Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Lion Janne Kataja on Nenäpäivän Hyvän Tekijä

Suomen Lions-liitto ry

Lion Janne Kataja on Nenäpäivän Hyvän Tekijä

Tiedote.
Julkaistu: 10.10.2014 klo 11:04
Julkaisija: Suomen Lions-liitto ry

 

Torstaina 9.10.2014 käynnistyi  kuluvan vuoden Nenäpäivä -kampanja. Siinä suomalaiset yhdistävät voimansa nyt jo kahdeksannen kerran hankkiakseen varoja kehitysmaiden lapsille.

 

Tänä vuonna keskeisenä Hyvän Tekijänä on LC Riihimäen lion Janne Kataja. Eikä hän peittele leijonan mieltään.

 

- Me leijonat olemme jo lähtökohtaisesti sisäistäneet hyvän tekemisen.  Siksi Nenäpäivä ei olisi voinut löytää parempaa yhteistyökumppania lipaskeräykseen kuin lionsklubien jäsenet, hän arvioi.

 

Nenäpäiväsäätiön toisena pääyhteistyökumppanina olemiseen liittyy luonnollisesti myös suuri vastuu. Se ei Jannea pelota:

 

- Me leijonat olemme ahkeria keräämään varoja, ja tänä vuonna ylitämme viimevuotiset, ennätykselliset saavutukset, hän vakuuttaa.

 

Viime vuonna lionit keräsivät varoja kehitysmaiden lapsille 161.000 euroa. Tämän vuoden tavoite on 180.000 euroa.

 

Keräyksen ohella lionsklubit järjestävät erilaisia tempauksia. Esimerkkinä vaikkapa viime vuonna Oulussa järjestetty flashmob, joka esitettiin myös vuoden 2013 Nenäpäivä -showssa televisiossa. Sen voi katsoa vieläkin YouTubesta täältä (www.youtube.com/watch?v=D-fkvq9z398)

Kuvateksti: Riihimäen lionsklubin jäsen Janne Kataja Nenäpäivän Hyvän Tekijöiden ympäröimänä. Kuva: Antti Tuomikoski.

 

Netissä:
Suomen Lions-liitto: www.lions.fi
Nenäpäivä: www.nenapaiva.fi

 

 

 

Liitetiedostot

Lions-klubit  palvelevat

Lions-järjestön jäsenet tekevät vapaaehtoistyötä yhtä hyvin lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi kuin ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi.

Lions-järjestön motto on: Me palvelemme. Palvelu tapahtuu paikallisten Lions-klubien kautta. Jäseniä järjestössä on lähes 1,4 miljoonaa 208 maassa. Suomessa jäseniä on yli 25.000. Naisia heistä on runsaat 4.000 eli 16%.

Lions-klubien tärkein kiinnostuksen kohde on oma lähialue ja asuinympäristö. Palvelun kohteina ovat mm. koulut ja päiväkodit, kunnalliset ja yksityiset vanhainkodit ja palvelutalot, vammaiset ja näkövammaiset ja lasten liikuntaharrastukset.

Paikallisen auttamisen lisäksi klubit osallistuvat myös kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin, mm. suurkatastrofikeräyksiin.

Lionsjärjestö ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät hoitamatta julkisin varoin. Tämä apu voi olla pienille ryhmille tai yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää.

Myös lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn on kehitetty useita eri palveluja, joita klubit toteuttavat kotiseuduillaan yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa.

Palvelun lisäksi klubit auttavat myös taloudellisesti. Varat kerätään avustuskohteisiin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Keräysten tuotto menee lyhentämättömänä avustuskohteisiin. Vuonna 2007 Financial Timesin tekemän tutkimuksen mukaan Lions Clubs International Federation (LCIF) arvioitiinkin sen vuoksi maailman luotettavimmaksi vapaaehtoisjärjestöksi.

Lisätietoja:

Maarit Kuikka

Pääsihteeri

Suomen Lions-liitto ry

maarit.kuikka@lions.fi

(09) 565 59510

040 580 2494

www.lions.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs