Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » 33 uutta tilitoimistoa auktorisoitiin

Suomen Taloushallintoliitto ry

33 uutta tilitoimistoa auktorisoitiin

Tiedote.
Julkaistu: 29.05.2013 klo 10:58
Julkaisija: Suomen Taloushallintoliitto ry

Tili-instituuttisäätiö auktorisoi tänä vuonna 33 uutta tilitoimistoa. Auktorisoituja tilitoimistoja on tämän jälkeen Suomessa yhteensä 754.

Auktorisoiduilla tilitoimistoilla hyvä kehitys
Taloushallintoliiton toimitusjohtaja Juha Ahvenniemi korostaa, että auktorisoitujen toimistojen henkilöstömäärä ja palveluiden kysyntä ovat viime vuosina kasvaneet keskimäärin enemmän kuin muiden alan toimijoiden.

- Auktorisoitujen tilitoimistojen liikevaihto on viime vuosina kasvanut selvästi voimakkaammin kuin muiden alalla toimivien tilitoimistojen. Auktorisoitujen toimistojen osaaminen ja laatu näkyvät palveluiden kysynnässä, sanoo Juha Ahvenniemi.

- Samoin auktorisoitujen toimipisteiden keskikoko on tasaisesti kasvanut. Tänä päivänä auktorisoitu tilitoimisto työllistää keskimäärin 7,9 henkilöä, kun vastaavasti muiden toimijoiden koko on noin 1,6 henkilöä, Ahvenniemi jatkaa.

Taloushallintoliiton yhteydessä toimiva Tili-instituuttisäätiö on valvonut ja auktorisoinut tilitoimistoja vuodesta 1980. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen -merkki on selkein todiste asiantuntemuksesta ja luotettava tapa varmistaa tilitoimiston osaamisen taso.

Kaikki liiton jäsentoimistot tarkastetaan ennen hyväksymistä ja jäsenyyden aikana säännöllisesti, viiden vuoden välein. Lisäksi auktorisoidut jäsenet raportoivat toiminnastaan kahden vuoden välein.

- Auktorisointi varmistaa, että yrityksen taloushallintoa hoitavat ammattilaiset. Auktorisoidulla tilitoimistolla ovat myös muut asiat, kuten vastuuvakuutukset ja järjestelmät, kunnossa, Ahvenniemi muistuttaa.

Uudet auktorisoidut toimistot saavat auktorisointitodistuksen Taloushallintoliiton Kesäpäivillä 4.6.2013 Jyväskylässä. Kaikki auktorisoidut jäsentoimistot löytyvät Taloushallintoliiton tilitoimistohausta: www.taloushallintoliitto.fi/tilitoimistot

Lisätietoja:

Juha Ahvenniemi, toimitusjohtaja, Suomen Taloushallintoliitto, p. 040 7669291
Outi Mäkiniemi, viestintäpäällikkö, Suomen Taloushallintoliitto, p. 040 5601742

Uudet auktorisoidut toimistot:

Haapajärvi   Haapalaskenta Arja Ruuska Ky  
Helsinki   ACC Orlando Oy  
Helsinki   iCount Partners Oy  
Helsinki   Kirjanpitotoimisto Harald Oy  
Helsinki   Tilitoimisto EMU Oy  
Helsinki   Tilitoimisto Riitta Repola Oy  
Hämeenlinna    Tili- ja hallintopalvelut Hämeenlinna  
Ikaalinen   Ikaalisten Tili ja Kiinteistö Oy  
Jalasjärvi   Lakenova Oy  
Janakkala   Tilipalvelu ja Aputyöt Ylikärppä Ky  
Joensuu   Mediatili Oy  
Jyväskylä   Dextili Oy  
Jyväskylä   Minefield Oy  
Kajaani   Tili- ja tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy  
Kemijärvi   Tilipalvelu Räsänen Oy  
Kerava   Keravan Tili-Helena Oy  
Kokkola   Mediatili Oy  
Lahti   Tilipalvelu Kuitunen Tmi  
Loviisa   Tiliässät Oy Ab  
Mikkeli   Mikkelin Yrityspalvelu Oy  
Oulu   Tilitervo Oy  
Oulu   Tilitoimisto Avisan Avoin yhtiö  
Oulu   Tilitoimisto Mauri Pehkonen Oy  
Padasjoki   ProController Finland Oy  
Pihtipudas   Dextili Oy  
Saarijärvi   Dextili Oy  
Savonlinna   Interlink Oy  
Somero   Tilitoimisto Merja Oras  
Tampere   Tilitoimisto Krateema Oy  
Tornio   Tornion Laskentapalvelu Ky  
Turku   A+ Tilit  
Turku   Tilipalvelu Granath Oy  
Vaasa   Vaasa Viicon Oy  

Taloushallintoliitto pähkinänkuoressa

Taloushallintoliitto TAL on Suomessa toimivien taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja konsulttiyritysten valtakunnallinen liitto. Liitto edustaa noin 800 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja sen päämääränä on kehittää tilitoimistoalaa yhdessä jäsenyritystensä kanssa. Jäsenyritykset hoitavat lähes 130.000 suomalaisen yrityksen ja yhteisön taloushallintoa.

Auktorisointijärjestelmä ja määräajoin suoritettavat tarkastukset varmistavat tilitoimiston laadun ja osaamisen tason. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen -merkki on selkein todiste asiantuntemuksesta. Liiton jäsenyritykset tarjoavat kirjanpidon, verotuksen, palkkahallinnon, talouden ja laskennan, rahoituksen ja yrityskauppakonsultoinnin, talousjohtamisen, koulutuksen sekä tietotekniikan palveluja erityisesti pk-yrityksille.

www.taloushallintoliitto.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs