Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Luomulihan tuotanto laajeni edelleen

Pro Luomu ry

Luomulihan tuotanto laajeni edelleen

Tiedote.
Julkaistu: 19.03.2015 klo 10:43
Julkaisija: Pro Luomu ry

Luomulihaa tuotettiin Suomessa vuonna 2014 kahdeksan prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Sekä naudan-, lampaan- että siipikarjanlihan tuotanto luomuna kasvoi, kun taas luomusianlihan tuotanto väheni hieman. Luomujoulukinkkujen tuotanto kuitenkin tuplaantui.

Luomulihaa tuotettiin viime vuonna yhteensä 3,1 miljoonaa kiloa (luullisena), kun edellisvuoden määrä oli 2,86 miljoonaa kiloa. Kaikesta lihantuotannosta Suomessa luomun osuus on yhä alle prosentin.

Tiedot käyvät ilmi Pro Luomun teettämästä kyselystä, jonka TNS Gallup toteutti alkuvuodesta. Kyselyyn vastasi 22 teurastamoa, ja sitä rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

Kotimaisesta lampaanlihasta viidesosa luomua

Kotimaisen luomulampaanlihan tuotanto on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.  Viime vuonna luomulampaanlihaa tuotettiin Suomessa 220 000 kg, mikä oli yli viidennes kaikesta kotimaisesta lampaanlihasta.

Luomunaudanlihaa tuotettiin 2,13 miljoonaa kiloa; tuotanto lisääntyi vuodesta 2013 yhdeksän prosenttia. Kotimaan naudanlihantuotannosta 2,6 prosenttia oli luomua.

Luomusianlihan tuotanto notkahti hieman

Luomusianlihaa tuotettiin viime vuonna 670 000 kiloa, mikä oli viisi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Tuotannon notkahtamisen taustalla on muun muassa luomusikojen kasvatuksessa todetut tuotantotekniset ongelmat esimerkiksi emakkojen rehustuksessa.

Kotimaisia luomujoulukinkkuja tuli kuitenkin markkinoille viime vuonna noin kaksi kertaa edellisvuotta enemmän, yhteensä noin 120 000 kiloa, ja niiden menekki oli hyvä. Kaiken kaikkiaan luomun osuus kotimaisesta sianlihantuotannosta oli 0,4 prosenttia.

Varsinainen luomusiipikarjanlihan tuotanto käynnistyi vuonna 2014 edellisen vuoden kokeiluvaiheiden jälkeen. Luomusiipikarjanlihaa tuotettiin 80 000 kg, mikä oli yli kaksinkertainen määrä vuoteen 2013 verrattuna.

Luomubroilerintuotantoa ollaan vasta rakentamassa Suomeen, ja viime vuoden koko tuotantomäärästä vastasi kolme syksyllä aloittanutta luomubroilerikasvattamoa. Siipikarjanlihan tuotannosta vain 0,1 prosenttia oli luomua.

Markkinat kasvoivat maltillisesti

Luomulihan markkinat kasvoivat viime vuonna maltillisesti. Vähittäiskaupassa luomulihaa myytiin yhteensä 12,1 miljoonalla eurolla. Arvio perustuu kaupparyhmiltä kerättyihin tietoihin ja Pro Luomun kokoaman liha-alan asiantuntijaryhmän näkemyksiin.

Tuoretta luomulihaa myytiin noin 8,6 miljoonalla eurolla, mikä oli yli seitsemän prosenttia edellisvuotta enemmän. Sen sijaan jalostettujen luomulihavalmisteiden myynti laski hieman ja oli noin 3,5 miljoonaa euroa. Luomulihavalmisteiden myynnin laskua selittänee se, että muutaman tuotteen valmistus lopetettiin, mikä laski heti melko pienen tuotesegmentin kokonaismyyntiä.

Pro Luomun asiantuntijaryhmä arvioi, että etenkin tavanomaisesti tuotetun lihan edullinen hintataso vähittäiskaupassa hidastaa luomulihan menekin kasvua. Luomulihan markkinoiden arvioidaan kuitenkin kasvavan jatkossakin hitaasti mutta varmasti. 

Luomulihasta viidesosa myydään suoraan tiloilta

Teurastamoille tehdyn kyselyn perusteella keskimäärin viidesosa kaikesta tuotetusta luomulihasta myydään suoraan tilalta esimerkiksi kuluttajille, lähikauppoihin tai ravintoloille.

Suoramyynnin osuus on suurin luomulampaanlihalla, josta tuottajat markkinoivat itse lähes 40 prosenttia. Luomunaudanlihasta viidennes ja luomusianlihasta 15 prosenttia menee suoramyyntiin.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry, marja-riitta.kottila(at)proluomu.fi, puh. 040 581 9252

TNS Suomen Gallup Elintarviketieto Oy: Yrityskysely - Luomuliha määrä 2014

Linkki tiedotteeseen: http://proluomu.fi/luomulihan-tuotanto-laajeni-edelleen/




Pro Luomu ry edistää luomualan kasvua ja kehitystä Suomessa. Yhdistys ei ole kenenkään yksittäisen toimijan edunvalvoja, vaan ajaa vain ja ainoastaan luomun etua. Yhdistyksessä on noin 50 jäsentä, jotka edustavat ruokaketjun toimijoita tuottajista kauppaan ja ammattikeittiöihin.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs