Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Erotilanteet ja ristiriidat puhuttivat Vanhempainpuhelimessa

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Erotilanteet ja ristiriidat puhuttivat Vanhempainpuhelimessa

Tiedote.
Julkaistu: 10.03.2015 klo 09:57
Julkaisija: Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Aikuisten väliset ristiriidat, ero ja eron seuraukset olivat vuoden 2014 yleisimpiä keskusteluaiheita Vanhempainpuhelimessa ja -nettikirjepalvelussa. Eroon liittyvät huolet korostuivat erityisesti isien yhteydenotoissa. Vanhempainpuhelimen puhelumäärä kasvoi välittömästi puhelimen muututtua maksuttomaksi toukokuussa.

 

Aikuisten väliset ristiriidat liittyivät esimerkiksi vaikeuteen selvittää erimielisyyksiä, perheen vastuunjakoon tai huoltajuusasioihin erotilanteissa. Yhteydenotoissa korostui kriisissä olevan vanhemman tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Vanhemmat kaipasivat konkreettisten neuvojen lisäksi myötätuntoa ja aikaa patoutuneiden tunteiden ja ajatusten purkamiseen.

Erokriisin keskellä olevat vanhemmat kaipaavat ennen kaikkea henkilökohtaista kohtaamista ja neuvontaa, tietää päivystysohjaaja Laura Klemetti.

- Jokaisen eroavan parin tarina on erilainen ja ainutlaatuinen. Myös siihen miten lapsi reagoi eroon vaikuttavat monet seikat, muun muassa lapsen ikä ja kehitystaso. Palveluiden tulisikin vastata entistä paremmin eroavien vanhempien ja heidän lastensa henkilökohtaisiin, yksilöllisiin tarpeisiin.

Vanhemmat kaipaavat selkokielistä ohjausta

Eronneiden vanhempien ja heidän lastensa kanssa työskenteleviltä ammattilaisilta toivotaan myötätuntoa ja kiireettömyyttä. Vanhemmalla on oikeus tulla kohdatuksi oman tarinansa kautta, ei yleisesti erovanhempana.

Asiakkaansa arvostavasti kohtaava ammattilainen kuuntelee ja antaa tilaa vanhemman omille tunteille ja kokemuksille. Jo kokemus kuulluksi tulemisesta rauhoittaa ja avaa tilanteeseen uusia näkökulmia.

- Palveluita olisi tarjottava tasapuolisesti kaikissa Suomen kunnissa. Vanhemmat toivovat selkokielistä ohjausta sekä lapsen että vanhemman oikeuksista erotilanteessa. Yhä monimuotoisemmat perherakenteet, yksinhuoltajat ja uusperheet, olisi otettava entistäkin paremmin huomioon perheille suunnattavia palveluita suunnitellessa ja toteutettaessa, toteaa auttavien puhelin- ja nettipalveluiden suunnittelija Satu Tallgren.

Maksuttomuus lisäsi yhteydenottojen määrää

Vuonna 2014 Vanhempainpuhelimen ja Vanhempainnetin kirjepalvelun vapaaehtoiset päivystäjät vastasivat yhteensä 1119 yhteydenottoon, joista 722 oli puheluja ja 397 nettikirjeitä.

Toukokuussa puhelumäärä lähes kolminkertaistui edellisvuoteen nähden. 1.6.─31.12. välisenä aikana puhelumäärä nousi 44 % verrattuna edellisen vuoden samaan ajanjaksoon. Suuri syy tähän on palvelun muuttuminen maksuttomaksi Raha-automaattiyhdistyksen lisätuen ansiosta.

Vanhempainpuhelimen numerossa 0800 92277 päivystävät MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät, jotka ovat itsekin vanhempia. Vanhempainpuhelin päivystää neljänä päivänä viikossa: ma klo 10–13 ja 17–20, ti klo 10–13 ja 17–20, ke klo 10–13 ja to klo 14–20. Vanhempainnetin kirjepalvelu on anonyymi nettikirjepalvelu, jonne voi kirjoittaa ympäri vuoden ja vuorokauden. Viesteihin vastataan viikon kuluessa. Kirjepalvelu on osa MLL:n vanhemmille suunnattua nettisivustoa, Vanhempainnettiä (www.mll.fi/vanhempainnetti). Palvelu toimii RAY:n avustuksen turvin.

 

Lisätietoja:

auttavien puhelin- ja nettipalveluiden suunnittelija Satu Tallgren, p. 075 3245 428, etunimi.sukunimi@mll.fi
päivystysohjaaja Laura Klemetti, p. 075 3245 514 etunimi.sukunimi@mll.fi
tiedottaja Tiina Tuominen, p. 075 3245 580, etunimi.sukunimi@mll.fi

Liitetiedostot

 

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. 

MLL:n visio 2024: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta, jossa lapsen etu asetetaan etusijalle ja jossa lapset ja nuoret voivat hyvin.

Tutustu MLL:n toimintaan www.mll.fi 
MLL Twitterissä @MLL_fi 
MLL Facebookissa www.facebook.com/mannerheiminlastensuojeluliitto

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs