Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Koulujen ja päiväkotien väistötilat kasvattavat kuntien energialaskua

Temporent

Koulujen ja päiväkotien väistötilat kasvattavat kuntien energialaskua

Tiedote.
Julkaistu: 18.02.2015 klo 09:15
Julkaisija: Temporent

Ruotsalainen Temporent lyö kilpailijansa energiatehokkailla vuokratiloillaan.

Kun kuulimme sanan väliaikaiset tilat, näimme mielikuvissamme jotain aivan muuta kuin mitä saimme. Arvaa, olimmeko iloisesti yllättyneitä, kun Temporentin tilat saapuivat. Ne ylittivät todella odotuksemme. Valoisaa ja raikasta ja aivan erilaista kuin mihin olimme varautuneet.

”Tämän tyyppisiä kommentteja kuulemme useimmiten asiakkailtamme”, sanoo Temporent Oy:n Suomen aluejohtaja Frank Blomqvist.

”Temporentin siirtotilojen toinen iso kilpailuvaltti ulkonäön lisäksi on niiden energiatehokkuus. Ne täyttävät Ruotsin asuntohallituksen tiukat vaatimukset energian kulutuksen suhteen”, Blomqvist sanoo.

”Esimerkiksi ensimmäisen suomalaisen kohteemme Hyökännummen koulun siirtotilojen laskennallinen kokonaisenergiankulutus, E-luku, on 170 eli se on luokassa C, kWhe/(m2/vuosi). Esimerkiksi kaksi vuotta vanhat omakotitalot ovat luokissa B ja C, mikä on uudisrakennusten määräystaso vuonna 2012”, Blomqvist jatkaa.

Viime vuonna Suomen markkinoille tulleen Temporentin siirtokelpoinen koulu- ja päiväkotikonsepti on kehitetty yhteistyössä opettajien ja oppilaitosten kanssa. Vuonna 1995 alkaneen kehitystyön lähtökohta on tarjota mahdollisimman viihtyisät ja muuttuviin tarpeisiin soveltuvat, energiatehokkaat tilaratkaisut.

”Koulujen ja päiväkotien väistötilat lämmitetään pääosin sähköllä ja niiden energiankulutus on lähes kaksinkertainen verrattuna nykyisten normien mukaisesti rakennettuihin omakotitaloihin”, sanoo Blomqvist.

”Siksi Temporentin yhtenä tärkeänä tavoitteena on ollut saada siirtorakennusten lämmitys mahdollisemman tehokkaaksi. Tämä varmistetaan muun muassa rakennusten hyvällä ilmastoinnilla. Tärkeää on myös hyvä seinien, lattian ja katon eristys”, hän jatkaa.

Kohteissa, joiden vuokra-aika on pitkä, Temporent-tiloihin voidaan asentaa myös lämpöpumppu ja näin säästää lämmityskuluissa.

Väistötilat kasvattavat kaupunkien sähkölaskuja

Monen suomalaisen kunnan ja kaupungin sähkölaskut ovat karkaamassa käsistä, koska koulu- ja päiväkotien väistötilojen määrät ovat kasvaneet niin voimakkaasti.

”Suuria väistötilamääriä on vuokralla ainakin Helsingissä, Tampereella, Joensuussa, Lahdessa, Porvoossa, Kotkassa ja Haminassa. Näissä kunnissa erityisesti oletan sähkölaskujen karkaavan käsistä”, Blomqvist luettelee.

”Kun ajatellaan esimerkiksi homekoulujen nopeasti kasvavaa määrää, se tarkoittaa käytännössä, että koulujen ja päiväkotien väistötiloja on rakennettava entistä enemmän. Se tarkoittaa myös kasvavia energialaskuja kunnille”.

Jopa 800 000 suomalaisen arvioidaan opiskelevan tai työskentelevän julkisissa rakennuksissa, joissa on homeongelma.

Erinomainen äänieristys

Temporent aikoo Blomqvistin mukaan kilpailla markkinoilla olevien toimijoiden kanssa myös muita paremmalla äänieristyksellä ja varustetasolla.

”Kun tilojemme äänieristykset ovat vakiona 15 cm, on esimerkiksi kovimman kilpailijamme vakioeristys vain seitsemän senttimetriä”, Blomqvist sanoo.

Temporentin ensimmäinen kohde Suomessa oli Hyökännummen koulu Kellokoskella.

Rehtori Hanna Oresmaa pitää äänieristystä erinomaisena.

”Oppilaiden äänet eivät kantaudu toisiin luokkiin. Hyvänä akustisena seinänä toimivat luokkahuoneiden takaseinien kiinnitystaulut. Ne pehmentävät hälyääniä yllättävän hyvin”, hän sanoo.

Blomqvistin mukaan Temporentin toimittamissa koulutiloissa kiinnityspintoina käytettävät takaseinämateriaalit toimivat ääntä vaimentavina elementteinä. Siksi tilojen kaikuäänet ovat muiden ratkaisuja paljon pienemmät.

”Kun äänieristysmittauksia on tehty, ne ovat huimasti parempia kuin kovimmalla kilpailijallamme”, Blomqvist sanoo.

Nopea pystytys aikatauluja kunnioittaen

Hyökännummen koulun oppilaat pääsivät uuteen Temporentin toimittamaan pihakouluunsa elokuussa 2014. Lisätilaa tuli yhteensä 440 neliötä.

Koulun rehtori Hanna Oresmaa on tyytyväinen, että Temporentin vuokratilat eivät muistuta perinteisiä parakkikouluja.
Oresmaan mukaan puuverhoiltu, keltaiseksi maalattu, harjakattoinen lisärakennus sopii erinomaisesti ympäristöön talomaisen ulkonäkönsä ansiosta ja sulautuu mainiosti olemassa olevien rakennusten kanssa yhteen.

”Sekä sisä- että ulkotilojen ulkonäköön on kiinnitetty erityistä huomiota. Esimerkiksi ulkovuoraukset ovat puuta, joten ne on helppo maalata ympäristöönsä sopiviksi”, sanoo Blomqvist.

Hyökännummen koulun toimitusaika oli noin kahdeksan viikkoa. Koulurakennuksen pystytys oli nopeaa. Rakentaminen alkoi kesäkuun alussa ja valmiina koulurakennus oli heinäkuun puolivälissä.

Koulu vuokrasi lisätilat lähes neljäksi vuodeksi aina vuoteen 2018 asti. Hyökännummen koulun ja päiväkodin laajentaminen tulee ajankohtaiseksi vuosina 2017 - 2018.

”Siirtokelpoisia, vuokrattavia tiloja käytetään yhä enemmän väliaikaisina toimistoina, kouluina, päiväkoteina ja terveydenhuollon tiloina, kun tarvitaan lisätilaa tai remontin aikana”, sanoo Blomqvist.

”Pystytämme Temporent-tilat asiakkaan maa-alueelle ja vuokraamme ne niin kauaksi aikaa kuin on tarvetta. Vuokrasopimukset solmitaan yleensä yhdestä kolmeen vuoteen. Kun lisätilaa ei enää tarvita, siirrämme moduulirakennukset seuraavalle asiakkaalle”, Blomqvist jatkaa.

Siirtokelpoisten, vuokrattavien tilojen kysyntä kasvaa Suomessa

Siirtokelpoisten tilojen kysyntä Pohjoismaissa ja Baltiassa on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti perinteisen rakennussektorin ulkopuolella, erityisesti julkisella sektorilla.

Temporentillä on Pohjoismaissa tilaa vuokralla reilut 182 000 neliömetriä, joista Ruotsissa noin 150 000 neliömetriä.

Norjan ja Tanskan markkinoilla Temporent on ollut jo vuosia.

Blomqvistin mukaan Ruotsissa melkein puolet Temporentin vuokrausbisneksestä tulee yrityspuolelta. Siellä yrityspäättäjät pitävät vuokrausvaihtoehtoa kustannustehokkaana ja nopeana tapana vastata muuttuviin tilanteisiin.

Suomessa vuokratilat ovat toistaiseksi pääasiassa kouluja ja päiväkoteja.

Kuvalinkki:
Hyökännummenkoulu:
https://www.dropbox.com/sh/6vymv4vv4d8hx12/AADMu9v_-TvXDr18x4IrJr8ha?dl=0

Yhteystiedot:
Frank Blomqvist, Suomen aluejohtaja, Temporent Oy, puh. 0400-840 880, frank.blomqvist@temporent.fi

 

Ruotsalainen Temporent on vuokrannut jo vuodesta 1995 siirtokelpoisia moduulirakennuksia tilapäisiä tiloja tarvitseville toimistoille, kouluille ja päiväkodeille. 

Temporent Oy on osa Nordic Modular Group AB -yhtiötä, josta Inter Ikea Investment AB omistaa 65 % ja pörssinoteerattu kiinteistöyhtiö Kungsleden AB 35 %.

Nordic Modulariin kuuluu lisäksi Flexator AB, jolla on siirtokelpoisia tilaratkaisuja valmistavia tehtaita Ruotsissa. Konserniin kuuluu myös rahoitusyhtiö Nordic Modular Leasing AB ja sen tytäryhtiö Hagtornet Modul AB.

Temporentilla on tytäryhtiöt Tanskassa ja Norjassa ja kesäkuusta 2014 lähtien myös Suomessa. Pohjoismaiden liikevaihto oli yhteensä noin 30 miljoonaa euroa vuonna 2013. Yrityksessä on 30 työntekijää. www.temporent.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs