Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Kotimainen kala ja bataatti tekevät tuloaan perinteiseen joulupöytään

Suomalaisen Työn Liitto

Kotimainen kala ja bataatti tekevät tuloaan perinteiseen joulupöytään

Tiedote.
Julkaistu: 15.12.2014 klo 12:35
Julkaisija: Suomalaisen Työn Liitto

Suomalaiset olisivat valmiita tuomaan perinteiseen joulupöytään kotimaista kalaa ja bataattiruokia. Joulupöydän perinteet pitävät kuitenkin edelleen vahvasti pintansa, selviää Suoalaisen Työn Liiton teettämästä Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksesta.

Taloustutkimuksen tekemässä Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimuksessa reilulta tuhannelta suomalaiselta kysyttiin perinteisen joulupöydän tärkeimpiä ruokalajeja ja mikä uusi ruokalaji sopisi jouluun.

– Perinteinen suomalainen joulupöytä on varsin runsas, eivätkä suomalaiset halua sitä suuresti uudistaa. Klassikkojen rinnalla suomalaiset olisivat valmiita kuitenkin kokeilemaan esimerkiksi uusia kalaruokia ja bataattilaatikkoa. Jouluvalmisteluissa suomalaiset ruuat ovat vahvasti pääroolissa. Ostamalla joulupöytään ja lahjaksi kotimaisia herkkuja on mahdollisuus tukea suoraan suomalaista työtä, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala kertoo.

Uusina jouluruokina suomalaiset toisivat perinteiseen joulupyötään kotimaisesta kalasta (17 %) ja bataatista (14 %) valmistetut ruokalajit. Myös marjajälkiruuat ja punajuuriruuat voisivat suomalaisten mielestä sopia joulupöytään. Vastaajista 15 prosenttia haluaa pitää perinteisen joulupöydän täysin muuttumattomana.

- Bataatin suosio näkyy myös Suomalainenjoulu.fi-sivustollamme. Bataattilaatikko oli viime joulun haetuin resepti heti joulukinkun jälkeen, ja myös tänä vuonna on bataattilaatikon ohjeita haettu joulusivustoltamme paljon, Jokke Eljala kertoo.

Kinkku on joulupöydän kunkku

Joulupöydän tärkein herkku on perinteisesti kinkku. Erityisesti miehet (65 %) nostavat kinkun tärkeimmäksi. Naisista noin puolet pitää kinkkua joulupöydän tärkeimpänä ruokalajina. Graavikalat (11 %) ja laatikot ovat suomalaisten mielestä kinkun jälkeen joulupöydän tärkeimmät ruokalajit.

– Suurin osa suomalaisista syö jouluna kinkkua. Perinteinen kinkku painaa yli 10 kiloa, mutta kinkkujen koko on pienentynyt vuosien varrella. Yksi syy on, ettei iso kinkku mahdu uuneihin, kertoo Ruokakeskon liha- ja kalaostopäällikkö Johanna Holopainen.

Tänä vuonna suomalaista luomukinkkua on saatavilla aiempaa paremmin. Pro Luomu arvioi, että joulumarkkinoille tulee suomalaisia luomukinkkuja yhteensä noin 120 000 kiloa.

– Kalapöydässä entistä suositumpia ovat majoneesi- ja smetanapohjaiset rapu- ja kalasalaatit sekä erilaiset mädit. Odotamme tänä vuonna hyvää myyntiä myös lipeäkalalle. Se on perinteinen tuote, joka on helppo ja nopea valmistaa, Holopainen sanoo.

Joulunajan makeat herkut

– Joulumakeisia ostetaan perinteitä kunnioittaen ja vuodesta toiseen tutut suosikit päätyvät pukinkonttiin. Makutottumukset ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja valikoima on laaja. Suomalaisuus ja tutut brändit ovat korostuneet viime vuosina entisestään. Suomalaiset haluavat ostaa tuttuja ja turvallisiksi tunnistamiaan tuotteita, joiden laatuun luottavat, Ruokakeskon makeisista vastaava ostopäällikkö Timo Kirjavainen kertoo.

Joulumakeisten kasvua viimeisimpinä sesonkeina ovat tuoneet erityisesti arvokkaammat konvehdit ja tumma suklaa.

Mikä on joulupöydän tärkein ruokalaji?

• Kinkku 57 %
• Graavikalat 11 %
• Lanttulaatikko 6 %
• Perunalaatikko 6 %
• Porkkanalaatikko 4 %

Minkä uuden ruokalajin toisit perinteiseen suomalaiseen joulupöytään?

• Kotimaista kalaa 17 %
• Bataattilaatikko ja -muussi 14 %
• Marjajälkiruoat 12 %
• Punajuuriruoka 8 %
• Kalkkuna 7 %
• Hirvipaisti 7 %
• Porokäristys 7 %
• Vihreä salaatti 6 %
• Äyriäiset tai ravut 4 %
• Sushi 1 %
• Pizza 1 %
• Suomalainen perinteinen joulupöytä pitää pysyä muuttumattomana 15 %

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin marraskuussa 2014 ja siihen vastasi 1166 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Osassa kysymyksistä vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta. Tutkimus on osa Suomalaisen Työn Liiton ja Keskon yhteistä Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaa, jonka tavoitteena on muistuttaa arjen jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksesta Suomen työllisyyteen. Kampanja jatkuu vuonna 2015.

5 faktaa joulukinkusta:

1. Jouluna noin seitsemään kotitalouteen kymmenestä aiotaan hankkia kinkku. Kinkun ostavista talouksista valtaosa, 93 prosenttia ostaa kotimaisen kinkun. Viiteen prosenttiin ostetaan ulkomainen kinkku ja kahteen prosenttiin koti- ja ulkomainen kinkku.

2. Viidennes kotitalouksista on halukas ostamaan luomukinkun, jos se on mahdollista.

3. Joulukinkkuja myydään 6–7 miljoonaa kiloa vuosittain. Vuonna 2013 Suomessa myytiin noin 7 miljoonaa kiloa kinkkuja, josta tuontikinkkujen osuus oli vajaa 7 prosenttia. Luomukinkkuja oli 1,5–2 prosenttia koko kilomäärästä.

4. Suosituimmaksi kinkkutyypiksi on noussut 5–7 kilon painoinen juhlakinkku. Myös kinkkurullat ja valmiiksi viipaloidut joulukinkut ovat suosittuja.

5. Perinteisin tapa maustaa ja koristaa kinkku on sinappi-korppukuorrutus. Ruokatrendien mukaisia vaihtoehtoja ovat myös pähkinä- tai aprikoosikuorrutetut kinkut. Sinappikuorrutetta voi piristää ripottelemalla päälle piparkakkumurskaa tai vaihtamalla tavallisen sinapin dijon-sinappiin. Katso reseptit.

Lähteet: Lihatiedotus ja Ruokakesko


Lisätietoja:

Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 374 7410, jokke.eljala@avainlippu.fi
Hanna Malinen, viestintäpäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 369 4949, hanna.malinen@avainlippu.fi
Johanna Holopainen, ostopäällikkö, Ruokakesko, 010 532 2072, johanna.holopainen@kesko.fi

 

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Kampanjassa ovat mukana kaikki K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit, K-extrat, Anttilat, Kodin Ykköset sekä lähes 50 suomalaista elintarvikevalmistajaa ja käyttötavarateollisuuden yritystä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto hallinnoi suomalaisen työn puolesta toimivia merkkejä ja verkkopalveluita. Vuonna 1912 perustetulla liitolla on yli 2500 yritys- tai yhteisöjäsentä. www.avainlippu.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs