Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Kotkan-Haminan seudulle perustettiin 381 uutta yritystä vuonna 2013

Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö

Kotkan-Haminan seudulle perustettiin 381 uutta yritystä vuonna 2013

Tiedote.
Julkaistu: 20.01.2014 klo 10:53
Julkaisija: Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö

Jo pitkään jatkunut talouden alavireisyys ei viime vuonna merkittävästi vaikuttanut uusien yritysten perustamiseen Kotkan-Haminan seudulle, vaan yrityksiä perustettiin lähes saman verran kuin edellisvuonna. Kun yritystoimintansa lopettaneita oli neljä prosenttia edellisvuotta enemmän, supistui nettoperustanta kahdeksan prosenttia vuoteen 2012 verrattuna.

Yritysten perustaminen on ollut edelliseen vuoteen verrattuna vilkkainta Miehikkälässä, jonne on syntynyt 15 uutta yritystä. Edellisen vuoden vastaava luku oli 8.

Konkurssien lukumäärä sekä konkurssien henkilöstövaikutukset (marraskuu 2013)

Kotkan-Haminan seudulla ovat vähentyneet. Vertailuseuduista (Kotkan-Haminan, Kouvolan, Vaasan, Salon ja Porin) määrällisesti eniten konkursseja on ollut Porin seutukunnalla, jonne myös konkurssien suurimmat henkilöstövaikutukset ovat kohdistuneet. Konkurssien lukumäärä sekä konkurssien henkilöstövaikutukset koko valtakunnan tasolla ovat puolestaan lisääntyneet.

Tiedot perustuvat kehittämisyhtiö Cursor Oy:n keräämiin tietoihin.

Uusia yrityksiä perustettiin bruttomääräisesti 381 kpl. Toimintansa lopettaneita oli 183, joten nettolisäys oli 198 kpl.

Lukumääräisesti eniten perustettiin ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan (ml. liike-elämää palveleva toiminta) yrityksiä (72 kpl), tukku- ja vähittäiskaupan sekä moottoriajoneuvojen korjauksen yrityksiä (65 kpl) ja taiteen, viihteen ja virkistyksen sekä muun palvelutoiminnan yrityksiä (45 kpl). (Tilastokeskuksen toimialaluokitus TOL 2008)

Toimialoista voimakkainta kasvua on ollut maa-, metsä- ja kalataloudessa sekä taiteen, viihteen ja virkistyksen sekä muun palvelutoiminnan toimialoilla.

Kunnittain tarkasteltuna uudet perustetut yritykset jakautuivat seuraavasti (osuus prosenteissa):

Pyhtää 22 (6 %), Kotka 252 (66 %), Hamina 79 (21 %), Virolahti 13 (3 %) ja Miehikkälä 15 (4 %).

Venäläisomisteisia uusista perustetuista yrityksistä on 47 kpl eli n. 12 %.

Cursor toimii uusyrityskeskuksena Kotkan-Haminan seudulla. Cursorin aloittavan yrittäjän neuvonta täyttää Inspectan Suomen Uusyrityskeskukset (SUK) ry:lle myöntämän laatusertifikaatin ISO 9001/2008 edellytykset. Sertifikaatti edellyttää SUK:n toimintamallin noudattamista ja sen mukaisen neuvontapalvelun tason ylläpitämistä ja varmistaa näin aloittavan yrittäjän neuvontapalvelun laatua.

Lisätietoja: Kristiina Kuparinen, Cursor Oy, puh. 040 190 2516

Liitteenä tilastot ja tiedote pdf-muodossa:

Uusien yritysten vertailut 1.1.–31.12.2013 ja 2012 (graafisesti)

Uudet yritykset kunnittain Kotkan-Haminan seudulla 1.10.–31.12.2013

Uusien yritysten vertailut toimialoittain Kotkan-Haminan seudulla 1.1.- 31.12.2013 ja 2012

Uusien yritysten vertailu kunnittain Kotkan-Haminan seudulla 1.1.- 31.12.2013 ja 2012

Uudet yritykset Kotkan-Haminan seudulla vuosina 2009–2013

Liitetiedostot

Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö vastaa Kotkan, Haminan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntien yritysneuvonnasta ja toteuttaa seudun elinkeinokehittämishankkeita. Cursor palvelee Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle asettuvia yrityksiä liiketoiminnan perustamis- ja kehittämisasioissa. Toimipisteemme sijaitsevat Kotkassa Eagle-talossa E18-tien varrella ja Haminan keskustassa Raatihuoneentorilla. Cursorin omistavat seudun kunnat (Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti ja Miehikkälä) yhdessä alueen teollisuusyritysten ja rahoituslaitosten kanssa.

www.cursor.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs