Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Ruuan valinta on arkinen ympäristöteko

Suomen luonnonsuojeluliitto

Ruuan valinta on arkinen ympäristöteko

Tiedote.
Julkaistu: 15.10.2015 klo 06:30
Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa pohtimaan ruuan ympäristövaikutuksia YK:n Maailman ruokapäivänä perjantaina 16.10. Ihmisen ympäristövaikutuksista noin kolmannes tulee ruuantuotannosta. Jokapäiväinen ruokailumme on liikkumisen ja asumisen ohella tärkeimpiä tekijöitä, joihin voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa.

Luonnonsuojeluliitto on julkaissut verkkosivuillaan hyvän ruuan teesit. Niiden tavoitteena on vahvistaa muutosta ruuan tuotanto- ja kulutustavoissa siten, että saavutettaisiin ekologisesti kestävä taso.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee terveyttä edistäviä valintoja, kuten kasvispainotteista ruokavaliota ja punaisen lihan kulutuksen rajoittamista, myös ympäristön kannalta.

Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristökasvatustoimikunta on haastanut Kotitalousopettajien liiton ja kotitalousopettajia oppilaineen suunnittelemaan ympäristöystävällisiä ateriakokonaisuuksia.

“Mietimme oppilaiden kanssa, että eihän sitä ruokaa saada siirrettyä nälkää näkeville, mutta vähintä, mitä voimme tehdä, on arvostaa sitä, mitä meillä on”, kertoo matkailu- ja ravitsemusalan nuorten opettaja Susan Ruusunen Hyria koulutuksesta. Hyriassa on otettu haaste vastaan ja taisteltu ruokahävikkiä vastaan jo vuosia mitä kekseliäimmin keinoin.

“Toimivin tapa on ollut tarjota suklaata, jos tuo tyhjäksi syödyn lautasen. Joka päivä punnitaan myös roskiin menevä ruoka, ja lasketaan viikon ruokahävikki”, Ruusunen kertoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa kaikkia suomalaisia pohtimaan Maailman ruokapäivänä omia ruokavalintojaan. Perjantaisin tehdään usein valintoja ja ostoksia viikonlopun ruokailuja silmällä pitäen.

“Jos haluamme muuttaa kulttuuriamme kohtuullisemmaksi, kannattaa puhua ruuasta. Suu sijaitsee lähellä ajatuksiamme”, sanoo hankekoordinaattori Anna Latva-Pukkila Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Lisätietoja:

Suomen luonnonsuojeluliiton teesit hyvän ruuan puolesta:
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/kohtuutalous/materiaaleja/ruoka-teesit

Maailman ruokapäivä:
http://www.ykliitto.fi/tapahtumat/maailman-ruokapaiva

Leo Stranius, vs. toiminnanjohtaja, p. 040-7547371, leo.stranius@sll.fi

Anna Latva-Pukkila, hankekoordinaattori (Kohtuutalous), puh. 0400-460 250, anna.latva-pukkila@sll.fi

SLL:n ympäristökasvatustoimikunta:

- http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/tavoitteemme

- puheenjohtaja Tarja Heikkonen, puh. 044 989 8191, heikkonen.tarja@gmail.com

- vapaaehtoistyöntekijä Natalia Teikola, natalia.teikola@sll.fi

 

 

 

------
Matti Nieminen
Viestintäpäällikkö
Suomen luonnonsuojeluliitto

puh. 050-5642283, matti.nieminen@sll.fi, www.sll.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs