Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Nurmijärven monitoimitalo etenee – peruskivi muurattu

Skanska Oy

Nurmijärven monitoimitalo etenee – peruskivi muurattu

Tiedote.
Julkaistu: 10.03.2016 klo 15:00
Julkaisija: Skanska Oy

Vuosia vireillä ollut Nurmijärven monitoimitalohanke etenee vauhdilla. Talon peruskivi muurattiin torstaina 10.3.2016. Pääurakoitsijana hankkeessa toimii Skanska.

”On hienoa, että tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kunnassa rakennetaan vihdoin lapsille ja nuorille uutta harrastetilaa. Olemme odottaneet tiloja Klaukkalaan jo pitkään. Monitoimitalosta tuleekin kuntalaisille yhteinen olohuone, josta hyötyvät tuhannet perheet, lapset ja nuoret”, kertoo Nurmijärven kunnan nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen.

Valmistuttuaan monitoimitalo tarjoaa monikäyttöiset nuorisotilat, opetus- ja harjoitustiloja taiteen perusopetusta tarjoaville opistoille, bänditiloja sekä ammattitason esiintymistilan kuntalaisten, yritysten ja kolmannen sektorin käyttöön. Lisäksi tiloihin sijoitetaan urheilualueen puku- ja huoltotilat.

”Hanke etenee aikataulussa ja suunnitelmien mukaan. Monitoimitalo valmistuu kuntalaisten käyttöön kesäkuussa 2017”, kertoo Skanska Talonrakennus Oy:n työpäällikkö Niku Hartikainen.

Lisätietoja:

Nurmijärven kunta, nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen, puh. 040 317 2060, merja.winha-jarvinen[at]nurmijarvi.fi

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Niku Hartikainen, puh. 040 541 0465, niku.hartikainen[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.

http://www.skanska.fi

http://www.twitter.com/skanskafinland

http://www.facebook.com/skanskafinland

http://www.skanska.fi/blogit

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs