Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Eteran tammi-syyskuu: Uudistuminen etenee hyvin

Etera

Eteran tammi-syyskuu: Uudistuminen etenee hyvin

Tiedote.
Julkaistu: 23.10.2015 klo 13:20
Julkaisija: Etera

Eläkevakuutusyhtiö Eteran tammi-syyskuu eteni hyvin. Asiakaspysyvyys parani edelleen ja sijoitukset tuottivat markkinaliikkeisiin nähden vakaasti. Tehokkuuden parantaminen etenee suunnitellusti.

”Olemme saaneet hyviä tuloksia aikaan mm. tehokkuuden parantamisessa, myynnissä ja työkykytyössä. Kustannustehokkuuden osalta olemme jopa edellä tavoitettamme”, Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman kuvailee.

Etera on kasvattanut jalansijaansa uusien työeläkevakuutusten myynnissä. ”Olemme saaneet uusia asiakkaita aiempaa enemmän. Myös asiakaspysyvyys on ollut tänä vuonna entistä parempaa”, Björkman kertoo.

Eteran osuus tämän vuoden uusista TyEL-vakuutuksista oli syyskuun lopussa 14 prosenttia ja osuus uusista YEL-vakuutuksista 10 prosenttia.

Vakaat tuotot suhteessa markkinaliikkeisiin

Eteran sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa 5,8 miljardia euroa (5,7 mrd. 30.9.2014). Sijoitukset tuottivat 1,7 % tammi-syyskuussa (4,5 % 1-9/2014).

”Laajasti hajautettu salkkumme on tuottanut markkinaliikkeisiin nähden vakaasti”, Björkman sanoo.

Korkosijoitusten tuotto oli tammi-syyskuussa 1,3 prosenttia (4,3 %). Osakesijoitukset tuottivat kokonaisuudessaan 1,8 prosenttia (6,2 %). Kiinteistösijoitusten tuotto oli 2,9 prosenttia (3,4 %). Muut sijoitukset tuottivat 1,6 prosenttia (2,5 %).

Vakavaraisuuspääoma oli syyskuun lopussa 750 miljoonaa euroa (893 milj. € 30.6.2015). Vakavaraisuusaste oli 14,5 prosenttia (17,2 %) ja vakavaraisuusasema 1,3 (1,6).

Tehokkuus paranee suunnitellusti 

Etera parantaa tehokkuuttaan suunnitelmallisesti. ”Tähtäämme parempaan kilpailukykyyn Etera 2020 -ohjelmalla, joka on edennyt hyvin”, Björkman kertoo. Tämänhetkisen arvion mukaan Eteran hoitokulusuhde vuodelta 2015 on noin 80 prosenttia.

Säästöjä on saatu mm. tietojärjestelmistä ja toimitiloista. ”Yksi virstanpylväs on jälleen saavutettu, kun Pasilan uudet ja tiiviimmät toimitilamme ovat valmistuneet”, Björkman sanoo.

Edistämme suomalaisten työkykyä

Etera tekee aktiivisesti töitä suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. Työkykypalveluita on vahvistettu vuoden aikana, ja mm. henkilöstötuottavuuden mittaamiseen on kehitetty uusia työkaluja.

”Olemme sitoutuneet edistämään suomalaisten työkykyä monella tapaa. Olemme vuoden aikana tehneet töitä työkykypalveluiden vaikuttavuuden eteen. Olemme myös nostaneet esiin yrityksiä, joissa tehdään esimerkillistä työtä työkyvyn edistämiseksi ja palkinneet juuri työkyvyn edistämisessä ansioituneen yrityksen”, Björkman summaa.

Eteran Työkykypalkinnon 2015 voitti UPM Silvesta Oy viiden erinomaisen finalistiyrityksen joukosta. ”Vaikka tavoite on sama, ovat keinot monesti hyvin erilaisia. On tärkeää tuoda esiin erilaisia reittejä kohti parempaa työkykyä, työhyvinvointia ja tulosta.”

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Stefan Björkman p. 050 63219, stefan.bjorkman@etera.fi

Liite

Sijoitusjakauma ja tuotot 30.9.2015, pdf

Eteran uutishuone

Luvut ovat tilintarkastamattomia. Etera julkaisee sijoitustuottonsa kuukausittain verkkosivuillaan osoitteessa etera.fi/sijoitustuotto. Vuoden 2015 tilinpäätöksensä Etera julkaisee 9.3.2016.

Liitetiedostot

Etera - Tässä ajassa.

Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. etera.fi kertoo enemmän.

 

 

 

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs