Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Firalla historiansa vahvin myynnillinen kvartaali

 Fira

Firalla historiansa vahvin myynnillinen kvartaali

Tiedote.
Julkaistu: 14.04.2014 klo 10:00
Julkaisija: Fira

Palvelulähtöinen rakentaminen tuottaa menestystä kaikille osapuolille

Rakennusalaa uudistavalla Firalla on ollut sen historian vahvin vuosineljännes. Fira on ensimmäisen kvartaalin aikana saanut uusia urakkakauppoja yhteensä yli 30 miljoonan euron arvosta. Summa kattaa neljä uutta rakennusprojektia.

“On hienoa, että markkinatilanteesta huolimatta kykenemme uimaan vastavirtaan ja kasvamaan. Palvelulähtöinen rakentaminen ja pyrkimys asiakkaan todelliseen ymmärtämiseen tuottaa menestystä paitsi asiakkaillemme myös meille. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki ja yhdessä saamme parempia lopputuloksia aikaan”, toteaa Firan varatoimitusjohtaja Miska Eriksson.

Firan uudet rakennushankkeet sisältävät Rajamäen uimahallin saneerauksen sekä asuntokohteen toteuttamisen Alkuasunnot Oy:lle Helsinkiin, Rastilan metroaseman viereen. Lisäksi Fira toteuttaa Technopoliksen Helsinki-Vantaan lentokenttäkampuksen laajennuksen sekä CBRE Global Investorsin hallinnoiman ja Nordic Property Fundin omistaman Kauppakeskus Kluuvin  saneerauksen.

Kauppakeskus Kluuvin muutostöillä tehdään tilaa norjalaisen  XXL-urheilu- ja vapaa-ajanketjun valtavalle kaupunkimyymälälle.

“XXL-ketju tulee nyt vauhdilla Suomeen. Fira rakentaa XXL:lle Kluuvin ylimpään kerrokseen uusitut yli 4 000 neliön tilat, jotka täyttävät koko kerroksen. Fira vakuutti meidät urakkakilpailutuksen yhteydessä osoittamalla ymmärtävänsä yhteistyötä korostavia urakkamuotoja. Hankkeessa työskennellään yhteistä tavoitetta kohti”, toteaa rakennuttajan konsultti, hankejohtaja Henna Kemppainen RealCase Oy:stä.

Kluuvin remontti valmistuu ja XXL:n liike avataan joulumyyntiin 2014.

Technopoliksen Helsinki-Vantaan lentokenttäkampuksen laajennus sisältää 5 300 neliön toimisto-osan sekä pysäköintitalon 272 autopaikalle. Laajennusosa valmistuu samanaikaisesti kehäradan kanssa, joka yhdistää Technopolis Helsinki-Vantaan sekä lentokenttään että Helsingin keskustaan. Fira vastaa urakoinnin lisäksi projektissa teknisestä suunnittelusta.

 

Lisätietoja:

Fira Oy
Varatoimitusjohtaja Miska Eriksson
Puh. 0400 869 055
Sähköposti: miska.eriksson(@)fira.fi

 

CBRE Global Investors
Senior Asset Manager Atte Köykkä
Puh. 040 8211 043
Sähköposti: atte.koykka(@)cbreglobalinvestors.com

 

 

Fira Oy

Fira on suomalainen rakennusalan kasvuyritys, joka muuttaa rakennusalan vallitsevia toimintatapoja ja toimii alan modernisoijana. Perinteisen urakkarakentamisen ohella Fira tahtoo edistää suunnittelun ja rakentamisen sekä kaikkien mukana olevien osapuolten saumatonta yhteistyötä – allianssirakentamista, minkä ansiosta projektit pysyvät aikataulussa ja budjetissa. Allianssirakentamisen avulla Fira haluaa lisätä läpinäkyvyyttä, asiakaskeskeisyyttä ja luottamusta. Fira toimii rakennushankkeiden päätoteuttajana, ja sen asiakkaita ovat yksityiset ja julkiset rakennuttajat sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaalla, ja sen liikevaihto vuonna 2013 oli yli 70 miljoonaa euroa.

 

CBRE Global Investors

CBRE Global Investors on kansainvälinen kiinteistösijoituksia hallinnoiva yritys, jonka hallinnoitava omaisuus on $89,1 miljardia (31.12.2013). Yritys tarjoaa sijoittajille maailmanlaajuisesti sijoitusmahdollisuuksia laajalla riski/tuotto-valikoimalla.  CBRE Global Investors on CBRE Group, Inc:n (NYSE:CBG) omistama riippumaton tytäryritys. CBRE Group, Inc:llä on noin 44 000 työntekijää 350 toimistossa maailmanlaajuisesti.

Lisätietoa CBRE Global Investorista, www.cbreglobalinvestors.com

 

RealCase Oy

RealCase Oy on vuonna 2008 perustettu korjausrakentamiseen erikoistunut rakennuttajakonsulttitoimisto. Kaikilla työntekijöillämme on vankka korjausrakentamisen kokemus, joka ulottuu asunnoista toimisto- ja liiketilamuutoksiin sekä kiinteistökehitykseen.

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs