Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Lions-toiminta tunnetaan hyvin

Suomen Lions-liitto ry

Lions-toiminta tunnetaan hyvin

Tiedote.
Julkaistu: 08.06.2013 klo 18:32
Julkaisija: Suomen Lions-liitto ry

Lions-toiminta tunnetaan hyvin Suomessa. Jopa kolme neljästä suomalaisesta kertoo nähneensä  Lions-logon jossakin ja puolet tuntee jonkun lionsklubin jäsenen.

Näin todetaan Suomen Lions-liiton Taloustutkimus Oy:llä teettämässä tutkimuksessa, joka julkistettiin liiton 60. vuosikokouksessa Vierumäellä lauantaina 8.6.2013.

Parhaiten järjestö tunnetaan hyväntekeväisyydestä ja kansainvälisyydestä.

Käytännöllinen hyvän tekeminen ilmeni Heinolan vuosikokouksessakin esimerkiksi siten, että tapahtuman yhteydessä kerättiin tarpeettomia silmälaseja toimitettavaksi Sri Lankaan. Vuosien mittaan on tällä tavalla hyvää kierrättämällä yli 13.000 silmälasia saanut uusiokäytön.

Lions-toiminnan harteille on vuosien varrella kasaantunut vanhoillisen ja miesvaltaisen järjestön maine. Sekin ilmeni tutkimuksessa. Tilannetta on kuitenkin ryhdytty korjaamaan, ja järjestön pääsihteerinä onkin ollut jo toista vuotta Maarit Kuikka. Naisia järjestössä on tällä hetkellä 17%, ja heidän määränsä kasvaa jatkuvasti.

Heinolan vuosikokouksessa tehtiin monia henkilövalintoja. Kuluvan kauden varapuheenjohtaja Asko Merilä Utajärveltä siirtyy urakierron mukaisesti puheenjohtajaksi, ja hänen seuraajakseen valittiin Tuomo Holopainen Helsingistä.

Lions-järjestön kansainvälisen hallituksen jäseneksi ( kansainvälinen johtaja) valittiin Jouko Ruissalo LC Helsinki / Mellunmäestä.

 

Kuvatekstit:

Liput: Vuosikokouksessa liehuivat satojen klubien liput. Kuva: Antti Tuomikoski.

Holopaiset: Suomen Lions-liiton kauden 2013-2014 varapuheenjohtajaksi valittu Tuomo Holopainen puolisonsa Kaija Holopaisen kanssa. Kuva: Antti Tuomikoski.

 Suomen Lions-liiton vuosikokous 2013: www.lionsvuosikokous2013.fi

 

Lisätietoja:

Suomen Lions-liitto

Viestintäjohtaja Thorleif Johansson

thorleif.johansson@lions.fi

040 8653013

 

Heinolan vuosikokous 8.-9.6.2013

Päätoimikunnan puheenjohtaja

Jukka Hietanen, LC Heinola/Jyränkö

0500 935 780

 

Viestintä

Kari Koponen

040 7674 379

 

Liitetiedostot

Lions-klubit  palvelevat

Lions-järjestön jäsenet tekevät vapaaehtoistyötä yhtä hyvin lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi kuin ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi.

Lions-järjestön motto on: Me palvelemme. Palvelu tapahtuu paikallisten Lions-klubien kautta. Jäseniä järjestössä on lähes 1,4 miljoonaa 208 maassa. Suomessa jäseniä on yli 25.000. Naisia heistä on runsaat 4.000 eli 16%.

Lions-klubien tärkein kiinnostuksen kohde on oma lähialue ja asuinympäristö. Palvelun kohteina ovat mm. koulut ja päiväkodit, kunnalliset ja yksityiset vanhainkodit ja palvelutalot, vammaiset ja näkövammaiset ja lasten liikuntaharrastukset.

Paikallisen auttamisen lisäksi klubit osallistuvat myös kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin, mm. suurkatastrofikeräyksiin.

Lionsjärjestö ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät hoitamatta julkisin varoin. Tämä apu voi olla pienille ryhmille tai yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää.

Myös lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn on kehitetty useita eri palveluja, joita klubit toteuttavat kotiseuduillaan yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa.

Palvelun lisäksi klubit auttavat myös taloudellisesti. Varat kerätään avustuskohteisiin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Keräysten tuotto menee lyhentämättömänä avustuskohteisiin. Vuonna 2007 Financial Timesin tekemän tutkimuksen mukaan Lions Clubs International Federation (LCIF) arvioitiinkin sen vuoksi maailman luotettavimmaksi vapaaehtoisjärjestöksi.

Lisätietoja:

Maarit Kuikka

Pääsihteeri

Suomen Lions-liitto ry

maarit.kuikka@lions.fi

(09) 565 59510

040 580 2494

www.lions.fi

 

 

 

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs