Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Sitolle RIL-palkinto Presidentinlinnan peruskorjaushankkeen perustusten vahvistustyöstä

Sito

Sitolle RIL-palkinto Presidentinlinnan peruskorjaushankkeen perustusten vahvistustyöstä

Tiedote.
Julkaistu: 20.11.2015 klo 15:39
Julkaisija: Sito

Suomen Rakennusinsinöörien Liiton myöntämän RIL-Palkinnon 2015 sai Presidentinlinnan perustusten vahvistustyö, jonka pohjarakennussuunnittelussa Sito oli vahvasti mukana.

Valinnan perusteena oli muun muassa urakan vaativuus niin teknisesti kuin prosessinhallinnankin kannalta. Vaativuustasoa nostivat myös rakennuksen historiallinen arvo ja sijainti.

Sito on suunnittelut kohteen pohjarakennustyöt, perustusten vahvistukset ja paalutukset, sekä myös ohjelmoi kaikki tutkimukset ja koekorjaukset. Alkuvaiheen perustustenvahvistustöiden pääsuunnittelijana toimi Sito.  

”Haastavinta hankkeessa oli hyvin herkkä vanha rakennus, jolle piti keksiä hellävaraisin tapa tehdä uudet perustukset ja joka piti saada pysymään ehjänä vahvistustöissä”, kertoo Siton johtava konsultti Aku Varsamäki.

Presidentinlinnan peruskorjaus alkoi joulukuussa 2012 ja valmistui itsenäisyyspäiväksi 2014. Peruskorjaus toteutettiin rakennus- ja kulttuurihistoriallisia arvoja kunnioittaen ja korjauksen yhteydessä vahvistettiin huonokuntoisia perustuksia, uudistettiin talotekniikkaa, kunnostettiin pinnat sekä parannettiin kulkuyhteyksiä ja rakennuksen turvallisuutta.

Rakennuttajana hankkeessa oli Tasavallan presidentin kanslia. Vuonna 1820 valmistuneen Presidentinlinnan perustuksia on korjattu kahdessa eri vaiheessa, edellisen kerran 1960-luvulla.

http://www.sito.fi/2015/11/sitolle-ril-palkinto-presidentinlinnan-peruskorjaushankkeen-perustusten-vahvistustyosta/

Lisätietoja: johtava konsultti Aku Varsamäki, aku.varsamaki@sito.fi, p. 020 747 6195

Sito on infran, liikenteen, logistiikan, maankäytön, ympäristön ja digitaalisten palveluiden moniosaajayritys. Lähes 500 asiantuntijaamme tarjoavat mutkatonta palvelua ja korkealuokkaista suunnittelua kymmenellä paikkakunnalla. 15 palvelualuettamme ja monipuoliset palvelumme kattavat suunnittelun kaikki vaiheet ja osatehtävät strategisesta konsultoinnista konkreettiseen projektinhallintaan.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs