Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » UUTTA! Elinluovutuskortti on nyt myös mobiilissa

Munuais- ja maksaliitto

UUTTA! Elinluovutuskortti on nyt myös mobiilissa

Tiedote.
Julkaistu: 02.10.2015 klo 08:05
Julkaisija: Munuais- ja maksaliitto

Elinluovutuskortin voi ladata nyt myös älypuhelimeen. Sovelluksen kautta oman tahdon voi kertoa läheisille entistä helpommin lähettämällä whatsapp-viesti, sähköposti tai jakamalla tieto someen.

Elinluovutuskortti on edelleen ajankohtainen, vaikka lain mukaan jokainen onkin elinluovuttaja.

– Tieto on tärkeä jakaa läheisten kanssa, sillä heiltä kysyttäisiin mahdollisen elinluovuttajan mielipidettä. Kortti kertoo oman tahdon yksiselitteisesti ja varmistaa sen toteutumisen, sanoo Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Munuais- ja maksaliitto alkoi jakaa vuonna 1975 eli 40 vuotta sitten elinluovutustestamenttia. Vuonna 1995 nimi muuttui elinluovutuskortiksi. Syntymäpäivien kunniaksi kortin voi jatkossa ladata myös älypuhelimeen.

– Sovelluksen kautta on helppo innostaa myös kavereita tekemään oma elinluovutuskortti, kun omansa jakaa vaikka Instagramiin, Inomaa jatkaa.

Maanantaina 5.10.osoitteessa www.elinluovutuskortti.fi alkavalla kampanjalla halutaan aktivoida ihmisiä hankkimaan joko perinteinen kortti tai lataamaan uusi mobiiliversio ja välittämään tietoa lähipiirille. Radio Helsingin päätoimittaja Maria Veitola on yksi kampanjan kasvoista. Hänellä on ollut elinluovutuskortti, tai oikeastaan useampi, jo teinistä asti.

– Vihaan pulleroita lompakkoja ja lippulappuja. Lisäksi olen kova hävittämään kortteja. Elinluovutuskortin olen täyttänyt jo niin monta kertaa, että onneksi on nyt tämä mobiiliversio, Maria Veitola sanoo.

Kutsu myös kaverit mukaan

Mobiilikortilla oman tahdon kertominen läheisille on entistä helpompaa. Sovelluksesta voi lähettää tiedon tekstiviestinä, sähköpostina, sosiaalisen median viestinä tai soittamalla. Kampanjassa mukana ovat myös räppärit Karri Koira ja Särre muistuttamassa asian tärkeydestä.

– Uskon, että nuoret ovat niin fiksuja et monet on varmaan jo homman hoitanutkin mutta toivottavasti vielä useammat Elinluovutuskortti-appin myötä, Karri Koira jatkaa.

– Mobiiliapp on nopea tapa tajuta tää juttu. On tärkeää, että tällaisia luovutusasioita ei vieroksuta tai vältellä liikaa, Särre jatkaa.

Elinluovutus-sovelluksen voi ladata sovelluskaupoista tai sivulta www.elinluovutuskortti.fi/mobiili. Mobiilikortti on saatavilla jo nyt Android-  ja Windows Phone- puhelimiin sekä tabletteihin. iPhone-sovellus odottaa vielä julkaisua. Sovellusta ei käyttöjärjestelmien vuoksi saa näkyviin ennen puhelimen lukitusnäyttöä, mutta se helpottaa elinluovutustahdon kertomista läheisille. Mobilapplikation finns också på svenska.

Kaverit voi kutsua mukaan tekemään hyvää jakamalla elinluovutuskortti-selfien Instagramiin hahstagilla #elinluovutuskortti. 

Tiesitkö tämän elinluovutuksesta?

– Suomessa yli 400 ihmistä odottaa elinsiirtoa. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Osa elinsiirtoa odottavista menehtyy, koska siirrettävää elintä ei saatu ajoissa.
– Yksi elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.
– Lain mukaan jokainen on mahdollinen elinluovuttaja, ellei ole sitä eläessään vastustanut. Tietoa mahdollisen elinluovuttajan mielipiteestä kysytään omaisilta.
– Suomessa tehdään munuaisen-, maksan-, sydämen-, keuhkon-, haiman-munuaisen- ja ohutsuolensiirtoja. Eniten on munuaisensiirtoja.
– Elinluovutuskortin voi tilata ilmaiseksi postiluukkuunsa osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi.

Elinluovutuskortti netissä
www.elinluovutuskortti.fi
www.facebook.com/kyllaelinluovutukselle
www.instagram.com/elinluovutuskortti
#elinluovutuskortti

Kuvat elinluovutus-sovelluksesta, Maria Veitolasta, Karri Koirasta ja Särrestä:
www.elinluovutuskortti.fi/kuvia

Lisätietoja:
Petri Inomaa
Viestintäpäällikkö, Munuais- ja maksaliitto
040 5240 679
petri.inomaa@musili.fi

 

Elinluovutuskortti-toiminta
Elinluovutusten edistämiseen tähtäävässä tiedotustoiminnassa mukana ovat Munuais- ja maksaliitto, Hengitysliitto, Näkövammaisten Keskusliitto, Suomen Diabetesliitto, Suomen Sydänliitto ja Sydän- ja keuhkosiirrokkaat – SYKE ry sekä SPR Veripalvelu ja Regea kudospankki ja solukeskus. Toiminnasta vastaa Munuais- ja maksaliitto. Toiminnan rahoittaa RAY.

Liitetiedostot

Munuais- ja maksaliitto on valtakunnallinen kansalais- ja potilasjärjestö. Liitto tukee sairastuneiden ja heidän läheistensä mahdollisuuksia hyvään elämään ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Liiton tavoitteena on munuais- ja maksasairauksien ja niistä johtuvien haittojen ennaltaehkäisy, sairauksien varhainen toteaminen ja hyvä hoito sekä kuntoutumisen tukeminen kaikissa sairauden vaiheissa. 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs