Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Caruna lisäsi verkonparannusinvestointejaan tuntuvasti vuonna 2015

Caruna

Caruna lisäsi verkonparannusinvestointejaan tuntuvasti vuonna 2015

Tiedote.
Julkaistu: 29.03.2016 klo 10:00
Julkaisija: Caruna

Vuonna 2015 Caruna-konserni käytti asiakkaiden sähkönjakelun luotettavuutta lisäävään verkonparannusohjelmaansa 173 miljoonaa euroa (2014: 112), mikä on noin kuusinkertainen määrä konsernin liikevoittoon nähden. Carunan vuoden 2015 liikevaihto oli 288 miljoonaa euroa (180) ja liikevoitto 26 miljoonaa euroa (-60). Verkko-omaisuudesta tehtävät poistot sekä rahoituskulut veivät tuloksen 140 miljoonaa euroa (151) tappiolle.*

Pääomavaltaisella toimialalla rahoituskuluilla on merkittävä vaikutus. Sähkömarkkinalain tiukentuneet toimitusvarmuusvaatimukset edellyttävät Carunalta mittavia investointeja sähkönjakelun luotettavuuden parantamiseksi.

“Poikkeuksellisen lämpimän sään vuoksi sähkönsiirtovolyymit jäivät viime vuonna normaalia vähäisemmiksi. Tuloksen kannalta merkittävää on se, että investoimme verkkoomme kuusinkertaisen määrän liikevoittoon nähden vuoden 2015 aikana. 80 000 kilometrin mittaisesta verkko-omaisuudestamme tehtävät poistot ja toiminnan edellyttämä rahoitus lainankorkoineen vievät tuloksen tappiolliseksi. Kyseessä on vuosikymmenen kestävä verkonparannusohjelma, jota viemme suunnitelmallisesti eteenpäin”, Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen toteaa.

Poikkeuksellisen lämpimän sään lisäksi liikevaihtoa pienensivät Caruna-konserniin kuuluvan Caruna Espoo Oy:n asiakkaille annetut kertaluonteiset, yhteensä 18 miljoonan euron alennukset, jotka hyvitimme asiakkaillemme sähkönsiirtoliiketoiminnan valvontakauden tuottorajoitusten mukaisesti.

Caruna sopeutti toimintansa Suomessa toimivan sähkönsiirtoyhtiön tarpeisiin sopivaksi

Vuosi 2015 oli Carunan ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Tänä aikana yhtiö sopeutti organisaationsa ja prosessinsa Suomessa toimivan sähkönsiirtoyrityksen tarpeisiin sopivaksi sekä muutti omiin toimitiloihin. Tämä vähentää tulevaisuudessa yrityksen operatiivisia kustannuksia noin 10 miljoonaa euroa vuositasolla pysyvästi.

"Perustimme Carunaan sähkönsiirtoasiakkaiden palveluun keskittyvän oman asiakaspalvelun ja ulkoistimme projektien valvontaan liittyvän toiminnan Rejlersille. Näin projektivalvonta skaalautuu tarpeen mukaan, kun projektien määrä kasvaa tuntuvasti, ja voimme varmistaa projektiemme laadun”, Koponen kertoo.

Viime tilikaudella Caruna-konserniin kuuluva Caruna Oy osti Lapin Sähköverkko Oy:n ja sen  operoiman sähkönsiirtoverkon Kemijoki Oy:ltä. Hankittu suurjänniteverkko laajentaa yhtiön sähkönsiirtoverkkoa Lapissa, jossa Carunalla on verkkoa jo entuudestaan. Kaupan myötä Caruna Oy:lle siirtyi noin 150 kilometriä suurjänniteverkkoa Kemijärven, Rovaniemen ja Sodankylän alueilta.

Caruna on suurin aurinkoenergian jakelija

Pienimuotoinen ja hajautettu energiantuotanto yleistyy Suomessa. Energiaviraston vuonna 2015 tekemän selvityksen mukaan sähkön pientuotanto kaksinkertaistui viime vuonna. Eniten aurinkosähköjärjestelmiä on kytketty Carunan sähköverkkoon, yhteensä 2 300 kWp (1 030 kWp Varsinais-Suomesta ja 940 kWp Uudeltamaalta).

”Pientuotannosta pääosa on peräisin kotitalouksien aurinkosähköjärjestelmistä. Kehitämme verkkoamme siten, että se mahdollistaa laajassa mitassa yksittäisten kotitalouksien uusiutuvan energiatuotannon liittämisen osaksi järjestelmää”, Koponen toteaa.

Purettavan verkon materiaalit käsitellään sataprosenttisesti

Materiaalitehokkuuden lisääminen on yksi Carunan painopistealueista.

”Verkonparannushankkeissa poistuva materiaali tulee jatkossa sataprosenttisesti uudelleen käyttöön. Purettavan materiaalin käsittelystä vastaa Kuusakoski Oy. Lisäksi huolehdimme entistä tarkemmin siitä, että sähköverkon parantamiseen käytettävät uudet materiaalit ovat mahdollisimman ympäristöystävällisiä”, Koponen sanoo.

*Konsernitilinpäätös on laadittu ensimmäistä kertaa vuodelta 2014. Konserniyhtiöistä Caruna Oy ja Caruna Espoo Oy on yhdistelty konserniin ajalta 1.4.-31.12.2014.

Lisätiedot medialle:
Media Desk 020 520 5500

Lisätietoja Carunan vuosiraportista osoitteessa:
http://vuosiraportti2015.caruna.fi
Tervetuloa kuulemaan lisää aiheesta klo 11 osoitteessa: https://periscope.tv/carunasuomi

Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 650 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla, Lapissa sekä Satakunnassa. Carunassa työskentelee noin 270 henkilöä ja yhtiö työllistää suoraan yhteensä 2 000 työntekijää eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain noin 200 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Carunan omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Lisätietoja: www.caruna.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs