Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Suomalaisperheet turvautuvat yhä useammin lastenhoitajaan

Suomalaisperheet turvautuvat yhä useammin lastenhoitajaan

Tiedote.
Julkaistu: 15.02.2011 klo 13:00
Julkaisija: Hoivanet Oy

Lehdistötiedote 15.2.2011

Suomalaisperheet turvautuvat yhä useammin lastenhoitajaan

Suomalaisperheet käyttävät yhä useammin lastenhoitajaa arjen apuna, kertoo verkon kautta läpi vuorokauden hoitajia välittävä Hoivanet Oy. Sen mukaan lastenhoitajan käyttö on viime aikoina yleistynyt sekä vapaa-ajan tilanteissa että lapsen sairastuttua.

”Suomalaiset lapsiperheet käyttävät yhä useammin lastenhoitajaa arjen apuna. Lastenhoitajapalveluiden kysynnän kasvamiseen on varmasti vaikuttanut  tieto siitä, että kotitalousvähennystä voi hyödyntää myös lastenhoidossa. Näin apu on yhä useamman asiakkaan tavoitettavissa. Kysynnän kasvamisen syynä voi olla myös palveluntarjoajien lisääntyminen alalla, kun ennen lähes ainoastaan kolmannen sektorin hallitsemille markkinoille on tullut uusia yrityksiä tuomaan vaihtoehtoja aiemmille tarjotuille palveluille”, sanoo Hoivanet Oy:n toimitusjohtaja Niina Kuurma.

Kuurman mukaan lastenhoitajaa käytetään vapaa-ajan tilanteissa tai lapsen sairastuttua. Säännöllisesti lastenhoitajaa käyttävät asiakkaat saavat helpotusta arkeen kun lastenhoitaja huolehtii lapsista koulun jälkeen tai esimerkiksi hakee lapset päiväkodista asiakkaan puolesta.

”Erityisesti kaupungeissa on paljon lapsiperheitä, joiden isovanhemmat ja muu verkosto asuvat kauempana. Yhtenä selkeänä asiakasryhmänä meillä on asiakkaat, jotka haluavat apua esimerkiksi toisen ja kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Näin äiti pystyy keskittymään aluksi paremmin vauvaan ja omien voimien keräämiseen, kun isommista lapsista huolehtimisessa on apuna lastenhoitaja. Lastenhoitaja voi myös auttaa muissa kodin askareissa tilanteen mukaan”, Niina Kuurma toteaa.

Hoivanetin palveluja nyt Suomen suurimmissa kaupungeissa

Hoivanetin liikeidea on tarjota hoitoapua verkon kautta mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Asiakas tutustuu lastenhoitajiin ja avustajiin verkkopalvelussa www.hoivanet.fi, ja hoitajan voi saada akuuttiin tarpeeseen jopa muutamassa tunnissa. Hoivanetin lastenhoitajia ja avustajia on nyt mahdollista saada 24 h vuorokaudessa Suomen suurimmissa kaupungeissa, kun palvelua on laajennettu Etelä-Suomesta Ouluun, Jyväskylään ja Kuopioon.

"Hoivanet tarjoaa perheille myös muita vaihtoehtoja lastenhoitoon tai ikääntyvän omaisen auttamiseksi. Lastenhoitajat ja avustajat voivat työskennellä asiakkaan kodissa, vapaa-ajan asunnossa tai lomamatkan aikana vaikka hotellissa. Meiltä voi saada lastenhoitajan tai avustajan myös perhejuhliin", Kuurma kertoo.

Lisätietoa:
Hoivanet esittelee toimintaansa Kampin kauppakeskuksen katutasossa torstaina 17.2.2011 klo 9-18.

Toimitusjohtaja Niina Kuurma
p. 050 3541 888
niina.kuurma@hoivanet.fi

Hoivanet on helppokäyttöinen, kaikille avoin maksuton verkkopalvelu, josta lastenhoitajan tai avustajan voi varata mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ainutlaatuisen ja asiakaslähtöisen palvelusta tekevät asiakkaalle annettu mahdollisuus tutustua hoitajiin ja heidän käytettävyyteensä. Palvelu on suunnattu kotitalouksille, yrityksille (sairaan lapsen hoitaja-palvelu), sosiaalialan yrityksille ja kunnille. Hoivanet-palvelua voidaan käyttää myös hotellin lisäpalveluna asiakkaille. www.hoivanet.fi tai puhelimitse 010 422 2100 (arkisin klo 7.30-17.00).

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs