Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Diakoniatyön ammattilaiset pohtivat rauhan ja turvallisuuden kysymyksiä

Kirkon tiedotuskeskus

Diakoniatyön ammattilaiset pohtivat rauhan ja turvallisuuden kysymyksiä

Tiedote.
Julkaistu: 19.09.2016 klo 15:23
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Kirkon diakonian päivät järjestetään Turussa 22.─24.9.2016 teemalla Kutsuttu.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöntekijät, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset kokoontuvat päiville keskustelemaan aiheista rauha ja turvallisuus sekä tulevaisuuden ennakointi. Koolla Turussa on yhteensä lähes tuhat diakonian osaajaa.

Diakoniatyöntekijä on moniosaaja

Tuore diakoniabarometri 2016 julkistetaan perjantaina 23.9. Turussa. Diakoniabarometriin on koottu evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä suomalaisesta huono-osaisuudesta. Barometri kuvaa myös diakoniatyöntekijöiden ammatillisia vaatimuksia. Barometrin raportin on laatinut diakoni, TM ja kirkkohallituksen asiantuntija Titi Gävert.

Diakoniatyöntekijät tapaavat päivittäin joka puolella Suomea runsaasti ihmisiä, joilla on monenlaisia ongelmia arjessa selviytymisessä ja avun hakemisessa.

”Yksikään huono-osaisuuden muoto ei ole diakoniatyölle vierasta”, Titi Gävert kiteyttää.

Työntekijöiltä vaadittava ammatillisen osaamisen taso on korkea. Kunnioittava vuorovaikutus on työn peruslähtökohta. Lisäksi tarvitaan muun muassa muutososaamista, kriisi- ja traumatyön osaamista, media- ja viestintätaitoja sekä osaamista talousneuvonnassa ja sote-palveluissa. Epämukavuusalueiden sietäminen on diakoniatyöntekijöiden mukaan työssä olennaista.

Terveydenhuollon osaamiselle on 2010-luvun diakoniatyössä aiempaa vahvemmin käyttöä, sillä suurella osalla diakonialta apua hakevista on joko psyykkisiä tai fyysisiä sairauksia.

Arkkipiispa avaa ammattilaispäivät Turun tuomiokirkossa messulla

Arkkipiispa Kari Mäkinen saarnaa päivien avajaismessussa Turun tuomiokirkossa torstaina 22.9. Avajaiset jatkuvat kello 13, kun Diakonia turvallisuuden edistäjänä monikulttuurisessa Suomessa -teemasta alustavat professori Helena Ranta, Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg sekä Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.

Lauantaina 24.9. julkaistaan Vuoden diakoniatyöntekijä sekä palkitaan ansioituneita Diakonian kultaisella ansiomerkillä.

Kirkon diakonian päivien koko ohjelma

Lisätietoa Kirkon diakonian päivistä sekä diakoniabarometrista:
asiantuntija Titi Gävert, titi.gavert@evl.fi p. 050 326 4789
johtaja Kalle Kuusimäki, kalle.kuusimaki@evl.fi, 050 501 2901

Uutinen diakoniabarometrista 14.9.2016

Diakoniabarometrin verkkojulkaisu: http://sakasti.evl.fi/verkkojulkaisu45 (suomeksi, tulosten tiivistelmä ja johtopäätökset myös ruotsiksi).

Haastateltavia diakoniatyöntekijöitä Turun alueella:
Turun Maarian seurakunnan diakoniatyöntekijä Ulla Valtonen, ulla.valtonen@evl.fi
Turun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Raija Eeva, raija.eeva@evl.fi
Turun Martinseurakunnan johtava diakoniatyöntekijä, Marja Rumpunen, maria.rumpunen@evl.fi
Diakon, Åbo svenska församling, Eija Grahn, eija.grahn@evl.fi 

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs