Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän väliraportti arvioi kokeilun taloutta ja lukiokoulutusta

Valtiovarainministeriö

Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän väliraportti arvioi kokeilun taloutta ja lukiokoulutusta

Julkaistu: 04.11.2009 klo 13:52
Julkaisija: Valtiovarainministeriö

Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän neljäs väliraportti arvioi kokeilun taloutta ja lukiokoulutusta. Taloutta on tarkasteltu sekä pitkällä aikavälillä että vuoden 2008 osalta.

Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän neljäs väliraportti arvioi kokeilun taloutta ja lukiokoulutusta. Taloutta on tarkasteltu sekä pitkällä aikavälillä että vuoden 2008 osalta.

Hallintokokeilun neljänä ensimmäisenä vuotena Kainuun maakunnan menot ovat kasvaneet selvästi vähemmän kuin maassa keskimäärin. Menojen kasvu oli vuosina 2005-2007 keskimäärin 70 prosenttia valtakunnallisesta menojen keskimääräisestä kasvusta. Menojen kasvu on ollut myös tulojen kasvua pienempää. Samanaikaisesti on syntynyt alijäämää, mikä kertoo enemmänkin rahoituksen riittämättömyydestä kuin menojen kasvun hallitsemattomuudesta. Koko kokeilun ajan menojen keskimääräinen vuotuinen kasvu on ollut noin 2,0 prosenttiyksikköä maankeskiarvoa alempi.

Koulutuksen yhteinen järjestäjä on mahdollistanut toimintojen rationalisoinnin

Hallintokokeilussa lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus on keskitetty yhteiselle järjestäjälle. Yhteinen järjestäjä on mahdollistanut lukiokoulutuksessa erilaisia toimenpiteitä talouden ja toimintojen sopeuttamiseksi. Lukioiden keskinäinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat lisääntyneet hallintokokeilun myötä. Toiminnalliset prosessit ovat systematisoituneet ja toimintojen seuranta on parantunut. Oppilaitokset ovat paremmin pystyneet keskittymään omaan perustehtäväänsä, koska koulutuksen järjestäjälle kuuluvaa roolia ja yleistä kehittämistoimintaa on voitu siirtää koulutustoimialan tasolle.

Koulutustoimiala on kiinnittynyt vahvasti maakunnan suunnittelu- ja johtamisjärjestelmiin. Koulutustoimialan johtoryhmän työskentely on syventynyt ja päätökset ovat keskittyneet konkreettisiin koulutuksen järjestämiseen liittyviin kysymyksiin. Peruskoulunsa päättäneet opiskelijat ovat saaneet Kainuussa hyvin toisen asteen jatko-opintopaikat ja käytännössä kukaan ei ole jäänyt vaille koulutuspaikkaa. Opintojen keskeyttämisprosentit ovat myös olleet alle valtakunnallisen keskitason. Kainuun yhden koulutuksen järjestäjän mallissa kukaan ei voi siirtää yhteiskuntavastuuta opiskelijoista jonkin toisen järjestäjän vastuulle.

Tampereen yliopisto tekee Kainuun hallintokokeilusta laajan loppuarvioinnin, joka julkaistaan keväällä 2010. Päätöksiä kokeilun jälkeisestä ajasta tehdään niin, että hallitus antaa tarvittavat lainsäädäntöesitykset syksyllä 2010.

Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmä on valtiovarainministeriön asettama työryhmä, joka tehtävänä on arvioida ja toteuttaa kokeilun seurantaa sekä valmistella päätöksentekoa kokeilun jälkeisestä ajasta Kainuussa. Työryhmän puheenjohtajana toimii ylijohtaja Silja Hiironniemi valtiovarainministeriöstä. Muut jäsenet ovat ylijohtaja Päivi Laajala valtiovarainministeriöstä, taloussuunnittelupäällikkö Matti Väisänen opetusministeriöstä, hallitussihteeri Carolina Sierimo sosiaali- ja terveysministeriöstä, lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen oikeusministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Tuula Manelius työ- ja elinkeinoministeriöstä, lakiasiainjohtaja Kari Prättälä Suomen Kuntaliitosta, maakuntajohtaja Alpo Jokelainen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Timo Säkkinen, maakuntahallituksen I varapuheenjohtaja Raimo Piirainen, Kajaanin kaupunginvaltuuston jäsen, toiminnanjohtaja Raili Myllylä ja Kuhmon kaupunginjohtaja Eila Valtanen. Seurantaryhmän sihteereinä toimivat kehittämispäällikkö Teemu Eriksson ja neuvotteleva virkamies Katja Palonen valtiovarainministeriöstä sekä strategiajohtaja Esa Toivonen Kainuun maakuntahallinnosta.

Seurantaryhmän väliraportti löytyy kokonaisuudessaan valtiovarainministeriön internetsivuilta osoitteesta www.vm.fi/julkaisut kohdasta hallinnon kehittäminen.

Lisätietoja:

kehittämispäällikkö Teemu Eriksson (09) 160 32235, maakuntajohtaja Alpo Jokelainen (08) 6155 4250, hallintojohtaja Kalevi Yliniemi (08) 6156 7767, talousjohtaja Asta Tolonen (08) 6156 2024, koulutustoimialan johtaja Anssi Tuominen (08) 6165 6700

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs