Etsivät nuorisotyöntekijät ja työpajojen valmentajat kerääntyvät eduskuntatalon edustalle keskiviikkona 22.11. kello 13. Helsinkiin odotetaan saapuvaksi hieman alle 150 kentän ammattilaista ja nuorta eri puolilta Suomea.
Mielenilmauksella vastustetaan leikkauksia, jotka vievät etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan rahoituksesta yhteensä 4,6 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa vuosittain noin 6 000 haavoittuvassa asemassa olevan nuoren jäämistä ilman tukea.
Molempien alojen ammattilaiset työskentelevät nimenomaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Hallitusohjelmassa luvattiin panostaa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, ja tästä syystä valtion talousarvioesitys on ollut erityinen järkytys nuorisotyössä.
Etsivän nuorisotyön alueellinen koordinaattori Tiia Laine Kokemäeltä kertoo, että ajatus mielenilmauksesta syntyi Satakunnassa. Tapahtumaa on järjestetty vapaaehtoisvoimin.
- Jokainen menetetty nuori on valtava tappio taloudellisesti ja inhimillisesti. Etsivä nuorisotyö ja työpajat tekevät tärkeää, vaikuttavaa työtä. Haluamme tehdä sen näkyväksi rahoituksesta päättäville, Laine summaa.
Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan kattojärjestö Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry on paikalla mielenilmauksessa, mutta ei järjestä tapahtumaa.
Mielenilmausta voi seurata sosiaalisessa mediassa #AinaNuorenPuolella #TätäOnEtsiväNuorisotyö #TätäOnTyöpajatoiminta
Haavoittuvimmassa asemassa oleviin nuoriin kohdistuvista rahoitusleikkauksista kommentteja antaa Inton toiminnanjohtaja Timo Kontio, [email protected], p. 040 760 1778
Mielenilmauksesta saa lisätietoa Tiia Laineelta, [email protected], p. 040 488 6169
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry edustaa yli 270 työpajaa sekä 600 etsivää nuorisotyöntekijää Suomessa. Kaikkiaan etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla työskentelee yli 2200 ammattilaista. Etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan osallistuu vuosittain 43 000 nuorta ja aikuista.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa @intolaiset
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1