Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Carunalla mittava verkonparannushanke Tuusulassa – 43 kilometriä verkkoa maan alle

Caruna

Carunalla mittava verkonparannushanke Tuusulassa – 43 kilometriä verkkoa maan alle

Tiedote.
Julkaistu: 03.03.2016 klo 14:29
Julkaisija: Caruna

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna maakaapeloi noin 43 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa Kellokosken keskustan, Haarajoen Sekä Hyrylän alueilla. Hanke parantaa huomattavasti kuntalaisten sähkönjakelun toimitusvarmuutta, kun sähköverkkoa siirretään maan alle suojaan sään vaihteluiden aiheuttamilta sähkökatkoilta. Parannushankkeet ovat paikallisesti merkittäviä, sillä ne työllistävät suoraan noin 27 henkilöä ja niiden arvo on noin 2,7 miljoonaa euroa.

Maakaapelointihanke kestää helmikuun alusta syyskuun loppuun. Vanhan verkon purkutyöt tehdään vuoden loppuun mennessä. Hyrylän alueella kaivutyöt alkoivat helmikuussa, Kellokosken keskustan ja Haarajoen alueilla maaliskuun ja huhtikuun aikana. Teiden varsilla kulkee urakoitsijan kaivinkoneita ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia ojaan, mikä voi paikoin aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden lähistöllä.

Kaapeloinnilla parannetaan alueen sähkönsaantia

”Hankkeen myötä lisäämme alueilla noin 4 400 asiakasta säävarman verkon piiriin. Projekti on osa laajamittaisia investointejamme sähköverkkoomme kaikilla verkkoalueillamme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Koillismaalla sekä Satakunnassa”, hankepäällikkö Olli Kujanperä Carunasta kertoo.

”Viemme Hyrylän, kellokosken ja haarajoen alueella maan alle noin 43 kilometriä keskijännitekaapelia ja rakennamme noin 43 ympäristöystävällistä puistomuuntamoa. Lisäksi lisäämme sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa. Näillä kaikilla toimenpiteillä parannamme huomattavasti asiakkaidemme sähkön toimitusvarmuutta. Investoinneilla asiakkaamme ja yhteiskunta saavat entistä vahvemman ja luotettavamman sähköverkon”, Kujanperä päättää.

Carunan Hyrylän-Kellokosken-Haarajoen työkohteen urakoitsijakumppanina on Eltel Networks Oy.

Caruna
Viestintä

Lisätiedot medialle verkonparannustöihin liittyen:
Olli Kujanperä, hankepäällikkö, Caruna, puh. 040 137 9845.

Caruna Facebookissa: https://www.facebook.com/caruna.fi
Caruna Twitterissä: https://twitter.com/CarunaSuomi
Caruna Linkedinissä: http://www.linkedin.com/company/caruna?trk=top_nav_home

Kuvia sähkönsiirrosta toimitusten käyttöön: http://kuvapankki.caruna.fi

Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 650 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla, Lapissa sekä Satakunnassa. Carunassa työskentelee noin 270 henkilöä ja yhtiö työllistää suoraan yhteensä 2 000 työntekijää eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain noin 200 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Carunan omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Lisätietoja: www.caruna.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs