Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Kansainvälinen kestävän kehityksen testi pilotoitiin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa

Oulun yliopisto

Kansainvälinen kestävän kehityksen testi pilotoitiin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa

Tiedote.
Julkaistu: 17.02.2015 klo 09:19
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto, Martti Ahtisaari Instituutti
Tiedote 17.2.2015

Kansainvälinen kestävän kehityksen testi pilotoitiin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa

Energian tuotanto ja käyttö, äärimmäinen köyhyys ja lapsityövoima, ihmisoikeudet, maapallon väestönkasvu, yritysten yhteiskuntavastuu, oikeus yleissivistävään koulutukseen. Siinä osa kansainvälisen Sustainability Literacy Test -kokeen teemoista.

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun 65 opiskelijaa ovat Pohjoismaiden ensimmäiset kansainvälisen, kestävän kehityksen eri osa-alueiden osaamista mittaavan Sustainability Literacy Test-kokeen suorittajat. Testi on laadittu yli 20 maan edustajien yhteistyönä, jossa Suomea edustaa Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun Martti Ahtisaari Instituutti. Konsortion vetäjä on ranskalainen Kedge Business School.

Varajohtaja Sauli Sohlo Martti Ahtisaari Instituutista toteaa: ”Sustainability Literacy Test on YK:n Rion 2012 kokouksen päätösten pohjalta laadittu verkkoperustainen, 50 kysymystä sisältävä testi, joka mittaa korkeakouluopiskelijoiden yleissivistystä ja tietämystä taloudellisesti ja sosiaalisesti sekä ympäristön kannalta kestävän kehityksen alueilla.”

Testin kysymyksistä 30 on kaikkien maiden opiskelijoille yhteneviä ja 20 paikallisia, kunkin maan tai alueen pääedustajan laatimia. Suomen kysymykset on laatinut Martti Ahtisaari Instituutin työryhmä, ja ne on validoinut YK:n alaisuudessa toimivien UNESCO:n, UNEP:n ja UNDP:n sekä GRLI:n ja useiden muiden kansainvälisten järjestöjen edustajista koostuva ohjausryhmä.

Testi julkistettiin UNESCO:n konferenssissa Nagoyassa Japanissa marraskuussa 2014, ja se on juuri otettu käyttöön ensimmäisissä yliopistoissa yli 30 maassa kaikilla mantereilla.

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun Globally Responsible Business -kurssin 65 opiskelijaa pääsivät– Pohjoismaiden ensimmäisinä opiskelijoina – testaamaan taitojaan testin avulla. Kauppatieteiden maisteriopiskelija Siina Hietajärvi kertoo testin jälkeen: ”Testi saa kyllä miettimään omaa suhtautumista kestävän kehityksen asioihin. Testitulos kertoo hyvin omasta tiedon tasosta – ja pistää ajattelemaan, että en ehkä olekaan niin tietoinen tietyistä asioista, kuin luulin.”

Lisätietoa:
Sauli Sohlo, varajohtaja, Martti Ahtisaari Instituutti, puh. 040 5155 745, sauli.sohlo @ oulu.fi

Martti Ahtisaari Instituutti: www.maigbe.fi

Testi: www.sustainabilitytest.org

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs