Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Eteran tutkimus yhdisti henkilöstötuottavuuden ja eurot

Etera

Eteran tutkimus yhdisti henkilöstötuottavuuden ja eurot

Tiedote.
Julkaistu: 29.10.2015 klo 10:38
Julkaisija: Etera

Eläkevakuutusyhtiö Eteran tuore tutkimus yhdistää henkilöstötuottavuuden ja eurot. Tutkimushankkeessa kehitettiin malli henkilöstötuottavuuden mittaamiseen. Tutkimus osoitti, että henkilöstötuottavuudella on selkeä yhteys liiketoiminnan tuloksiin. 

Etera tekee aktiivisesti töitä suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. ”Tämä tutkimushanke on Eteran tapa osallistua henkilöstötuottavuudesta käytävään keskusteluun. Haluamme nostaa esiin faktoja henkilöstötuottavuudesta ja tarjota työkaluja kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuuden mittaamiseen euroissa”, Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman sanoo.

Enemmän kuin kuumemittari

Eteran tutkimuksen tavoitteena oli selkeyttää henkilöstön merkitystä liiketoiminnan tuottavuuden kannalta. ”Henkilöstökyselyitä tehdään paljon, mutta niiden liiketoimintaa ohjaava vaikutus jää usein melko ohueksi. Kyselyt jäävät helposti kuumemittareiksi”, Eteran työhyvinvointipalvelupäällikkö Tomi Hussi kertoo.

Eteran tutkimuksessa henkilöstökyselyiden tulokset yhdistettiin liiketoiminnan tunnuslukuihin. Aineistona oli noin 10 000 vastaajan tietokanta, jota verrattiin julkisiin tilinpäätöstietoihin.

”Liitimme henkilöstökyselystä saatavan näkymän tuloslaskelmasta saatavaan käyttökatteeseen. Tutkimuksen tuloksena syntyi malli, joka mahdollistaa sekä yrityksen nykytilanteen että kehittämistoimenpiteiden liiketaloudellisen merkityksen arvioimisen”, Hussi kertoo. 

Hussi uskoo tutkimuksen tuovan ryhtiä työhyvinvoinnin vaikuttavuudesta käytävään keskusteluun. ”Tutkimus osoitti, että työhyvinvoinnin kehittäminen parantaa yrityksen liiketoimintaedellytyksiä”, Hussi jatkaa.

Tutkimusraportin taustalla on kehittämistyö alan johtavien asiantuntijoiden kanssa. Tomi Hussin ohella mukana olivat fil.tri Ossi Aura ja professori Guy Ahonen.

Uusi työkalu johtamisen tueksi

Tutkimuksessa mallinnettu henkilöstötuottavuuden mittari, henkilöstötuottavuusindeksi, koostuu työkyvyn, osaamisen ja motivaation osa-alueista. Mittari osoittautui tilastollisessa tarkastelussa toimivaksi. Se toi hyvin esiin erot yritysten ja yksiköiden välillä sekä keskeiset yksittäisten ihmisten tuloksentekokykyyn vaikuttavat asiat.

”Henkilöstöön liittyvien panostusten arvottaminen helpottuu, kun toimenpiteistä voidaan johtaa selkeä yhteys liiketoimintalukujen kehitykseen. Tutkimus tarjoaa vahvan kehittämisen työkalun, joka auttaa löytämään tasapainon henkilöstön ja liiketaloudellisen kehittämisen välillä”, Hussi kuvaa.

Rakennusalalla merkittäviä eroja tuottavuudessa

Henkilöstötuottavuuden yhteyksiä liiketoiminnan tunnuslukuihin tutkittiin tarkemmin rakennusalalla. Aineistona oli 33 rakennusalan yritystä.

”Hyvä henkilöstötuottavuus on yhteydessä hyvään taloudelliseen tulokseen. Ero heikoimman ja parhaimman henkilöstötuottavuuden luokkaan sijoittuvien yritysten välillä oli käyttökatteessa peräti 11 000 euroa henkilöä kohden vuodessa”, Hussi sanoo. 

Mallin hyödyntämistä laajennetaan vaiheittain eri toimialoille ja Eteran asiakasyrityksiin. ”Toivon innostusta uuden mallin hyödyntämiseen käytännössä”, Hussi sanoo.

Lataa raportti 

Ossi Aura, Guy Ahonen, Tomi Hussi: Henkilöstötuottavuus ja eurot – case rakennusala. Raportti on ladattavissa osoitteesta etera.fi/henkilostotuottavuus

Lisätiedot

Työhyvinvointipalvelupäällikkö Tomi Hussi, p.050 517 9209, tomi.hussi@etera.fi

Toimitusjohtaja Stefan Björkman, p. 050 63219, stefan.bjorkman@etera.fi

Guy Ahonen p. 0500 477 727, guy.ahonen@professori.fi

Ossi Aura, p. 0500 606 102, ossi.aura@gmail.com

Tutustu tarkemmin Tomi Hussi ja Ossi Aura keskustelevat henkilöstötuottavuuden mittaamisesta 4.11. järjestettävässä Työhyvinvoinnin TulosFoorumissa Marina Congress Centerissä Helsingissä. Tutustu ohjelmaan: http://proimpact.fi/ty%C3%B6hyvinvoinnin-tulosfoorumi/index%20

 

Etera - Tässä ajassa.
Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. etera.fi kertoo enemmän.

 

 

 

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs