Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Skanska rakentaa Harjunniityn koulun Nokialle

Skanska Oy

Skanska rakentaa Harjunniityn koulun Nokialle

Tiedote.
Julkaistu: 20.12.2013 klo 09:00
Julkaisija: Skanska Oy

Skanska rakentaa Harjunniityn yhtenäiskoulun Nokian kaupungille. Koulun rakennustyöt alkoivat marraskuussa, ja ensimmäinen vaihe valmistuu syksyksi 2015. 

”Parhaillaan tehdään perustustöitä, ja ensi vuoden alussa on vuorossa elementtiasennukset. Kohteen laaja runkorakenne ja erilliset siipirakennukset mahdollistavat useiden eri työvaiheiden samanaikaisen toteuttamisen. Työmaan vahvuus vaihtelee, ja parhaimmillaan työmaalla työskentelee samanaikaisesti arviolta 120 henkilöä syksyllä 2015”, työpäällikkö Jouko Koivula kertoo.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan koulun aula ja liikuntatilat sekä alakoulun käyttöön tulevat luokkahuoneet. Toisessa vaiheessa rakennetaan teknisen työn ja kieltenopetuksen tilat sekä luokkahuoneet yläkoulun käyttöön. Rakennustyöt valmistuvat urakkasopimuksen mukaisesti vuoden 2016 kesään mennessä.

Harjunniitty on Nokian ensimmäinen yhtenäiskoulu, jossa opiskelee tulevaisuudessa 900 lasta esikouluikäisistä yläkoululaisiin.

”Skanska on kokenut koulurakentaja, ja meillä on hyvät näytöt osaamisestamme. Pirkanmaalla olemme toteuttaneet useita kouluhankkeita. Edellinen kouluhanke Nokialla oli Koskenmäen koulu vuonna 2009.  Tällä hetkellä Skanska rakentaa tiloja Pirkanmaan ammattikorkeakoululle TAMKille, ja Lempäälässä on käynnissä Lempoisten koulun laajennus ja peruskorjaus, joka valmistuu kesällä 2015”, kertoo Skanska Talonrakennus Oy:n Pirkanmaan yksikönjohtaja Jyrki Lautarinne.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, yksikönjohtaja Jyrki Lautarinne, puh. 040 505 1348, jyrki.lautarinne@skanska.fi

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Jouko Koivula, puh. 0400 879 078, jouko.koivula@skanska.fi

Nokian kaupunki, tilapalvelupäällikkö Jari Lehtonen, puh. 040 779 9184, jari.lehtonen@nokiankaupunki.fi

Skanska Oy, tiedottaja Pauliina Munukka, puh. 040 680 4977, pauliina.munukka@skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2012 oli noin 980 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 460.  

www.skanska.fi

www.twitter.com/skanskafinland

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs