Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Kansainvälistyvä Leadin kasvatti liikevaihtoaan yli 20% ja lähes tuplasi henkilöstönsä

Leadin Oy

Kansainvälistyvä Leadin kasvatti liikevaihtoaan yli 20% ja lähes tuplasi henkilöstönsä

Tiedote.
Julkaistu: 07.01.2016 klo 11:52
Julkaisija: Leadin Oy

Palvelumuotoilun ja digitaalisen tuotannon asiantuntijatalo Leadinin vuosi 2015 oli voimakkaan kasvun aikaa. Vuoden 2015 aikana Leadinin toimistot Suomessa ja Iso-Britanniassa kasvoivat yhteensä 20 henkilön verran, liikevaihto kasvoi 23% prosenttia ja yritys kasvatti palvelujensa vientiä mm. USA:ssa.

 

Suomessa osaajia palkattiin vuonna 2015 yhteensä 13 ja vuoden alussa perustettu Walesin toimisto työllistää jo 7 henkilöä. Yhteensä vuonna 2009 perustetussa yrityksessä työskentelee tällä hetkellä noin 50 eri digiajan osaajaa liiketoimintakonsulteista palvelusuunnittelijoihin ja sovelluskehittäjiin. Leadin auttaa asiakkaitaan kehitysprojektien alusta loppuun, jolloin varmistetaan että käyttäjätutkimuksen tuottamat oivallukset viedään oikealla tavalla lopulliseen tuotteeseen asti.

Toimitusjohtaja Topi Koskinen on tyytyväinen Leadinin tulevaisuuden näkymiin: ”Vuosi 2015 on ollut erinomainen Leadinille, olemme saaneet tiimeihimme loistavia ihmisiä ja huippuosaamista sekä Suomessa että Iso-Britanniassa. Leadin on kasvattanut kansainvälistä liiketoimintaansa ja Euroopan asiakkaidemme lisäksi olemme laajentaneet toimintaamme myös USA:ssa. Vuoden 2016 aikana odotamme toimistojen kasvun lisäksi näkevämme lisää tekijöidemme liikkumista eri maiden ja toimistojemme välillä. Osaajia eri toimistoille haetaan tälläkin hetkellä.”

Leadinin menestys johtaa juurensa osaltaan rennosta yrityskulttuurista ja motivoituneista tekijöistä. Juuri taloon tullut Hanna-Riikka Sundberg, Senior Business Designer, näkee Leadinin vahvuuksina toisiaan tukevan ja monialaisen työyhteisön: "Kun aloitin työni Leadinilla, tuntui heti kuin olisin aina ollut osa porukkaa. Töihin tullaan pieni pilke silmäkulmassa ja olen joka päivä innoissani siitä, että saan tehdä projekteja näiden ihmisten kanssa. Eri toimialojen monipuoliset projektit mahdollistavat oman osaamisen laaja-alaisen kehittämisen samalla kun pääsen oppimaan talon sisällä eri alojen osaajilta. Motivoivaa on erityisesti se, että saan kehittää ratkaisuja, jotka helpottavat asiakkaiden ja loppukäyttäjien elämää."

Leadinin projekteissa lähtökohtana toimii casting -filosofia, jonka avulla tuotteiden ja palveluiden kehitystä lähestytään kokonaisvaltaisesti huomioiden liiketoiminta, teknologia ja sidosryhmät. ”Digitalisaation mahdollisuudet ovat toiminnan tehostamisen lisäksi arvolupauksen ja arvoverkostojen kehittämisessä” kommentoi Ville Tuominen, Leadinin kaupallinen johtaja. ”On tärkeää että yrityksissä ei vain ulkoisteta kehityshankkeita vaan sisäistetään arvonluonnin lähteet ja kaikkien osapuolien tarpeet. Sen tähden emme vain tutki, suunnittele ja toteuta projekteja, vaan myös koulutamme asiakkaitamme casting -ajatteluun.”

 

Lisätietoja:

Topi Koskinen, toimitusjohtaja

+358 40 517 0039

topi.koskinen@leadin.fi

 

Liitetiedostot

Leadin yhdistää teknologian ja ihmiset suunnittelemalla ja toteuttamalla asiakasymmärrykseen perustuvia digitaalisia palveluita. Yhtiön tutkimus-, suunnittelu- ja toteutuspalveluita käyttävät monet merkittävät brändit, kuten Jaguar Land Rover, ABB ja Alma Media. Vuonna 2015 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljoonaa euroa ja yritys työllistää tällä hetkellä noin 50 asiantuntijaa Suomessa ja Iso-Britanniassa. 

www.leadin.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs