Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Siltatyömaa Saariselän keskustassa alkaa – kaarisilta Urho Kekkosen kansallispuiston lähireitille

Metsähallitus

Siltatyömaa Saariselän keskustassa alkaa – kaarisilta Urho Kekkosen kansallispuiston lähireitille

Tiedote.
Julkaistu: 12.06.2015 klo 09:00
Julkaisija: Metsähallitus

Viime syksynä avattu Saariselän lähireitti viimeistellään tänä kesänä. Ensimmäisenä alkaa sillan rakentaminen Luttojoen yli juhannusviikolla. Tällä hetkellä joen ylitse on päässyt tilapäistä siltaa pitkin. Heinäkuun alkupuolella alkaa myös taukotuvan rakentaminen. Lähireitin pinnan viimeistely tehdään tämän kesän aikana. Työmaalla liikkuu isoja koneita, joten reitti suljetaan turvallisuuden vuoksi työmaiden ajaksi. Reitti avataan mahdollisimman pian uudelleen retkeilijöiden käyttöön, mutta viimeistään työmaan valmistuessa. Töiden etenemisestä tiedotetaan.

Metsähallitus aloittaa työt perustusten teolla viimeistään juhannusviikolla. Ennen tätä paikalla tehdään jo maansiirtotöitä. Lähireitin sillasta tulee näyttävä kokonaisuus. Malliltaan silta on kaarisilta ja sen jänneväli tulee olemaan 16 m ja leveys 3 m. Sillan niskat ovat liimapuupalkista ja kansi tehdään sinkitystä metalliritilästä. Sillan rakentavat paikalliset kirvesmiehet.

”Silta saattaa ensi näkemältä vaikuttaa suhteellisen isokokoiselta, mutta oleellista on, että siitä tulee kaunis rakennelma! Se tulee istumaan maisemaan hyvin”, vakuuttaa Metsähallituksen puistomestari Markku Välitalo.

Loppukesästä lähireitin palvelut täydentyvät vielä taukotuvalla, joka nousee 500 m päähän kaarisillasta. Taukotupa koostuu kaikille avoimesta päivätupaosasta ja lukollisesta varaustuvasta. Molemmissa tuvissa on peruslämpö ja valaistus. Lisäksi pihapiiristä löytyvät tulipaikat ja muut taukopaikan peruspalvelut.
”Varaustuvan puolen toivotaan palvelevan erityisesti ohjelmapalveluyrityksien ryhmiä, mutta toki se on kaikkien varattavissa. Kuinka tuvan voi varata, on vielä hiukan auki, mutta pyrimme siihen, että se olisi varattavissa muutenkin kuin palvelupisteestämme Kiehisestä”, kertoo Välitalo.

Lähireittihanke on Metsähallituksen ja Inarin kunnan yhteinen ja taukopaikka toteutetaan vielä osana sitä. Kaarisilta on osa uutta Metsähallituksen omarahoitteista Saariselkä 10 - hanketta, jossa Saariselän ja UK-kansallispuiston alueelle panostetaan yhteensä 600 000 € vuosien 2015-2016 aikana.

Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan uusiksi Saariselän lähialueen reitistön maasto-opastus reittiviittoja myöten. Lisäksi teemoitetaan olemassa olevasta reitistöstä 10 rengasreittiä ja kestävöidään Luulampi-Rumakuru-Kuutamolatu -reittiä 7 km matkalta. Tavoitteena on tuoda kansallispuisto Saariselän matkailualueelle vahvemmin näkyviin ja toisaalta teemojen kautta tuoda luontoa ja alueen historiaa helpommin retkeilijöiden käsille.

Lisätietoja:
Kaarisillasta ja taukopaikasta: puistomestari Markku Välitalo, Metsähallitus, p. 0400 214 068
Saariselkä 10 –hanke: Erikoissuunnittelija Tapio Tynys, Metsähallitus, p. 0400 166 491

Tutustu myös:
•    www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto
•    www.facebook.com/ukpuisto

Metsähallituksen luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä Metsähallituksen eräasiat.
 

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs