Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Lahden rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2014

Lahden kaupunki

Lahden rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2014

Tiedote.
Julkaistu: 20.03.2015 klo 13:54
Julkaisija: Lahden kaupunki

Vuonna 2014 Lahden rakennustuotanto oli 309 ja asuntotuotanto 859. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto pysyi lähes ennallaan, mutta asuntotuotanto kasvoi 49 %.

Valmistuneista rakennuksista oli 43 % pientaloja, 7 % asuinkerrostaloja, 3 % rivitaloja ja 4 % teollisuusrakennuksia. Pientalorakentaminen on keskittynyt Launeen, Kolava-Kujalan ja Ahtialan suuralueille ja asuinkerrostalotuotanto keskustaan. Uusista pientaloista yli 40 % rakennettiin Launeelle ja noin neljännes Kolava-Kujalan ja Ahtialan suuralueille. Valmistuneista asuinkerrostaloista yli puolet sijoittui keskustaan.

Lahti on kerrostalovaltainen kaupunki, mikä edelleen vahvistuu kerrostalopainotteisen asuntotuotannon vuoksi. Vuonna 2014 valmistuneista asunnoista oli kerrostaloasuntoja 67 %, pientaloasuntoja 13 %, rivitaloasuntoja 5 % ja muihin rakennuksiin rakennettuja asuntoja loput  15 %.

Tarkasteltaessa koko 2000-luvun asuntotuotantoa voidaan havaita, että pientaloasuntojen osuus koko asuntotuotannosta oli alhaisin vuonna 2014. Korkeimmillaan se oli vuonna 2004, jolloin yli kolmannes asunnoista rakennettiin pientaloihin. Vuoteen 2013 verrattuna kerrostaloasuntojen tuotanto lähes kaksinkertaistui samalla kun pientaloasuntojen tuotantomäärä supistui 13 %. Rivitaloasuntojen tuotanto pysyi vuoden 2013 tasolla. Muiden kuin varsinaisten asuintalojen asuntotuotanto kasvoi 42 %.

Vuonna 2014 valmistuneiden asuntojen keskipinta-ala oli 61 huoneistoneliömetriä. Kerrostaloasunnot olivat keskikooltaan 50 h-m2, rivitaloasunnot 83 h-m2 ja pientaloasunnot 152 h-m2.  Muihin kuin varsinaisiin asuinrakennuksiin valmistuneiden palveluasuntojen keskipinta-ala oli ainoastaan 26 h-m2.

Valmistuneesta 859 asunnosta 388 oli valtion tuella rakennettuja asuntoja. Valtion tukema asuntotuotantoa oli suurempi kuin minään muuna vuonna 2000-luvulla.

Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 17 295 rakennusta. Luvussa ei ole mukana sauna- ja talousrakennuksia, väestönsuojia ja yksinomaan maataloustuotannossa olevia rakennuksia. Rakennuskannasta 81 % oli asuinrakennuksia, 3 % liikenteen ja teollisuuden rakennuksia sekä 2 % liike-  ja varastorakennuksia. 14 008 asuinrakennuksesta oli pientaloja 81 %, rivitaloja 6 % ja kerrostaloja 12 %.

Lahden asuntokanta oli 62 773, joista asuinkerrostaloasuntoja oli 68 %, rivitaloasuntoja 7 % ja omakotitaloasuntoja 21 %. Runsas neljännes asunnoista sijaitsi Keskustan suuralueella, yli viidennes Launeella ja liki 20 % Kivimaa-Kiveriö-Joutjärvi -suuralueella.

Aikaisemmin ilmestyneet tilastotiedotteet ja tilastokatsaukset

Lisätietoja:
Irja Henriksson
Tutkija
irja.henriksson@lahti.fi
p. 050 398 5148
Lahden kaupunki
www.lahti.fi

Liitetiedostot

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen. Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs