Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Vuoden 2013 päihdesairaanhoitaja Petri Kylmänen: Uskalla toimia!

Suomen sairaanhoitajaliitto

Vuoden 2013 päihdesairaanhoitaja Petri Kylmänen: Uskalla toimia!

Tiedote.
Julkaistu: 24.10.2013 klo 06:00
Julkaisija: Suomen sairaanhoitajaliitto

Vuoden 2013 päihdesairaanhoitaja Petri Kylmänen painottaa, että päihdetyössä katseet pitää suunnata ehkäisevän työn kehittämiseen ja varhaiseen puuttumiseen. Päihdeasioissa hoidollisen polun alku saattaa olla missä tahansa ja vastuu sen havaitsemisesta kuuluu kaikille. Tämä edellyttää erityisesti hoitohenkilökunnan puheeksi ottamisen valmiuksien parantamista.

- Tutkimuksien mukaan tunnistamme hoitotyössä parhaiten erilaiset päihderiippuvuudet, mutta esimerkiksi alkoholin riskikäyttö ja suurkulutus ovat piilossa potilaiden erilaisten somaattisten ja psyykkisten oireiden takana. Tiedämme, että esimerkiksi työntekijän alkoholiongelma pysyy piilossa keskimäärin seitsemän vuotta, Kylmänen kertoo.

Ihmiset eivät useinkaan näe omassa juomisessaan ongelmaa, vaikka haittavaikutukset näkyvät jo varhain perheessä, ihmissuhteissa, työsuorituksessa tai terveydessä. Oleellista onkin, että juominen tehdään näkyväksi.

- Huolen osoittaminen riittävän varhaisessa vaiheessa saa ihmiset itse havahtumaan ja tekemään korjausliikkeen. Parhaimmillaan tämä säästää potilaiden ja omaisten voimavaroja, päivystyspalvelujen resurssia ja pitkällä tähtäimellä myös kuntien taloutta, Kylmänen sanoo.

Vuoden päihdesairaanhoitaja näkee tärkeänä yksittäisten henkilöiden roolin ja peräänkuuluttaa vastuuta lähimmäisestä. Alkoholista pitää voida ja tulee uskaltaa kysyä, oli kyseessä sitten lähiomainen, ystävä, työkaveri tai terveydenhuollon asiakas. Piilottelu tai salailu ei auta päihteiden väärinkäyttäjää.

- On täysin korrektia olla huolissaan. Alkoholin käytöstä kannattaa kysyä siten, kun toivoisit siitä sinulta itse kysyttävän: tasavertaisesti ja moralisoimatta. Pitää reagoida ja osoittaa empatiaa, vaikka hyväksyä ei tarvitse, Kylmänen muistuttaa.

Hoitohenkilöstö tärkeässä roolissa

Kylmänen pitää terveydenhuollon henkilöstön roolia merkittävänä. Suurin osa alkoholin suurkuluttajista hakeutuu esimerkiksi työterveydenhuoltoon erilaisten hyväksyttävien oireiden takia. Huimaus, vatsakipu, masennusoireet, univaikeudet tai sydämen tykytys saattavat olla merkki liiasta alkoholin kulutuksesta.

Iäkkäämmillä asiakkailla tilannearviota hankaloittaa elimistössä tapahtuvat fysiologiset muutokset, jolloin kotona saattaa tapahtua tapaturmia jo pienilläkin alkoholiannoksilla. Alaikäisten osalta puolestaan korostuu nopea tilanteeseen puuttuminen, aikaa ei ole yhtään hukattavaksi. Jos nuori alaikäinen muodostaa päihteiden käytöstä itselleen keskeisen asian, ennuste on erittäin huono.

- Jos terveydenhuollon henkilöstö ottaisi alkoholin puheeksi systemaattisesti, saisimme todella paljon aikaan.  Kysymistä ei tarvitse arkailla. Eri tutkimusten mukaan jopa 90 prosenttia potilaista ei pidä kiusallisena keskustelua alkoholin käytöstä. Jokaisen meistä pitäisi kysyä itseltään: Miten minä toteutan työssäni ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää työotetta?

Petrin ohjeet puheeksi ottoon:

1. Valmistaudu
2. Varaa riittävästi aikaa ja jos aika loppuu kesken, mieti etukäteen milloin keskustelua voi jatkaa
3. Perusta keskustelu faktojen pohjalle, perehdy mini-intervention sisältöön
4. Älä moralisoi tai tuomitse
5. Uskalla näyttää huolesi
6. Kuuntele
7. Perehdy motivoivan työtavan periaatteisiin
8. Huomioi myös läheiset ja heidän huolensa
9. Tekemällä oppii
10. Selvitä valmiiksi mistä voit konsultoida, jos epäröit miten asiassa voisi edetä

Vuoden päihdesairaanhoitaja -tunnustus luovutetaan 24.10.2013 klo 14

Vuoden päihdesairaanhoitaja -tunnustus luovutetaan Petri Kylmäselle Päihteet ja hoitotyö -koulutuspäivillä torstaina 24.10. klo 14 (Sokos hotelli Presidentti, Helsinki). Vuoden päihdesairaanhoitaja on Sairaanhoitajaliiton myöntämä tunnustus kätilölle, sairaan-, terveyden- tai ensihoitajalle (AMK), joka on toiminut ansiokkaasti päihdehoitotyön kehittämiseksi. Palkinto on myönnetty vuodesta 2000 lähtien.

SH YAMK Petri Kylmänen

Petri Kylmänen työskentelee Helsingin kaupungin psykiatrian ja päihdehuollon erityispalveluissa päihdehoidon koordinaattorina. Työtehtävät muodostuvat kehittämisestä, koulutuksesta ja potilaskonsultaatioista. Kylmänen on toiminut urallaan ansiokkaasti päihdehoitotyön kehittäjänä ja vaikuttanut merkittävästi päihdetyön kehittämiseen sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Hän on ollut kehittämässä useita ehkäisevän päihdetyön toimintamalleja kuntiin ja oppilaitoksiin, sekä toiminnallisia ja innovatiivisia menetelmiä, kuten pelejä, virtuaali- ja mobiilipalveluja. Petri Kylmänen tunnetaan myös aktiivisesti julkaisevana päihdetyön kirjailijana sekä kansainvälisenä päihdetyön asiantuntijana.

Petri Kylmäsen kuva liitteenä ja videohaastattelu Sairaanhoitajalehden verkkosivuilta (Sairaanhoitajalehti.fi) torstaina 24.10.


Lisätietoja

Petri Kylmänen, SH YAMK, työnohjaaja, kouluterveyslähettiläs, petri.kylmanen@moodhouse.fi, puh. 0400 936436

Laura Niemi, Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, laura.niemi@sairaanhoitajaliitto.fi,
puh. 050 3738602

Liitetiedostot

Suomen sairaanhoitajaliitto ry on merkittävä terveydenhuollon vaikuttaja sairaanhoitajia koskevissa asioissa. Tehtävänämme on kehittää hoitotyötä, antaa ammatillista tukea je edistää sairaanhoitajien asemaa asiantuntijoina. Sairaanhoitajaliittoon kuuluu yli 51 000 hoitotyön ammattilaista. Joukossamme on sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä ja ensihoitajia (AMK).

Sairaanhoitajaliiton konserniin kuuluvat myös koulutus- ja kustannusyhtiö Fioca Oy ja Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs