Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Saksiniekat saapuvat 21.7.

Pro Kala Ry

Saksiniekat saapuvat 21.7.

Tiedote.
Julkaistu: 09.07.2013 klo 09:00
Julkaisija: Pro Kala Ry

Loppukesästä moneen ruokapöytään saadaan kunnioitettava vieras. Tämä arvostettu, punaiseen verhoutunut saksiniekka on tietysti rapu. Suomessa ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta tasan kello 12 ja jatkuu aina lokakuun loppuun saakka. Vesistämme saadaan kahta eri rapulajia, joki- ja täplärapua. Jokirapu on syntyjään suomalainen, mutta täplärapu on istutettu vesistöihimme alun perin Yhdysvalloista 1960-luvun lopulla. Maallikko ei ehkä huomaa suurta eroa eri lajien maussa, mutta kummallekin rapulajille löytyy silti vannoutuneet ystävänsä. Jokirapujen saatavuus on usein rajoitetumpaa kuin täplärapujen, joten ne ovat hinnaltaan arvokkaampia. Molemmat ovat kuitenkin taatusti maistamisen arvoisia!

 

 

Rapujuhlat kesän kohokohta

 

Rapujuhlien pito ja viettäminen kuuluu monen perheen kesäperinteisiin. Monelle ravunsyönti on jo lapsuudessa opittu taito, jota vaalitaan joka vuosi loppukesästä. Rapujen syönti ei kuitenkaan ole mikään ikivanha, suomalainen tapa, vaan sen juuret löytyvät muualta Euroopasta. Rapuja on syöty iät ja ajat, mutta muotiherkku ja paremman kansan apetta niistä tuli 1800-luvulla, kiitos Napoleonin, joka oli hyvin mieltynyt rapujen makuun. Eikä ihme – moni rapuja kerran kokeillut hurahtaa niihin täysin saman tien!

 

Historiastaan huolimatta ravuilla herkuttelu ja rapujuhlat eivät enää nykyään ole vain ylimystön etuoikeuksia. Rapujuhlat ovat iloinen tapahtuma, jossa perinteisesti syödään hyvin, maistellaan mahdollisesti snapseja ja kevennetään tunnelmaa rapulauluin. Antoisa asetelma rapujen syönnille on tietysti mökkirantaan tai verannalle katettu juhlapöytä, mutta kauniin punaiset ravut maistuvat aivan yhtä maukkaalle kaupungin vilinänkin keskellä. Pienen porukan rapujuhlat voi pitää vaikka parvekkeella tai pakata eväät ja ystävät mukaan ja lähteä rapupiknikille puistoon tai rannalle. Syksymmällä rapujuhlat siirtyvät sisätiloihin kynttilöiden loisteeseen. Ravustuskausihan kestää aina lokakuun loppuun saakka ja pakastealtaasta rapuja löytyy ympäri vuoden.

 

 

Ei niin hankalaa kuin näyttää

 

Rapujen herkullisuudesta ja saatavuudesta huolimatta monet saattavat suhtautua niihin hieman vieroksuen. Ravut eivät saksineen ja kovine kuorineen välttämättä näytä sellaiselle, joka ei niitä ole aiemmin syönyt, miltään herkkuruualta. Syöminen saattaa myös vaikuttaa todella työläältä ja hankalalta – rapuja saa kuoria useamman, ennen kuin vatsa alkaa täyttyä. Tällaisista ennakkoluuloista pääsee kuitenkin parhaiten irti kokeilemalla! Ravut ovat todella maukkaita, syöntiohjeita löytyy netistä ja syömisen oppii nopeasti. Rapupöydässä on aina tarjolla myös jotakin muuta syötävää, joten nälkäisenä ei pöydästä nouse kukaan, vaikka kuoriminen tuntuisikin liian haastavalta.

 

Rapujen valmistaminen ei myöskään ole mitään rakettitiedettä. Rapujen keittoaika on kymmenisen minuuttia. Mausteeksi riittää suola, sokeri ja tilli. Ravut ostetaan ja keitetään elävinä, mutta niitä voi ostaa myös valmiiksi keitettynä, jos haluaa päästä hieman vähemmällä vaivalla. Ravunpyrstön perinteinen makupari on vasta paahdettu leipä, jonka päältä pyrstöt nautitaan voin ja tillin kera. Rapukekkereiden muuksi tarjottavaksi sopivat erilaiset pienet suupalat.

 

Juhla syntyy tunnelmasta

 

Rapujuhlia valmistellessa kannattaa satsata myös tunnelmaan. Kauniilla kattauksella ja vaikkapa taustamusiikilla loihdit varmasti Napoleonillekin kelpaavan kestifiiliksen! Pöydän voi koristella luonnonkukilla, syksymmällä pihlajanmarjoilla ja pimenevissä illoissa kynttilät kuuluvat ilman muuta rapupöytään. Ja lautasliinoja kannattaa varata reilusti, sillä niitä tarvitaan. Liian vakavaa puuhaa rapujen syönti ei kuitenkaan ole; kuten ruokakulttuurin tuntija ja kirjailija Matti Särömaa on todennut: ”Rapujuhlat ovat isojen ihmisten lastenkutsut”! Pidä siis hauskaa, ja nauti näistä hehkuvan punaisista herkuista.

 

 

Keitetyt ravut

4–6 annosta

 

40 rapua

5–6 l vettä

1,5–2 dl karkeaa suolaa

3–4 sokeripalaa

1 puntti kruunutilliä

Varaa 8–10 rapua ruokailijaa kohden. Tarkista, että kaikki ravut ovat eläviä. Huuhtele ravut tarvittaessa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää suola ja sokeri sekä puolet tillistä. Paloittele tillinvarret tarvittaessa.

Nosta ravut yksitellen kiehuvaan veteen. Anna veden kiehua voimakkaasti rapujen lisäämisen aikana. Keitä noin 10 kpl kerrallaan. Kun vesi alkaa kiehua uudelleen, laske keittoaika siitä. Rapuja keitetään noin 10 min. Nosta ravut isolle vadille jäähtymään. Keitä näin kaikki ravut. Poista tillinvarret ja laita kattilaan uudet tillit. Jätä muutama kaunis tillikruunu koristeeksi.

Jäähdytä liemi ja nosta ravut siihen. Voit myös jäähdyttää ravut ja liemet yhdessä, mutta jäähtyminen on näin hitaampaa. Anna rapujen maustua liemessä vähintään 6 tuntia, mieluiten vuorokausi. Jäähtyneessä keitinliemessä voi sulattaa myös pakasteravut, jolloin ne saavat tuoreemman maun. Nosta ravut liemestä vadille kauniiseen kekoon. Jäiden päälle rapuja ei kannata panna, ne menettävät makunsa. Koristele kruunutillillä ja mustaherukanlehdillä. Laita tarjolle tillisilppua, paahtoleipää ja voita tai jotain levitettä.

Ravut ovat herkullista ruokaa, mutta eivät välttämättä riitä isompaan nälkään. Varaa lisäksi esimerkiksi kalaa tai kasviksia, jälkiruoaksi vaikkapa tuoreita marjoja.

 

 

Ravunpyrstöjä ja avokadoa

2 hengelle

 

1 avokado

10 ravun pyrstöt ja sakset

salaatinlehtiä

 

Kastike:

puoli putkiloa majoneesia

pari rkl kermaviiliä

1 tl chilikastiketta

2 tl sitruunamehua

suolaa, valkopippuria

hiukan cayennepippuria

1 rkl hienonnettua tilliä koristeeksi

 

Kuori pyrstöt ja sakset. Poista avokadosta kivi ja irrota kuoret hedelmälihasta. Revi salaatinlehdet kahdelle lautaselle ja aseta niille avokadonpuolikkaat. Purista niiden pintaan sitruunamehua. Sekoita kastike ja täytä sillä avokadonkiven jättämä kuoppa. Asettele päälle pyrstö- ja saksilihat ja koristele tillillä. Nauti alkupalana.

 

 

Lohikääretorttu

n. 12 palaa

 

pohja:

4 dl maitoa

1,5 dl ruokakermaa

1 dl vehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

ripaus muskottia

3 keltuaista

3 valkuaista

 

täyte:

200 g tuorejuustoa (valkosipuli, yrtti, pippuri tms)

0,5–1 dl kermaviiliä

1-2 valkosipulinkynttä

(suolaa)

n.150–200 g kylmäsavukirjolohta

0,5 dl tillisilppua

0,5 dl ruohosipulisilppua

 

Mittaa kattilaan maito, kerma ja vehnäjauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee ja kiehahtaa. Anna seoksen jäähtyä. Lisää leivinjauhe, suola ja muskotti. Sekoita seokseen keltuaiset yksitellen välillä taikinaa voimakkaasti vatkaten. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto taikinaan varovaisesti. Taikinaa saa jäädä näkyviin valkuaishippuja. Levitä taikina kevyesti öljytylle leivinpaperille ja paista 180 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes se on kullanruskea. Kumoa levy toiselle leivinpaperille, irrota paistopaperi ja anna taikinalevyn jäähtyä. Viipaloi kylmäsavukirjolohi ohuiksi viipaleiksi ellei se ollut valmiiksi viipaloitua. Sekoita täyteen tuorejuusto ja kermaviili sekä murskatut valkosipulinkynnet keskenään. Laita kermaviiliä sen verran, että saat helposti levittyvän seoksen. Tarkista seoksen maku ja levitä se jäähtyneelle pohjalevylle. Levitä päälle lohiviipaleet ja ripottele kalalle tilli- ja ruohosipulisilppu. Kääri levy rullalle kuten kääretorttu ja käännä sauma rullan alle, niin se pysyy kasassa. Kääri rulla hetkeksi paperiin ja anna makujen vetäytyä viileässä. Leikkaa rulla viipaleksi ja nosta tarjolle.

Vinkki: Voit leikata täytteeseen tulevan kalan pieniksi kuutioiksi ja sekoitta kaikki täytteen ainekset keskenään ja levittää tämän seoksen pohjalevylle.

Liitetiedostot

Pro Kala Ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka jäsenistö koostuu elinkeinokalatalouden järjestöistä, ammattikalastajista, kalan jalostajista ja kalakauppiaista.

Yhdistys perustettiin vuonna 1994.

Pro Kala Ry:n tarkoituksena on lisätä kuluttajien ja muiden sidosryhmien tietämystä kalan ja kalatuotteiden ravitsemuksellisesta merkityksestä sekä käyttötavoista, ja näin edistää kalan käyttöä monipuolisena elintarvikkeena.

Lisäksi yhdistys edistää kalan ja kalatuotteiden laatua ja elinkeinokalatalouden alalla toimivien jäsentensä yhteistoimintaa.

Yhdistyksen toimintamuotoja ovat kalaan liittyvä monipuolinen tiedotustoiminta, menekinedistämiskampanjat, alaa palvelevien kuluttajatutkimusten ja selvitysten teettäminen sekä erilaiset kalaan liittyvät kehitysprojektit.

Lisätietoja Pro Kala Ry:n toiminnasta ja jäsenyydestä antaa toiminnanjohtaja Katriina Partanen,katriina.partanen@prokala.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs