Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Tiedote: Leon tulevaisuus omissa käsissä

Amiedu

Tiedote: Leon tulevaisuus omissa käsissä

Tiedote.
Julkaistu: 26.01.2015 klo 09:53
Julkaisija: Amiedu

Helsinkiläinen Leo Siirala ei halunnut rakentaa tulevaisuuttaan pelkän peruskoulun varaan. Nyt hän opiskelee Amiedussa pintakäsittelyn perustutkintoa.

-          Minulle tuli sellainen olo, että ammattitutkinto on saatava. Koin, että en voi turvata elämääni pelkällä peruskoulupohjalla. Minun oli vaikea löytää töitä, Siirala kertoo.

25-vuotias Siirala on opiskellut aikaisemmin painotekniikkaa. Koulunkäynti jäi kuitenkin kesken, kun opiskelu ei sopinut miehen silloiseen elämäntilanteeseen. Hänen mukaansa onkin hyvä, että kouluttautuminen on mahdollista myös aikuisiällä.

-          Opiskelu kiinnostaa ihan eri tavalla kuin nuorempana. Sitä on kypsynyt vuosien varrella.

Siirala löysi kaksivuotisen koulutuslinjan työ- ja elinkeinotoimiston välityksellä. Hän osallistui ensin rakennusalan perustutkintoon tähtäävälle kartoitusjaksolle, mutta pian huomasi pintakäsittelyn olevan hänelle sopivampi koulutuslinja. Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan (NAO) kuuluvan koulutuslinjan vaihto sujui ongelmitta.

-          Olin aikaisemmin tehnyt remonttihommia ja maalaustöitä helsinkiläisessä musiikkiteatterissa, joten minulla oli käsitystä alasta etukäteen.

Pintakäsittelyssä miestä kiehtoo se, että tekemisen jälki lähtee omasta kädestä. Siinä näkee oman työn edistymisen, kuten hän itse asian ilmaisee.

 

Pensseli on tullut tutuksi

 

Siiralan mukaan koulutuksessa lähdetään liikkeelle ihan perusasioista. Aikaisempaa kokemusta pintakäsittelystä ei siis vaadita, mutta Siiralan mukaan kaikilla opiskelutovereilla on kuitenkin ollut pensseli jossain vaiheessa kädessä.

-          Meillä on varsin iso ryhmä, joten perusasioista aloittaminen on ihan ymmärrettävää. Kaikilla on kuitenkin hieman eri lähtötaso. Silti kouluttajilla tuntuu olevan aikaa kaikille opiskelijoille.

Siirala kuvailee itseään varsin tarkaksi maalariksi.

-          En varmasti ole se maailman nopein maalari, mutta työnjälki on varmasti hyvää. Antoisinta tässä onkin se oman kehityksen seuraaminen. Vähitellen olemme kouluttaja Nina Kentan johdolla tehneet Amiedun hallissa vaativampia tehtäviä. Se on nostanut motivaatiota entisestään.

Omasta tulevaisuudestaan Siirala ei vielä osaa sanoa mitään varmaa. Teatterissa hän toimi lavasterakentajana ja -maalarina. Se voisi olla yksi mahdollinen suunta. Korjausrakentaminen kiinnostaa myös.

- Mitään ei kannata sulkea tässä vaiheessa pois. Työllisyysnäkymät tietysti sanelevat paljon, mitä tulevaisuudessa päätyy tekemään.

 

Lisätietoja:

Amiedu, Rakentamispalvelut

Matti Vesalainen, koulutuspäällikkö

p. 020 7461 276

matti.vesalainen(at)amiedu.fi

Leo Siirala

 

Liitetiedostot

Amiedu on Suomen johtava ammatillinen aikuiskouluttaja ja työelämän kehittäjä. Amiedu auttaa sekä työyhteisöjä että yksilöitä saavuttamaan muutospäämääränsä. Tunnemme työelämän ja tarjoamme lisäarvoa tuottavia palveluratkaisuja osaamisen ja prosessien kehittämiseen. Keskitymme asiakkaille lisäarvoa tuottavaan toimintaan. Palveluratkaisumme vaikuttavuus muodostuu pitkäjänteisen kumppanuuden, yrityksien muutoksen hallintaa tukevien räätälöityjen konsultointi-, valmennus- ja koulutusratkaisujen, kattavan tuotevalikoiman ja kilpailukykyisen hinnoittelun avulla. www.amiedu.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs