Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Lastensuojelun apu tavoittaa perheet nyt aikaisemmin

SOS-Lapsikylä

Lastensuojelun apu tavoittaa perheet nyt aikaisemmin

Tiedote.
Julkaistu: 26.11.2013 klo 08:00
Julkaisija: SOS-Lapsikylä

– myös SOS-Lapsikylä työskentelee perheiden kanssa entistä tiiviimmin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaiseman Lastensuojelu 2012 -tilastoraportin mukaan lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät kasvoivat viime vuonna 7 prosenttia vuodesta 2011. Kaikkiaan 87 200 lasta ja nuorta sai apua erilaisista avohuollon tukitoimista, kuten tukiperheestä, perhetyöstä, perhekuntoutuksesta ja loma- ja virkistystoiminnasta.

Avohuollon asiakasmäärien nousu näkyi myös SOS-Lapsikylässä viime vuonna lähes 50 prosentin kasvuna. ”Avohuollon asiakasmäärien kasvu kertoo siitä, että lastensuojelun apu tavoittaa perheet nyt aiemmin, sillä kunnat kysyvät palveluja yhä aikaisemmassa vaiheessa”, kertoo lastensuojelupäällikkö Anna-Liisa Koisti-Auer SOS-Lapsikylästä.

Valtakunnallisten tilastojen mukaan huostassa olevien lasten määrän kasvu sen sijaan oli viime vuonna pysähtynyt. Myös kiireellisesti sijoitettujen lasten määrän kasvu oli hidastunut aiemmista vuosista. Kaikkiaan kodin ulkopuolelle oli vuonna 2012 sijoitettuna 17 830 lasta ja nuorta, mikä on 1,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011.

Avohuollon lastensuojelupalveluille suuri tarve

SOS-Lapsikylä on vastannut maamme lastensuojelutilanteen kehitykseen panostamalla viime vuosina voimakkaasti avohuollon palvelujen kehittämiseen. ”Tarjolla olleista palveluistamme eniten käytettiin tukiperhe- ja tukihenkilöpalveluja, joiden käyttäjiä lapsista oli reilu kolmannes. Tukiperhe tarkoittaa sitä, että lapsi käy säännöllisesti lapsikylässä viettäen siellä esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudesta tai että lapsella oli ammatillinen tukihenkilö. Toiseksi suurin osuus avohuollosta oli perhetyötä ja -kuntoutusta”, Anna-Liisa Koisti-Auer kertoo.

Myös kiireellisesti tehtyjen sijoitusten kasvun rauhoittuminen näkyi SOS-Lapsikylässä. ”Viime vuonna meille tehdyistä sijoituksista kiireellisiä oli vain 17 prosenttia, kun vielä edellisvuonna puolet sijoituksista tehtiin kiireellisesti“, Koisti-Auer jatkaa.

Perheiden tukeminen erityisenä huolena

SOS-Lapsikylä työskentelee perheiden kanssa entistä tiiviimmin ja panostaa perheiden tukemiseen. ”Kannamme erityistä huolta sekä sijoitettuina että avohuollossa olevien lasten vanhempien ja koko perheiden tukemisesta“, sanoo Anna-Liisa Koisti-Auer. ”Tänä päivänä jokaisessa toimipisteessämme tarjotaan perhekuntoutusta ja perhetyön palveluja. Tavoitteemme perhekuntoutus- ja perhetyössä on, että lapset voisivat jäädä asumaan omien vanhempiensa kanssa. Sijoitettujen lasten kohdalla tavoitteena on, että lapsen paluu omaan perheeseen voisi toteutua. Koko lastensuojelulle perheiden yhdistämisen tavoite on suuri haaste.”

Kaikkien lasten tarpeisiin ei avohuollon keinoin pystytä vastaamaan, siksi SOS-Lapsikylä panostaa edelleen myös uusien perhehoitopaikkojen tarjoamiseen, erityisesti kaupunkiympäristöissä.

Lisätietoja:

Anna-Liisa Koisti-Auer
lastensuojelupäällikkö
SOS-Lapsikylä ry
P. 040 524 5747

Aija Rikala
viestintäpäällikkö
SOS-Lapsikylä ry
P. 050 555 2515

Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on maailmanlaajuisen SOS Children’s Villages -lastensuojelujärjestön jäsen. Yhdistyksen tehtävänä on auttaa lasta ja nuorta kasvamaan perheessä. SOS-Lapsikylä tuottaa lastensuojelun avo- ja sijaishuollon palveluita lapsikylissä ja nuorisokodissa. Yhdistyksessä työskentelee noin 180 ammattilaista. Lapsikylätoimintaa on 133 maassa. Suomen toimintaan voi tutustua osoitteessa www.sos-lapsikyla.fi ja kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön työhön osoitteessa www.sos-childrensvillages.org.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs