Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Suunnittelu ja tekniikka » Kohina mukana viemässä Elisan pääkonttoria uuteen aikaan – Uudet toimitilat tukevat johtamista

Kohina

Kohina mukana viemässä Elisan pääkonttoria uuteen aikaan – Uudet toimitilat tukevat johtamista

Tiedote.
Julkaistu: 14.04.2016 klo 09:30
Julkaisija: Kohina

Tila- ja konseptisuunnittelun asiantuntijan Kohina Oy:n suunnittelema Elisan pääkonttori Pasilassa Helsingissä on valmistumassa. Kohina on ollut Elisan kumppanina uudistamassa eri toimipisteitä usean vuoden ajan, kun tiloja on kehitetty tukemaan työkulttuurin muutosta. Digitalisaatiota hyödyntävien työtapojen edelläkävijänä Elisa on kehittänyt monitilaympäristöjä jo vuodesta 2005.

Elisan aula on Elisan käyntikortti.Toimitilojen muutoksen suunnittelu lähtee aina paitsi käyttäjiensä viihtyvyydestä ja asiakkaan brändistä myös tehokkuudesta ja tuottavuudesta. Elisalla fyysiset tilat tukevat uudistuvaa työskentelykulttuuria ja prosessien toimivuutta. 

”Lähdemme suunnittelussa liikkeelle siitä, että tuemme asiakkaan liiketoimintaa. Elisan Pasilan toimitiloissa meitä on ohjannut Elisan kehittämä konsepti, Elisa Ideal Work”, Susanna Kallio, Kohinan toimitusjohtaja kertoo.

Elisa Ideal Work -filosofia (EIW) tarkoittaa käännettä työympäristöjen evoluutiossa. Muuttuvat työkäytännöt ja digitalisaation hyödyntäminen luovat puitteet fyysisille tiloille. 

”Tiloille on asetettu valtavasti vaatimuksia, koska niiden pitää tukea uusia työn tekemisen tapoja. Tiimit ja työ muodostuvat meillä ihmisten ja tekemisen ympärille, eikä organisaatiorakenteella tai sillä, missä tiimit fyysisesti sijaitsevat ole juurikaan merkitystä. Työntekijät valitsevat työskentely-ympäristönsä sen mukaan mukaan, mitä tehtävä ja tilanne vaativat”, Elisan työympäristökehittäjä, kehittämispäällikkö Anita Ovaska sanoo.

Kohina vastaa asiantuntijatiiminsä voimin yhteistyössä Elisan kanssa uuden EIW-toimitilakonseptin suunnittelusta.

Perinteisestä monitilaympäristöstä askel eteenpäin

Elisan pääkonttoriElisan pääkonttorissa on paljon erilaisia tiloja spontaaneille ja järjestetyille tapaamisille mutta myös soppeja, joihin voi vetäytyä rauhaan yksin tai yhdessä muiden kanssa. Tärkeänä on pidetty tilojen viihtyisyyttä, ja korkeaa laatua korostetaan muun muassa materiaalivalinnoissa. 

Kun työntekijöiden henkilökohtaisista säilytyskalusteista luovuttiin, vapautui peräti 1 500 neliötä innovatiivisille, arvokkaita kohtaamisia tukeville tiloille.

”Kun tilat rakennetaan kohtaamisten ehdoilla, toimitilasuunnittelun vallalla oleva ajatus monitilaympäristöstä ei enää riitäkään. Elisan kohdalla suunnittelussa korostuvat myös digitaalisuus ja uudet tieto- ja viestintäteknologiset ratkaisut”, Kallio sanoo.

Elisalle sekä konkreettiset että virtuaaliset tilat ovat työkaluja ja johtamisen välineitä, joilta odotetaan tuloksia eli esimerkiksi tyytyväisiä asiakkaita, hyvinvoivaa henkilöstöä, taloudellista tulosta ja tuottavuutta sekä pienempää hiilijalanjälkeä.

Tilojen käyttäjät ovat osallistuneet työympäristöjen suunnitteluun lukuisissa työpajoissa, joita Elisa on järjestänyt prosessin aikana. Elisan tekemän tutkimuksen mukaan työntekijät ovat uusiin tiloihin erittäin tyytyväisiä.

”Henkilöstömme tyytyväisyys ja palaute tiloista kertovat, että olemme onnistuneet”, Ovaska sanoo.

 

Elisan Pasilan pääkonttorin tunnuslukuja

  • Elisan käytössä oleva huoneistoala 18 000 m2

  • EIW Pasila Kampus-projektin valmistuttua (08/2016) tiloissa työskentelee 1 500 henkilöä (kokonaistilatehokkuus 12,0 m2/hlö)

  • Varsinaisten toimistokerrosten huoneistoala 13 000 m2 (8,7m2/hlö)

  • Tilatehokkuus on parantunut monitilaympäristöön siirtymisen ja jatkuvan työympäristökehittämisen myötä (kokonaistilatehokkuus 25m2/hlö v. 2004).

  • Muutoksen on mahdollistanut Elisan monipaikkaista työtä ja digitaalisia työvälineitä hyödyntävä työkulttuuri.

 
Tiedotteen kuvat: © Kohina
 

Lisätietoa 

Susanna Kallio

Toimitusjohtaja, Kohina Oy

050 343 7075

susanna@kohina.eu

www.kohina.eu

 

Anita Ovaska

Kehittämispäällikkö, Elisa Ideal Work, Elisa Oyj

050 514 8982

anita.ovaska@elisa.fi

 

Kuvatiedustelut

Susanna Riihijärvi
Asiakkuudet ja viestintä
p. +358 40 145 4498
susanna.riihijarvi@kohina.eu

Kohina on tila- ja konseptisuunnittelun suunnannäyttäjä ja asiantuntijatalo. Suunnittelemme yritysten toimitiloja, hotelleja ja ravintoloita, liiketiloja ja kauppakeskuksia. Kerromme tiloilla asiakkaan tarinan, vainuamme tuoreimmat trendit, taidamme uusimmat tekniset ratkaisut ja viemme projektin maaliin sovitussa aikataulussa ja budjetissa. Luomme tiloja ja konsepteja, joille asiakkaamme saavat tuntuvaa tuottoa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs