Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Suunnittelu ja tekniikka » Kansainvälistymisessä on kaivosalan EuroMining-messujen kasvumahdollisuudet

Tampereen Messut

Kansainvälistymisessä on kaivosalan EuroMining-messujen kasvumahdollisuudet

Tiedote.
Julkaistu: 21.05.2015 klo 19:39
Julkaisija: Tampereen Messut

SEURAAVAT KAIVOSTEKNOLOGIAMESSUT TAMPEREELLA VUONNA 2017

Tampereella järjestettiin 20.–21.5.2015 kansainväliset kaivosteknologian ammattimessut, joihin tutustui 1760 alan ammattilaista noin 30 maasta. Messuilla oli 127 näytteilleasettajaa 17 maasta. Tapahtuma oli aiempaa kansainvälisempi. Tampereen Messut Oy toteutti messut Vuorimiesyhdistys ry:n ja Tekesin Green Mining -ohjelman kanssa. Seuraava EuroMining pidetään keväällä 2017.

– Kaivosalan haastava tilanne näkyi tapahtumassa ja kävijämäärä putosi viime kerran 3800 messuvieraasta pariin tuhanteen, mikä ei tietenkään vastannut odotuksiamme. Pitää kuitenkin huomioida, että vuodesta 2011 kaivosinvestoinnit ovat tippuneet ja vuosittaiset perusinvestoinnit ovat noin 200 miljoonaa euroa, mikä tietenkin vaikuttaa kaivosten aktiivisuuteen. Positiivista on, että saamamme palautteen mukaan tapahtumaan tutustuneet messuvieraat olivat juuri ns. oikeita kävijöitä eli laatuun oltiin tyytyväisiä. Erityistä kiitosta saimme lisääntyneestä kansainvälisyydestä. Täällä oli esillä yrityksiä 17 maasta ja kahdessa päivässä tapahtumaan tutustui kävijöitä noin 30 eri maasta, joten kansainvälisyys oli todella käsinkosketeltava. Tulemme jatkossa keskittymään yhä vahvemmin EuroMiningin kansainvälistämiseen, koska sillä on suuri merkitys myös suomalaisen kaivosteknologian viennille. Uskomme, että vuoden 2017 EuroMiningissa ala näyttää jo kasvun merkkejä, vaikka nykytilanne onkin vaikea. Pohja on luotu ja jatkamme tästä kaivosteknologiaan keskittyvän ammattitapahtuman kehittämistä, sanoo projektipäällikkö Mikael Wänskä Tampereen Messut Oy:stä.

Kansainvälistymisessä on kaivosalan EuroMining-messujen kasvumahdollisuudet

Vuorimiesyhdistys ry:n pääsihteeri Ari Juva nosti avauspuheessa esille EuroMining-messujen kansainvälisyyden ja sen tärkeyden tapahtuman tulevaisuutta ajatellen.

– Ensimmäisillä EuroMining-messuilla kaksi vuotta sitten alkoi traditio, joka vaatii vielä paljon töitä, jotta siitä muodostuu vahva. Alamme teollisuudella on vaikeat ajat niin kuin koko Suomella ja koko Euroopalla, ja siitä johtuen ihan ymmärrettävästi näytteilleasettajien määrä on nyt hieman alhaisempi kuin silloin kaksi vuotta sitten. Kansainvälisyyden kasvaminen on erittäin tärkeä asia. Sitä täytyy korostaa, jotta saadaan kehitettyä ja kasvatettua tätä tapahtumaa jatkossa. Olen kuullut sanottavan, että eikö Suomessa ole liikaa tämän alan tapahtumia. Itse olen sitä mieltä, että niitä ei ole liikaa vaan juuri sopivasti. Ne on kuitenkin eri vuosina, eri paikoissa ja niillä on omat profiilinsa, joten uskon, että niillä kullakin on oma paikkansa suomalaisessa messutarjonnassa. Itse pidän kansainvälisyyttä kaikkein tärkeimpänä asiana messujen kehittämisessä ja EuroMining on siinä hyvällä alulla. Kansainvälisyydessä on suurin potentiaali, mikä meillä on käytettävissä, joten kansainvälistymisen eteen pitää tehdä vahvasti töitä jatkoa varten, toteaa pääsihteeri Ari Juva Vuorimiesyhdistyksestä.

Katso video Ari Juvan avauspuheesta: www.euromining.fi.

Äskettäin pörssiin listautuneen näytteilleasettajan Robit Rocktools Ltd:n Pasi Järvisen mukaan etenkin kansainvälistä väkeä oli kahden päivän aikana paikalla mukavasti ja messuilla esillä olleet uutuustuotteet herättivät kiinnostusta messuvieraiden joukossa. Näytteilleasettaja TIBMS/Halo Solutionsin Thabo Mbokazin mukaan messut osoittautuivat erittäin hyväksi tapahtumaksi, jossa sai tilaisuuden tavata arvokkaita kontakteja ja tehdä kauppaa.

Katso Pasi Järvisen ja Thabo Mbokazin videokommentit: www.euromining.fi.

Messuilla vierailleen Mining World -kaivosjulkaisun toimittajan Peter Darlingin mukaan Tampere on epäilemättä Suomen kaivosteollisuuden keskus ja yhtenä Skandinavian eläväisimmistä teollisuuskeskittymistä kaupungissa onnistuttiin jälleen järjestämään menestyksekkäät kaivosalan kansainväliset EuroMining-messut. Kompakti tila ja kohdennettu messuohjelma mahdollistivat kansainvälisten ja kotimaisten kävijöiden sekä näytteilleasettajien laajan keskinäisen verkostoitumisen.

Lue Peter Darlingin EuroMining-juttu ja katso lyhyt videokommentti: www.euromining.fi.

Vuoden ympäristöteko 2015 -palkinto Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivokselle

EuroMining Opening Seminarissa palkittiin Vuoden ympäristöteko 2015 -tunnustuksella Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivos, joka on on Euroopan suurin kultakaivos. Vuoden ympäristöteko -palkinnon voi saada kaivosalan toimija, joka huomioi esimerkillisesti ympäristöasiat toiminnassaan. Tunnustuksen saajan valitsee EuroMining-messujen valtuuskunta, johon tänä vuonna kuuluivat pääjohtaja emeritus Elias Ekdahl, Lapin liiton maakuntajohtaja Mika Riipi, Vuorimiesyhdistyksen puheenjohtaja Sakari Kallo ja TEKES Green Mining -ohjelman johtaja Teija Lahti-Nuuttila. Palkinnon otti vastaan Agnico Eagle Finland Oy:n kestävän kehityksen päällikkö Anita Alajoutsijärvi.

Katso Elias Ekdahlin palkitsemispuhe ja palkinnonjako sekä Anita Alajoutsijärven kiitospuhewww.euromining.fi.


EuroMining-videokirjasto:

Erja Retzén, johtaja, Nasdaq Nordic:
”Pohjoismaisten yritysten menestys näkyy pörssissä.”

Erja Turunen, sovelletun materiaalitekniikan tutkimusjohtaja, VTT:
”EIT Raw Materials.”

Tuomo Mäkelä, toimitusjohtaja, Outokumpu Mining Oy:
”Kaivosteollisuuden rahoituksen markkinanäkymät.”

Mikael Collan, professori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto:
”Systeemidynaamisten mallien käyttö kaivosteollisuuden investointien analyysissa.”

Reijo Ruokanen, päätoimittaja, Talouselämä, Fakta, Markkinointi & Mainonta:
”Vielä on tervettä mielenkiintoa kaivostoimintaan Suomessa ja pitääkin olla”

Katso kaikki videot: www.euromining.fi (Medialle).

Mediamateriaalit:
Avajaisseminaarin materiaalit, lehdistötiedotteet, näytteilleasettajien mediamateriaalit sekä linkit kuvapankkiin ja videoihin löytyvät tapahtuman nettisivuilta www.euromining.fi (Medialle).

ePressi.com: EuroMining-messujen tiedotteet

EuroMining 2015 kokosi saman katon alle kaivos- ja louhintateollisuuden, geologian, rikastus- ja prosessiteollisuuden sekä metallurgian ammattilaiset. Tapahtuma loi katsauksen koko tuotantoketjun keskeisiin näkymiin. Tampereen Messut Oy toteutti EuroMining-messut yhteistyössä Vuorimiesyhdistys ry:n ja Tekesin Green Mining -ohjelman kanssa. Lisätiedot: www.euromining.fi.


LISÄTIEDOT: www.euromining.fi

Twitter: @TampereenMessut, #EuroMining,

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi

Mikael Wänskä, projektipäällikkö, p. 040 350 0445,
mikael.wanska(a)tampereenmessut.fi

Raimo Pylvänäinen, projektipäällikkö, p. 0400 671 923,
raimo.pylvanainen(a)tampereenmessut.fi

Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi, @TanjaJarvensivu

Meri Mattila, viestintäassistentti, p. 0400 914 877,
meri.mattila(a)tampereenmessut.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs