Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Turun nuorisovaltuustolta rahoitusta nuorten hankkeille

Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Turun nuorisovaltuustolta rahoitusta nuorten hankkeille

Tiedote.
Julkaistu: 23.09.2015 klo 14:36
Julkaisija: Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Hakuaika käynnissä 28.9.–18.10.2015

Turun nuorisovaltuusto tukee vuosittain yhteensä 10 000 eurolla nuorten itse ideoimien hankkeiden toteuttamista. Nyt alkavassa rahoitushaussa on jaossa 5000 euroa, josta yhdelle hankkeelle myönnetään enintään 2000 euroa. Hakuaika alkaa 28.9.2015 ja päättyy 18.10.2015.

Hankerahaa voi hakea ryhmä, jossa on vähintään kolme 13–19-vuotiasta Turussa asuvaa tai opiskelevaa nuorta. Nuorten toivotaan ideoivan tapahtumia tai toimintaa, joihin mahdollisimman moni voi osallistua. Kyseessä voi olla esimerkiksi teemapäivä, konsertti, disko, retki, luento tai kurssi, joka ei muuten toteutuisi.

Nuorisovaltuuston puheenjohtajisto esikarsii hankkeet, jotka eivät täytä hankehaun sääntöjä. Hankkeita ideoineet nuoret tulevat esittelemään jatkoon päässeet hankeideansa nuorisovaltuuston kokoukseen 18.11.2015 Kaupungintalolle. Nuorisovaltuusto valitsee äänestämällä ne ideat, jotka saavat rahoitusta. Hankkeet toteutetaan keväällä 2015.

 Hakulomake, hankehaun säännöt sekä muut materiaalit ovat verkossa osoitteessa www.turku.fi/nuorisovaltuusto.

 

Turun nuorisovaltuusto on vaaleilla valittu sitoutumaton turkulaisnuoria edustava vaikuttajaryhmä, joka ajaa nuorten etuja.

 

Lisätiedot:

Nuorisosihteeri Mirja Teräs p. 044 907 2969

mirja.teras@turku.fi

Turun nuorisopalvelut
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs