Ketterä putkiremontti laajenee tänä vuonna koko maahan
Rakennusalaa uudistavan Fira-konsernin putkiremontteihin keskittyneellä tytäryhtiöllä Fira Palveluilla on ollut vahva alkuvuosi. Fira Palveluiden alkuvuoden liikevaihto on kasvanut viime vuoden vastaavasta ajasta 16 prosenttia ja tilauskanta on vahvistunut 10 miljoonalla eurolla.
Fira Palvelut pilotoi marraskuussa nopeaa putkiremonttia helsinkiläisessä taloyhtiössä ja onnistui tekemään taloyhtiön putkiremontin siten, että asukkaiden evakkoaika oli kaksi viikkoa. Uusi Fira Ketterä -palvelukonsepti on herättänyt paljon kiinnostusta.
– Tilanne on erittäin hyvä. Kiinnostus Fira Ketterä -palvelukonseptia kohtaan on ollut vahvaa marraskuun pilotista lähtien. Marraskuun aikana saimme 100 tarjouspyyntöä. Nyt meillä on Fira Ketterä -tilauksia lähes kymmenen, yli puolet hankkeistamme on nimenomaan Fira Ketterä -mallin avulla toteutettavia, toteaa Fira Palveluiden toimitusjohtaja Sami Kokkonen.
Jo marraskuussa toteutettu pilotti oli Fira Palveluille kannattava hanke. Hanke pysyi sekä aikataulussa, alitti budjetin ja asiakastyytyväisyys nousi korkealle.
Fira Palvelut toimii pääkaupunkiseudulla, mutta Fira Ketterä -malli on saanut aikaan paljon kysyntää myös muualta Suomesta. Fira Palvelut kehittääkin nyt konseptia, jonka avulla se mahdollistaa ketterän putkiremontin ja lyhyemmät läpimenoajat myös muualla Suomessa.
– Emme vastaisuudessakaan toteuta itse näitä hankkeita kuin pääkaupunkiseudulla, vaan työstämme mallia yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Meidän visiomme on tuoda ketterä putkiremontti kaikkien suomalaisten saataville. Ketterä laajentuu jo tänä vuonna muualle Suomeen, Kokkonen lupaa.
Fira Ketterä mahdollistaa putkiremonttien nopeamman toteutusvaiheen. Parhaimmillaan se voi tarkoittaa asukkaille jopa kahden viikon evakkoaikaa tavallisen kolmen kuukauden sijaan.
– Tällaisia supernopeita kahden viikon putkiremontteja on 5-6 suunnitteluvaiheessa, tämän vuoden puolella niitä on tulossa toteutukseenkin yksi, Kokkonen kertoo.
Lisätietoja:
Fira Palvelut
toimitusjohtaja
Sami Kokkonen
0400 204 250
[email protected]
Fira Palvelut Oy
Fira Palvelut Oy on putkiremontteihin erikoistunut kasvuyritys, joka tuo palvelunäkökulman putkiremontteihin ja korjausrakentamiseen. Fira Palvelujen mukaan taloyhtiöillä ja asukkailla on oikeus vaatia parempia putkiremontteja ja läpinäkyvämpiä toimintatapoja. Sen sijaan, että putkiremontti uhkaisi naapurisopua, voidaan se myös toteuttaa kunkin kotia kunnioittaen ja asukkaiden mielenrauhaa vaalien. Fira Palvelut on saavuttanut korkean, Suomen Asiakastiedon myöntämän Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain joka kymmenes suomalaisyritys. Luokitus on yksi osoitus siitä, että Fira Palvelut on luotettava kumppani. Fira Palvelut Oy kuuluu Fira-konserniin.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1