Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Sauna, astiankuivauskaappi ja kengät eteisessä - niistä syntyy suomalaiskoti

Suomalaisen Työn Liitto

Sauna, astiankuivauskaappi ja kengät eteisessä - niistä syntyy suomalaiskoti

Tiedote.
Julkaistu: 20.08.2015 klo 08:00
Julkaisija: Suomalaisen Työn Liitto

Ei ole kiukaan tuoman lämmön voittanutta: sauna kuuluu suomalaiseen kotiin. Tämä käy ilmi Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan kyselystä, jossa haettiin suomalaisen kodin tekeviä tunnuspiirteitä. Saunan ohella kärkeen nousivat keittiöistä löytyvä astiankuivauskaappi sekä eteiseen jätettävät kengät.

Sauna sai Taloustutkimuksen tekemässä kyselyssä ylivoimaisen ykkössijan 80 prosentin kannatuksella.

– Oma sauna on monelle suomalaiselle itsestäänselvyys ja olennainen osa kotia. Saunaa kannattivat kyselyssä erityisesti miehet sekä omakotitalossa asuvat, joista jopa 88 prosenttia piti sitä kodin tekevänä asiana, tutkimuspäällikkö Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitosta selvittää.

– Aiemmin tänä vuonna julkaisemassamme tutkimuksessa kävi lisäksi ilmi, että saunassa suomalaisuus merkitsee: tuolloin liki joka toinen vastaaja piti suomalaista alkuperää tärkeänä erityisesti kiukaissa, kun kyse oli rautakaupasta ostettavista tuotteista. On hyvä muistaa, että juuri tämänkaltaisilla valinnoilla on merkittävä vaikutus maamme työllisyyteen: kymmenen lisäeuroa suomalaisiin tuotteisiin toisi vuositasolla maahamme 10 000 uutta työpaikkaa, Eljala jatkaa.

Saunanrakennuksessa trendinä laadukkaat materiaalit ja näyttävyys

Saunan jälkeen merkittävimmät suomalaiskodin ominaispiirteet löytyvät eteisestä ja keittiöstä, sillä kakkos- ja kolmossijat kyselyssä menivät astiankuivauskaapille (54 %) ja eteisessä oleville kengille (53 %).

– Myös luonnonmateriaalit ja design ovat kyselyn mukaan tärkeitä. Suomalaiseen kotiin kuuluvat vastaajien mukaan niin puu kuin Iittalan ja Arabian astiat, jotka olivat varsinkin naisten mieleen. Mitä sukupolvien erilaisiin mieltymyksiin tulee, räsymatot ja ryijyt miellyttivät vanhemman sukupolven edustajia siinä missä nuoremmilla on kodeissaan todennäköisemmin Muumimukeja ja Marimekon tuotteita, Eljala esittää.

Tulokset eivät yllätä K-raudan ja Rautian markkinoinnista vastaavaa markkinointijohtaja Raimo Jaakkolaa Rautakeskosta.

– Sauna on suomalaisille nykyään erittäin tärkeä: K-raudan ja Rautian saunakauppa on kehittynyt positiivisesti jo usean vuoden ajan. Trendinä on, että saunoihin laitetaan aikaisempaa arvokkaampia ja laadukkaampia materiaaleja ja niihin haetaan näyttävyyttä. Kivitornikiukaat ovat nyt suosittuja ja niihin halutaan kauko-ohjaus seinäpaneeliin. Suomalaiset suosivat kotimaisia kiukaita, Jaakkola kertoo.

– Valmiiksi värillä käsitellyt puumateriaalit ovat tulleet osaksi kysyntää ja myös itsevärjäys on nykyään suosittua. Vaaleat materiaalit ovat tällä hetkellä nousussa, esimerkiksi käsittelemätön haapa ja kuusi, vaikka tervaleppä onkin edelleen suosituin puulaji saunan sisustuksessa, hän täydentää.

Mikä tekee suomalaisen kodin?

  • Sauna (80 %)
  • Astiankuivauskaappi (54 %)
  • Kengät eteisessä (53 %)
  • Kahvinkeitin (48 %)
  • Puun käyttö materiaalina (47 %)
  • Iittalan / Arabina astiat (31 %)
  • Sohva / sohvaryhmä (31 %)
  • Räsymatot (29 %)

  • Marimekon tuotteet (13 %)
  • Ryijy (13 %)

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa ja siihen vastasi 1017 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Kysymyksen vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta.

Lisätietoja:
Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 374 7410, jokke.eljala@avainlippu.fi
Raimo Jaakkola, markkinointijohtaja, Rautakesko Oy, 050 1729 raimo.jaakkola@kesko.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnushelpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Vuoden 2015 kestävässä kampanjassa ovat mukana kaikki K-raudat, Rautiat, K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit, K-extrat sekä lähes 60 elintarvikevalmistajaa ja käyttötavara- tai rakennustuoteteollisuuden yritystä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs