Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Maito- ja sikatilojen kriisituen perusteet hyväksytty

Maa- ja metsätalousministeriö

Maito- ja sikatilojen kriisituen perusteet hyväksytty

Tiedote.
Julkaistu: 26.11.2015 klo 13:28
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Hallitus hyväksyi tänään perusteet, joilla sianlihan- ja maidontuottajille maksetaan väliaikaista poikkeuksellista kriisitukea. Tuki rahoitetaan sekä Euroopan unionin että Suomen kansallisista varoista.

Tuen tarve on syntynyt maatalouden vaikean taloudellisen tilanteen seurauksena. Venäjä jatkoi kesällä viime vuoden elokuussa asettamaansa elintarvikkeiden tuontikieltoa, ja maataloustuotteiden vaikean markkinatilanteen vuoksi tuottajahinnat ovat alentuneet. Lisäksi tänä vuonna kasvukauden hankalat sääolot aiheuttivat maataloudessa laajalti tulonmenetyksiä ja lisäkustannuksia.

EU-säädökset edellyttävät, että väliaikainen tuki jaetaan puolueettomasti ja syrjimättä siten, että se ei aiheuta kilpailun vääristymistä. Suomi voi maksaa EU:n rahoittamaa tukea yhteensä enintään 8 985 522 euroa ja vastaavan määrän kansallisesti rahoitettua EU-tuen täydennystä. Hallitus on tänään päättänyt jakaa yhteensä noin 10 miljoonaa euroa maitotiloille ja noin 8 miljoonaa euroa sikataloudelle.

Maidontuotannolle maksetaan tukea koko maassa kiintiörekisterin perusteella. 1.1.–31.3.2015 tuotetusta markkinointiin ostetusta tai kuluttajille suoraan myydystä maidosta maksetaan enintään 0,85 senttiä litralta EU:n rahoittamana tukena. Etelä-Suomessa maksetaan lisäksi enintään 0,82 senttiä litralta kansallisesti rahoitettuna EU-tuen täydennyksenä. Pohjoisen tuen alueella vastaava kansallinen EU-tuen täydennys toteutetaan korottamalla tämän vuoden marras–joulukuun tuotannolle maksettavaa litrakohtaista pohjoista tukea 1,5 senttiä litralta.

Sikatalouteen maksetaan tukea tämän vuoden touko-, kesä-, heinä- ja elokuun ensimmäisenä päivänä sikarekisteriin merkittyjen sikojen määrän perusteella. Tuottajia kehotetaankin tarkistamaan sikojen rekisteritiedot, jotta tukiperusteet olisivat ajantasaiset ja oikeat. Tuki olisi enintään 28 euroa emakkoa kohti sekä enintään 8 euroa lihasikaa ja nuorta siitossikaa kohti. Tuesta puolet maksetaan EU:n varoista ja puolet kansallisista varoista.

Tukihaku aukeaa joulukuun 1. päivänä, jolloin hakulomake julkaistaan osoitteessa www.suomi.fi. Lomake pitää palauttaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 18.12.2015. Maaseutuvirasto ohjeistaa tarkemmin tuen hakemisessa.

Nyt päätetyt kriisituet on maksettava tuottajille viimeistään ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Tuet maksetaan valtion talousarvion puitteissa. Yksikkötukien tasoa voidaan vielä tarkistaa, kun lopulliset maito- ja sikamäärät ovat selvillä ja valtion vuoden 2016 talousarvio on vahvistettu.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousekonomisti Pekka Pihamaa p. 0295 162 289
maatalousylitarkastaja Auli Nurmi p. 0295 162 304
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Lisätietoja tuen hakemisesta:
ylitarkastaja Susanna Jansson, Maaseutuvirasto, p. 0295 312 436
etunimi.sukunimi@mavi.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs