Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Vappusimaa tuorein yrtein

Vappusimaa tuorein yrtein

Tiedote.
Julkaistu: 17.04.2012 klo 09:30
Julkaisija: Tietoverkosto Eksakti Ky

Kotitalousopettaja ja intohimoinen valokuvaaja Hannele Kojo on luonut ”Kausiherkkuja omasta pihasta” -kirjaan vastustamattomia ruokaohjeita, joihin raaka-aineet löytyvät usein omalta pihalta ja lähiympäristöstä. Nyt on vappusiman teon aika, ja uutuuskirjan ohjeena on käyttää sen maustamiseen minttua tai muuta tuoretta yrttiä. Tänä vuonna Vuoden Vihannekseksi on valittu tuoreet yrtit.

Kirjan ruokaohjeet ja kuvat rytmittyvät vuodenajoittain. Keväällä herkutellaan parsalla ja raparperilla, kesällä kasviksilla, kaloilla ja marjoilla. Syksy tuo tullessaan omenat ja sienet, talvella puolestaan nautitaan juureksista. Ruokaohjeet ovat ryhmitelty kausittain keittoihin, kasvisruokiin, kalaruokiin, liharuokiin, leipiin, jälkiruokiin, leivonnaisiin ja ryhmään muut ohjeet. Kirjan lopussa on sekä aakkosellinen että aiheenmukainen hakemisto.

Kirjan selkeillä ruokaohjeilla ja lähiympäristön aineksilla myös kokematon kokkaaja inspiroituu loihtimaan eri vuodenaikoina maistuvia makuelämyksiä. Kirja osuu erinomaisesti lähiruokaa suosivaan aikaan ja kirjan ohjein voi loihtia konstailemattomia herkkuja pikkurahalla. Kirjan nautinnolliset ruokakuvat ja upea luontokuvitus tekevät kirjasta herkullisen yhdistelmän.

– Nyt on aika valmistaa simaa ja saat hieman erilaista simaa, kun käytät valmistuksessa yrttejä. Etelä-Suomessa mintut alkavat jo pilkistää maasta, ja nuoria versoja voi kerätä. Kaupasta saatavan mintturuukun voi siirtää kasvamaan isompaan ruukkuun tai ilmojen lämmittyä istuttaa maahan, neuvoo Hannele Kojo.

Kojon mukaan simaan voi kokeilla muitakin yrttejä, jotka antavat uuden makusäväyksen. Raparperisima on raikas vaihtoehto, johon myös löytyy ohje uutuuskirjasta.

Piknikille voi ottaa siman seuraksi vaikkapa yrttikierteitä, joihin voi myös käyttää luonnon tai kaupan yrttejä. Valmistusohje on ”Kausiherkkuja omasta pihasta” -kirjassa.

– Yrtit yhdessä voin kanssa muodostavat hienoja makuvivahteita taikinan täytteeseen, vinkaa Hannele Kojo.

Kotitalousopettaja Hannele Kojo on aiemmin osallistunut oppikirjan laatimiseen, mikä näkyy uutuuskirjan selkeissä ja kokeilluissa ohjeissa. Myös hänen Omenaminttu-bloginsa seuraajat ovat tottuneet luottamaan Hannelen toimiviin resepteihin.

 


Minttusiman ohje

 

4 l vettä

3 dl sokeria

3 dl fariinisokeria

2 sitruunaa

iso nippu minttua

½ tl hiivaa

rusinoita

 

Kiehauta puolet vedestä.

Puserra sitruunoista mehu.

Mittaa sokerit isoon astiaan, kaada kuuma vesi päälle. Sekoita, kunnes sokerit ovat sulaneet.

Lisää loppu vesi, sitruunamehu ja mintut varsineen.

Sekoita hiiva tilkkaan kylmää vettä ja lisää se kädenlämpöiseksi jäähtyneeseen juomaan.

Peitä astia kannella ja anna siman käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk.

Siivilöi sima toiseen astiaan ja pullota.

Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina.

Sulje pullot tiiviisti ja siirrä jääkaappiin.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Siihen kuluu aikaa muutamasta päivästä viikkoon.

 

 

LISÄTIETOJA

 

Hannele Kojo

040 778 4071, hannele.kojo@edu.hel.fi

 

KIRJAN TIEDOT

Kojo H: Kausiherkkuja omasta pihasta

 

ISBN: 978 – 952 – 67204 – 4 – 9

EAN: 9789526720449

318 sivua, kovakantinen, sidottu

 

Kirjan hinta on noin 35 €

Kirjaa on saatavissa kirjakaupoista ja tilaamalla osoitteesta www.omapiha.info

 

Kustantaja: Tietoverkosto Eksakti/ Jouko Tikkanen

Vanha Talvitie 10 C

00580 Helsinki

 

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs