Oma käsitys vanhenemisesta vaikuttaa siihen, miten ja milloin ihminen suunnittelee omaa elämäänsä ikääntyneenä. Vanhuuteen varautumiseen havahduttavat usein säröt – joko omassa tai läheisen elämässä, selviää Vanhustyön keskusliiton tuoreesta tutkimuksesta. Varautumalla jokainen voi edesauttaa omaehtoista ja mielekästä elämää vanhemmalla iällä.
”No sehän on vääjäämätön todellisuus. Vääjäämätön todellisuus, tällä hetkellä vaikka olenkin eläkeläinen, en koe itseäni vanhaksi. Ja mutta siitähän ei pääse yli eikä ympäri todellakin.”
Vanhustyön keskusliitossa Vanheneminen.fi-hankkeessa tutkijana työskentelevän Visa Rantasen tutkimuksessa eritellään, miten tulevaisuuden kuva vanhenemisesta kytkeytyy varautumiseen ja sen suunnitteluun. Tutkimuksessa vanhuuteen varautuminen ja elämänsuunnittelu nähdään laajasti, ei vain talouden näkökulmasta: mukana ovat asuminen, terveys, sosiaalinen elämä ja oikeudellinen ennakointi. Tutkimusta varten Rantanen haastatteli 32:a 55–72-vuotiasta.
– Yleisesti haastateltavat kuvasivat vanhenemista termein kuten luonnollisuus, neutraalius tai ristiriitaisuus. Ristiriitaisuus syntyi esimerkiksi siitä, että vanheneminen aiheutti heissä huolta tai negatiivisia tunteita kun taas eläköityminen merkitsi vapautta, Rantanen kertoo.
Toiset haastatellut suhtautuivat vanhenemiseen avoimen negatiivisesti – ”vanheneminen on ihan syvältä”. Terveys ja ruumiillisuus nostettiin esiin usein ensimmäisinä asioina. Elämän rajallisuudesta puhuttiin myös. Näin vanheneminen jäsentyi negatiiviseksi, kun taas vanhenemisen myönteiset piirteet kuten elämänkokemus ja itsevarmuus mainittiin vasta, kun puhuttiin tarkemmin esimerkiksi työroolista ja sosiaalisista suhteista.
– Haastatellut eivät välttämättä liittäneet näitä myönteisiä asioita vanhenemiseen itsessään, Rantanen sanoo.
Haastateltavat korostivat usein varautumisen tärkeyttä, mutta silti vanheneminen haluttiin kohdata hetkessä elämisen kautta. Muutamat haastateltavista sanoivat, että he eivät juurikaan suunnittele tulevaisuutta varten tai että tulevaisuutta ei kannata paljoakaan suunnitella: ”en mä niitä rupea nyt, murehtimaan” ja ”Mie ootan vaan et mitä tapahtuu. Ja otan vastaan mitä tullee. Realisti kun olen”.
Varautumiseen havahdutti yleensä yleensä jokin särö jokapäiväisessä elämässä. Tällainen tapahtuma teki varautumisen sillä hetkellä olennaiseksi. Nämä säröt eivät aina koskeneet haastateltavaa itseään, vaan ikävyydet olivat saattaneet kohdata läheisen. Esimerkiksi eräs haastateltava kertoi, miten hän oli havahtunut pohtimaan omaa asumistaan:
”Hän asu kerrostalossa ja sillon mä huomasin että on aika hyvä kun kulkee kainalokepeillä että ei tarvii mennä portaita. Et mä kattelin sitä omaa kotiani niinkun uusin silmin.”
– Havahduttavilla tapahtumilla oli eriasteisia vakavuustasoja. Ne saattoivat liittyä terveyteen, sosiaaliseen elämään tai läheisen kuolemaan, Rantanen sanoo.
Eläköitymisen myötä elämää suunnitellaan mieluusti positiivisia asioita silmällä pitäen. Riskejä hallitseva varautuminen saattaa myös kaventaa tietynlaisia itsensä toteuttamisen muotoja.
– Tämä näkyy esimerkiksi asumisen suunnittelussa: saatettiin valita tietoisesti asuminen maalla, vaikka asumisen puitteet eivät siellä olleet vanhenemisen kannalta ideaalit. Eli mielekäs elämä laitettiin varautumisen edelle, Rantanen kertoo.
Haastateltujen elämässä ilmenneet äkilliset muutokset ja ongelmat olivat jollakin tapaa ratkaistavissa: esimerkiksi eläköitymisen myötä yksinäisyyttä kohdanneet lähtivät etsimään uusia kontakteja. Rantanen kuitenkin muistuttaa, että varautumiseen ryhtyminen ei ole pelkästään itsestä kiinni vaan varautumisen mahdollisuudet liittyvät laajemmin sosioekonomisiin tekijöihin ja myös eriarvoisuuteen. Pitkäkestoiset ongelmat kuten työttömyys tai eläkeaikaa edeltävä sairastaminen kavensivat varautumisen mahdollisuuksia.
Valmistunut tutkimus antaa arvokasta tietoa yli 50-vuotiaiden vanhuuteen varautumisesta ja siihen liittyvistä kokemuksista. Käsitys siitä, mitä vanheneminen tulevaisuuden kuvana merkitse ja miten siihen suhtaudutaan, määrittää erittäin paljon sitä, mihin asioihin nähdään olevan syytä varautua. Tutkimustieto lisää ymmärrystä siitä, miten ja milloin ihminen varautuu vanhuuteensa.
– Tulevaisuudessa omaehtoinen vanhuuteen varautuminen on entistä tärkeämpää, kun väestö ikääntyy. Rantasen tutkimus osoittaa myös sen, että kaikilla ei ole tällä hetkellä samanlaisia resursseja varautua vanhuuteen. Varautuminen vaatii vahvaa omaa toimijuutta, itsevarmuutta ja toimintakykyä sekä olemassa olevia resursseja. Mahdollisuuksia varautua vanhuuteen pitäisi siis rakentaa hyvissä ajoin, muistuttaa Vanheneminen.fi-hankkeen projektipäällikkö Katja Helo.
Visa Rantasen Vanhustyön keskusliiton Vanheneminen.fi-hankkeelle tekemä tutkimus on kolmas Vanheneminen.fi-hankkeessa (2018–2020) tehty tutkimus. Vuonna 2018 tehtiin kansalaisgallup vanhuuteen varautumisesta, ja Minna Kuuselan YAMK-tutkimus Ennakoimalla elämänlaatua – Vanheneminen.fi-sivuston käyttäjäkokemuksia julkaistiin syksyllä 2020.
Tutkimus
Visa Rantanen, tutkija, Vanhustyön keskusliitto
p. 050 413 3053
Tavoitettavissa 18.11.2020 klo 15–16 ja 19.11. klo 9–16
Vanheneminen.fi-hanke
Katja Helo, hankepäällikkö, Vanheneminen.fi, Vanhustyön keskusliitto
p. 050 449 2988
Tavoitettavissa 18.11.2020 klo 15–16 ja 19.11. klo 9–16
Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry on maan laajin valtakunnallinen vanhuusalan järjestö. Liitto toteuttaa vanhuuspoliittista vaikuttamista ja jäsenyhteisöjen edunvalvontaa ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnin, toimintakykyisyyden ja turvallisuuden edistämiseksi.
Liitto tarjoaa kattavasti toimintaa, koulutusta ja asiantuntijuutta ikääntyneiden hyväksi. Toimintamuotojamme ovat Korjausneuvonta, Senioritoiminta, Ystäväpiiri-toiminta, Omahoitovalmennus, SeniorSurf ja Vahvike-aineistopankki. Toimintansa ja jäsenistönsä kautta liitto tavoittaa maanlaajuisesti satojatuhansia ikääntyneitä ihmisiä.
Liitto julkaisee Vanhustyö-lehteä. Tutustu liiton toimintaan vtkl.fi. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1