Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Suunnittelu ja tekniikka » PHSOTEY tiedottaa: Leikkaussalin kattovuodosta selvittiin säikähdyksellä, toiminta jatkuu korvaavissa tiloissa

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

PHSOTEY tiedottaa: Leikkaussalin kattovuodosta selvittiin säikähdyksellä, toiminta jatkuu korvaavissa tiloissa

Tiedote.
Julkaistu: 26.01.2015 klo 14:00
Julkaisija: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Päijät-Hämeen keskussairaalassa lauantaina sattuneesta vesivahingosta selvittiin säikähdyksellä. Yksi leikkaussali on suljettuna, mutta potilaiden hoito jatkuu korvaavissa tiloissa lähes normaalisti.

- Viikonlopun osalta koko päivystystoiminta oli siirretty päiväkirurgian tiloihin. Poikkeusoloihin verrattava, äkillinen tilanne hoitui erittäin hienosti. Kastunut sali ja käytäväosuus ovat nyt kuivattavina. Laitetoimitusten aikataulun ja rakennekorjausten takia varaudutaan alustavasti noin kuukauden katkokseen leikkaussalin käytössä, kertoo keskussairaalan johtaja Martti Talja.

- Parhaillaan selvitämme, miten tilanne mahdollisesti vaikuttaa tiedossa oleviin leikkauksiin. Jos peruutuksia tulee, ilmoitamme niistä puhelimitse leikkausajan saaneille. Pyrimme kuitenkin järjestämään leikkaukset varasaleissa, Talja jatkaa.

Myös mahdollisista muutoksista henkilökunnan työvuoroihin ilmoitetaan mahdollisimman pian, kun tieto on käytettävissä.

- Talossa lauantaina ja sunnuntaina päivystänyt henkilökunta ja vapaalta hälytetty leikkausyksiköiden johto on hoitanut asiaa loistavasti, kiittelee Talja. Tilanne osoitti sen, että normaalista poikkeavassa tilanteessa henkilökunta toimii hyvin yhteen ja neuvokkaasti.

Talja muistuttaa, että sairaala on otettu käyttöön vuonna 1976. Nykyiset tilat sekä talotekniikka edellyttävät kiinteistön uudistamista. Vuoto tapahtui vanhimpaan rakennuskantaan kuuluvassa keskussairaalan osassa.
- On mahdollista, että taloteknisissä putkistoissa ja laitteissa on kulumia sisäpuolella. Se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vuodon, kuten nyt kävi. Näitä kulumisia ei normaalissa kausihuollossa pysty toteamaan. Ainoa varotoimenpide on vanhimpien putkistojen ja laitteistojen uusiminen, kuvaa tekninen johtaja Heikki Hannonen.

Parhaillaan yhtymässä päivitetään suunnitelmaa keskussairaalan tilojen uudistamisesta.

- Keskeisenä tavoitteena suunnitelmassa on uudistaa keskusleikkaussalit. Näin voimme tulevaisuudessakin palvella alueen asukkaita hyvin, Talja kiteyttää.

Yhtymä tiedottaa tilanteen etenemisestä tarvittaessa.

Lauantaina keskussairaalassa sattui vesivuoto, kun leikkaussaliosan ylimmän kerroksen ilmanvaihtokoneen lämmityspatterin kuumavesiputki alkoi vuotaa. Vettä valui välipohjan läpi pääosin alla olevaan leikkaussaliin ja yhdyskäytävään. Pelastuslaitos teki irtoveden imuroinnin ensitoimena. Keskussairaala on jatkanut rakenteiden kuivaamista välittömästi irtoveden poistamisen jälkeen.

Lisätietoja:

Toiminta:
Martti Talja, keskussairaalan johtaja, 044 719 5502

Risto Kuosa, keskusleikkausyksikön ylilääkäri, 044 719 5625
Jarkko Lehtonen, operatiivisen tulosalueen johtaja, 044 719 5089

Mervi Luoma, operatiivisen tulosalueen ylihoitaja, 044 719 5535

Tekniset asiat:
Heikki Hannonen, tekninen johtaja, 044 719 5560

Päijät-Hämeen suurin sosiaali- ja terveysalan palveluntuottaja ja työnantaja. Intohimona hyvinvointi. Potilaan ja asiakkaan etu edellä www.phsotey.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs