Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Caruna investoi yli kaksi miljoonaa euroa sähkönsiirtoverkkoon Kurikan seudulla

Caruna

Caruna investoi yli kaksi miljoonaa euroa sähkönsiirtoverkkoon Kurikan seudulla

Tiedote.
Julkaistu: 15.08.2014 klo 09:30
Julkaisija: Caruna

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna käynnistää Kurikassa paikallisesti merkittävän sähköverkon parannushankkeen. Hankkeen ansiosta alueen asukkaat saavat jatkossa entistä luotettavammin sähköä.

Caruna investoi sähköverkon parannustoimenpiteisiin alueella yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Seuraavan puolentoista vuoden aikana toteutettavan hankkeen vaikutuspiirissä on Kurikassa ja Jurvassa noin 400 asiakasta.

Kaapeloinnilla varmistetaan alueen sähkönsaantia

Hankkeen tarkoituksena on korvata vanhaa ja huonokuntoista ilmajohtoverkkoa luotettavammalla kaapeliverkostolla.

"Kaapelointi parantaa Kurikan ja Jurvan alueen sähkön toimitusvarmuutta. Kurikassa hanke keskittyy Jyllintaipaleen alueelle ja siellä hankkeen vaikutuspiirissä on muun muassa teollisuutta sekä Säntinkylän ja Mietaan kylän asukkaat, joiden sähkönsaanti saadaan näillä toimilla säävarmaksi",  verkostopäällikkö Henrik Suomi Carunasta kertoo ja jatkaa: "Jurvassa keskustaa syöttävä vanha ja huonokuntoinen 20 kilovoltin ilmajohto saneerataan maakaapeliksi ja hankkeella turvataan muun muassa terveyskeskuksen, vanhainkodin, sekä muiden keskustan palvelujen sähkön saanti."

Sähkönjakelua varmistetaan kaapeloimalla 20 kilovoltin ilmajohtoja. Kaapelointitöiden lisäksi pylväsmuuntamoita korvataan ulkoisia olosuhteita paremmin kestävillä puistomuuntamoilla.

Kurikassa saneerataan vanhaa ja huonokuntoista ilmajohtoverkkoa maakaapeliksi 12 kilometrin  matkalta ja saneerataan 22 pylväsmuuntamoa puistomuuntamoiksi. Jurvassa keskustan ilmajohtoa saneerataan 10 kilometriä, minkä lisäksi yhdeksän pylväsmuuntamoa vaihdetaan puistomuuntamoiksi.

Projektin maastosuunnittelu Kurikassa on jo käynnistynyt ja työ tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Jurvassa työt arvioidaan saatavan päätökseen vuoden 2015 loppuun mennessä.

"Sähkön merkitys nyky-yhteiskunnalle on päivä päivältä suurempi, joten myös sähköverkon luotettavuuteen tulee jatkossa panostaa huomattavasti aikaisempaa enemmän. Haja-asutusalueiden investointien lisäksi Caruna kohdistaa osan toimenpiteistä taajama- ja kaupunkialueille rakennuttamalla uutta jakeluverkkoa sekä saneeraamalla nykyistä ilmajohtoverkkoa. Parannamme verkkoa siten, että se toimii mahdollisimman hyvin haasteellisissa sääolosuhteissa ja teemme luotettavuusinvestointeja kaikkiin verkon osiin", Henrik Suomi päättää.

 

Caruna
Viestintä

Lisätietoja:
Henrik Suomi, verkostopäällikkö, Caruna,  p. 040 727 4628

Kurikan ja Jurvan projektisuunnitelmiin voi tutustua Kurikan markkinoilla 15. - 16.8. Carunan asiantuntijat ovat paikalla koko markkinoiden ajan.


Carunan merkittävimpiin sähköverkkoinvestointikohteisiin Suomessa voi tutustua osoitteessa www.fortum.fi/sahkoverkkoinvestoinnit

Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 640 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa. Caruna työllistää suoraan 340 henkilöä ja välillisesti yhteensä 1 500 työntekijää eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain noin 100 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Carunan omistaa Suomi Power Networks Oy, jonka osakkaita ovat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Lisätietoja: www.caruna.fi

Caruna Facebookissa: https://www.facebook.com/caruna.fi   
Caruna Twitterissä: https://twitter.com/CarunaSuomi
Caruna Linkedinissä: http://www.linkedin.com/company/caruna?trk=top_nav_home

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs