Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Yhteispalvelupiste Siiri avaa ovensa

Lahden kaupunki

Yhteispalvelupiste Siiri avaa ovensa

Kutsu.
Julkaistu: 01.04.2014 klo 16:40
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahdessa avataan matalan kynnyksen yhteispalvelupiste Siiri, johon keskitetään useita, aiemmin erillään toimineita ikäihmisten palveluita. Siirissä toimivat muun muassa ikääntyvien palveluneuvonta PalveluSantra ja asiakasohjausyksikkö.

Olette lämpimästi tervetulleita tutustumaan Siirin toimintaan
avajaispäivänä 11. huhtikuuta kello 10–15
Vapaudenkatu 23 B, Lahti

PalveluSantra ja asiakasohjausyksikkö tukevat yhdessä ikäihmisten kotona selviytymistä ja etsivät arjen sujumista helpottavia ratkaisuja asiakkaan kanssa. Tavoitteena on löytää oikeanlainen, kullekin parhaiten sopiva apu oikeaan aikaan. Siiri sijaitsee keskellä kaupunkia, Vapaudenkadun ja Saimaankadun kulmassa entisen tiedekirjaston tiloissa. Siiriin voi piipahtaa ilman ajanvarausta.

Siirin asiakasohjausyksikössä työskentelee mm. Lahden kaupungin ikääntyvien ihmisten asiakasohjaajia, sosiaalityön ammattilaisia, kotiin vietävien palvelujen yhdyshenkilöitä ja veteraanikuntoutuksen fysioterapeutti. Ikääntyvien palveluneuvonnasta vastaa Päijät-Hämeessä alueellisesti toimiva PalveluSantra. Siiristä löytyvät myös vanhusten palveluiden ja kuntoutuksen hoitajarekrytointipiste sekä Alipina tunnettu Päijät-Hämeen alueellinen maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelu.

Tervetuloa!

Vanhusten avopalveluiden päällikkö Corinne Soini
puh. 050 387 8746

PalveluSantran toiminnanjohtaja Pirjo Nieminen
puh. 040 558 7588

Liitetiedostot

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Metropolialueella sijaitsevassa Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs