Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » GoExcellentin omistuspohja laajenee

GoExcellent

GoExcellentin omistuspohja laajenee

Tiedote.
Julkaistu: 14.08.2013 klo 10:09
Julkaisija: GoExcellent

Ruotsalainen sijoitusyhtiö Index Equity AB tulee contact center – palveluyritys GoExcellentin osakkaaksi. Sijoitus lisää yhtiön pääomaa 25 miljoonalla Ruotsin kruunulla. Näin GoExcellent voi aiempaa paremmin jatkaa toimintansa laajentamista myös Suomessa.

- Olemme iloisia siitä, että Index Equity Sweden AB päätti valita GoExcellentin sijoituskohteekseen. Se osoittaa, että he uskovat laatuumme. Sijoitus mahdollistaa myös sen, että voimme panostaa enemmän laajenemiseemme, sanoo GoExcellentin konsernijohtaja Terje Andreassen.

Aiemmin kesällä GoExcellent solmi palvelusopimuksen RiksTV:n kanssa Norjassa. Tämä sopimus luo Fredrikstadin toimipisteeseen 120 uutta työpaikkaa. Kaiken kaikkiaan GoExcellent työllistää noin 2000 asiakaspalvelun ammattilaista Pohjoismaissa, Suomessa goexcellentiläisiä on noin 400 Helsingissä, Jyväskylässä ja Pietarsaaressa..

– GoExcellent on toimialansa laatujohtaja, ja sillä on vakaa jalansija Pohjoismaissa.  Uskomme yhtiön toiminta-ajatukseen ja haluamme olla mukana laajentamassa toimintaa tulevaisuudessa, sanoo Bjarne Borg, yksi Index International AB:n perustajista.  

Index Equityn emoyhtiö Index International AB perustettiin 1998, ja yhtiö on sen jälkeen kehittynyt kiinteistösijoituksiin erikoistuneesta yhtiöstä dynaamiseksi sijoitusyhtiöksi, joka on kasvanut vahvasti viime vuosina.  Yhtiö hallinnoi noin 600 000 m2 vuokratiloja ja rakentaa paraikaa lähes 600 vuokra-asuntoa pääosin USA:ssa sekä investoi energia-alaan Kanadassa. Tämän lisäksi Index-yhtiöillä on useita eri toimialoihin kohdistuvia sijoituskohteita.

Investoinnin myötä Index Equity Sweden AB saa 30 %:n osuuden GoExcellent Holding AB:n osakkeista.  Muiden omistajien joukossa ovat yhtiön perustajat Johan Holm, Arne Weinz och Patrik Winqvist, sekä yhtiön toimitusjohtaja Terje Andreassen.

Lisätietoja:

Terje Andreassen, CEO GoExcellent, +46 70-226 42 85, terje.andreassen@goexcellent.com

Bjarne Borg, co-founder Index Group of Companies, +46 8 5180 30 00,
invest@indexinvest.com

GoExcellent Group on contact center-palveluihin erikoistunut, pohjoismainen yritys.
20 miljoonaa vuotuista asiakaskohtaamista, 75 miljoonan euron liikevaihto, 10 palvelukeskusta ja 2000 työntekijää ovat tehneet siitä yhden Pohjoismaiden suurimmista contact center -asiantuntijoista. GoExcellentin asiakaskuntaan kuuluvat mm. Canal Digital, Fortum, PlusTV, RiksTV ja Telia. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Solnassa, Tukholman ulkopuolella. Yhtiöllä on palvelukeskuksia Kööpenhaminan, Helsingin, Oslon ja Tukholman lisäksi kuudella muulla paikkakunnalla Suomessa ja Ruotsissa.
Suomessa GoExcellent työllistää yli 400 henkeä Helsingissä, Jyväskylässä ja Pietarsaaressa.

Edistämme toimeksiantajiemme menestystä tukemalla työntekijöitämme hyvällä koulutuksella, toimivilla prosesseilla ja parhailla teknisillä työvälineillä

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs