Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Pohjola Rakennus -konserni tutkitusti hyvä työpaikka

Pohjola Rakennus Oy

Pohjola Rakennus -konserni tutkitusti hyvä työpaikka

Tiedote.
Julkaistu: 12.02.2016 klo 09:05
Julkaisija: Pohjola Rakennus Oy

Pohjola Rakennus Group PRG Oy tytäryhtiöineen pääsi tuoreessa Great Place to Work -tutkimuksessa parhaiden, keskisuurten yritysten listalle. Vaikka sijoitus (23) ei ollut kärkijoukossa, jo listalle pääsy on saavutus. Tulos julkistettiin torstaina 11.2.

– Olemme hyvin tyytyväisiä tulokseen, koska olemme koko Pohjola Rakennus -konsernissa tehneet systemaattisesti työtä henkilöstötyytyväisyyden edistämiseksi, konsernijohtaja Juha Metsälä sanoo.

Great Place to Work -määritelmän mukaan hyvässä työpaikassa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä mitä tekevät ja nauttivat työtovereidensa kanssa työskentelystä.

Pohjola Rakennuksen strategiaan kuuluu muun muassa organisaation osaamisen jatkuva kasvattaminen. Pohjola Akatemia kehittää ja yhtenäistää henkilöstöä sekä toimintoja, mikä osaltaan lisää työtyytyväisyyttä.

– Hyvän työpaikan luomisessa ovat mukana tietysti kaikki konsernin työntekijät ja hallitus, mutta avainasemassa ovat tytäryhtiöiden toimitusjohtajat ja muut johtoryhmän jäsenet. Pohjola Akatemiassa laitetaan ylimmän johdon koulutuksessa hyvät käytännöt kiertoon. Yhteistä johtamistapaamme viedään pehmeämpään suuntaan eli ihmisten johtamiseen, Juha Metsälä toteaa.

Avointa ja arvostavaa

Pohjola Rakennuksessa mitataan henkilöstötyytyväisyyttä säännöllisesti ja tulokset ovat viime vuosina olleet erittäin hyviä. Vastaajista 92 prosenttia on sitä mieltä, että Pohjola Rakennus on todella hyvä työpaikka ja 95 prosenttia tuntee johdon luottavan siihen, että ihmiset tekevät työnsä ilman tarkkailua.

Tytäryhtiöiden toimitusjohtajat pitävät osaltaan huolta siitä, että Pohjola Rakennus koetaan hyväksi työpaikaksi.

– Jaan työntekijöille vastuuta ja monipuolisia työtehtäviä sekä luotan työntekijöihin ja heidän tekemiinsä ratkaisuihin, Tomi Jukola Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomesta toteaa.

Mikko Kilpi Länsi-Suomesta puolestaan korostaa, että johtaminen on oikeanlaista viestintää.

– Matala organisaatio mahdollistaa välittömän ja avoimen vuorovaikutuksen henkilökunnan kesken. Konserninjohtaja avoimella ja säännöllisellä viestinnällään tukee ja antaa mallia myös meille muille, Kilpi sanoo.

Työntekijöistä 96 prosenttia pystyy mielestään järjestämään työstään vapaata tarpeen vaatiessa.

– Pidetään huolta siitä, että joustoa on molempiin suuntiin. Tärkeää on viestiä sekä huonot että hyvät uutiset. Arjessa on aina pieniä onnistumisia, niistä on hyvä iloita yhdessä.

– Henkilökunnan tulee tietää, mitä kukin yhteisessä organisaatiossa tekee. Toisen työtä ei voi arvostaa ellei ymmärrä, mitä siihen työhön kuuluu, Kim Bono Uusimaasta toteaa.

Yksittäisen työntekijän rooli on todella merkittävä verrattain pienessä ja dynaamisessa työyhteisössä, Kalle Tamminen Infrasta muistuttaa.

– Kaikkien työntekijöiden pitäisi kokea olevansa tärkeä osa yhteistä toimintaa. Kaikille on pyrittävä luomaan mahdollisimman hyvät olosuhteet tehdä oma työnsä tehokkaasti, Tamminen sanoo.

Henkilökunnan tyytyväisyys sekä omaan työhönsä että työpaikkaansa heijastuu myös asiakkaille. Asiakastyytyväisyyttä koskevassa tutkimuksessa vuonna 2015 suositteluindeksiksi saatiin 4,3 asteikolla 1–5. Valtaosa Pohjola Rakennus -konsernin asiakkaista ovat siis valmiita myös suosittelemaan yhtiötä.

  • Great Place to Work Finland on koonnut listan Suomen parhaista työpaikoista jo 14 vuoden ajan. Vastaava tutkimus tehdään yli 50 maassa ympäri maailmaa. Listapaikka on tavoiteltu, haluttu ja ennen kaikkea ansaittu saavutus.

Lisätietoja:

Konsernijohtaja Juha Metsälä. Pohjola Rakennus Group PRG Oy

gsm 041 4590 600, juha.metsala@pohjolarakennus.fi

Pohjola Rakennus -konserni rakentaa vuosittain yli tuhat asuntoa sekä lukuisia toimitilakohteita ja pysäköintilaitoksia Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Keski-, Itä- ja Länsi-Suomeen sekä Hämeeseen. Konserni työllistää yhteensä yli 1 200 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on noin sata. Liikevaihto vuonna 2014 oli 85 miljoonaa euroa, vuonna 2015 noin 125 miljoonaa ja vuoden 2016 budjetti on noin 180 miljoonaa euroa. Konsernin tavoitteena on olla johtava asunto-, toimitila- ja infrarakentaja toiminta-alueillaan sekä johtava senioriasuntojen rakentaja Suomessa. 

www.pohjolarakennus.fi

www.eloisakoti.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs