Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Anna Ruth Jyväskylän Kankaan ensimmäisen asuinkerrostalon taiteilijaksi

Skanska Oy

Anna Ruth Jyväskylän Kankaan ensimmäisen asuinkerrostalon taiteilijaksi

Tiedote.
Julkaistu: 20.01.2016 klo 09:30
Julkaisija: Skanska Oy

Kanadalainen Jyväskylässä asuva taiteilija Anna Ruth on kutsuttu toteuttamaan taideteos Jyväskylän Kankaan alueen ensimmäiseen asuinkerrostalohankkeeseen, jota rakentaa Skanska. Kyseessä on yksi tavoista, joilla Skanska osallistuu Kankaan alueen kulttuurin kehittämiseen. Kerrostalo on rakenteilla Piippurannan alueella, Kankaan sydämessä.

Kankaalla on käytössä prosenttikulttuurimalli, joka tarkoittaa sitä, että noin yksi prosentti Kankaan alueen tontinmyyntituloista sekä erityyppisen rakentamisen kustannuksista ohjataan Kankaan kulttuurin edistämiseen. Skanskan osuus kulttuurirahoituksesta nousee karkeasti arvioiden 1,5 miljoonaan euroon alueen rakentamisen aikana tulevina vuosina. ”Avaus tässä on taiteen linkittäminen ensimmäisen asuntokohteemme Jyväskylän Rainan suunnitteluun”, kertoo Kankaan alueen hankekehityspäällikkö Noora Sokero Skanskalta.

”Yhteistyössä läänintaiteilija Kirsi Pitkäsen vetämän taidetyöryhmän kanssa löytyi meidän hankkeeseemme taiteilijaksi jyväskyläläinen Anna Ruth. Hänen teoksensa aihe juontaa juurensa yhdestä Kankaan alueen teemoista. Teos tullaan toteuttamaan digiprint-tekniikalla asuinkerrostalon sisäänkäynnin yläpuolella olevaan koko talon korkuiseen porraskäytävän ikkunaan.

Kerrostalo As. Oy Jyväskylän Raina valmistuu alkuvuodesta 2017 Tourujoen, vanhan punatiilisen piipun ja paperitehtaan läheisyyteen. Rainan taideteos on tarkoitus julkistaa syksyllä 2016”, kertooSokero.

Anna Ruth on kanadalainen taiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi Ranskassa. Vuodesta 2005 lähtien Anna Ruth on asunut ja työskennellyt Suomessa. Hänellä on ollut lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Anna Ruth on Jyväskylän taiteilijaseuran jäsen.

Jyväskylän Kangas on hyvä esimerkki siitä miten kaupunkiympäristö uusiutuu ja kehittyy. Entinen paperitehtaan alue muuttuu vähitellen eläväksi kaupunginosaksi. Tärkeä elementti uuden identiteetin rakentumisessa on taide ja kulttuuri.

”On kunnia päästä mukaan tähän projektiin. Tämän taidehankkeen osalta vihreä teema tuntuu luontevalta, koska se on keskeinen osa ja lähtökohta useille teoksilleni. Haluan, että teos ilmentää hyvin alueen ominaispiirteitä ja asukkaat voivat tuntea teoksen omakseen”, kertoo Ruth.

”Perinteisten taidehankintojen lisäksi tilapäinen sekä esittävä taide kuten teatteri, sirkus, musiikki ja tapahtumat ylipäänsä, tulevat olemaan tärkeä osa Kankaan kulttuurikokonaisuutta. Jyväskylä on vahva kulttuurin ja osaamisen kaupunki ja näitä asioita kytketään Kankaaseen. Kankaasta tulee viihtyisä ja omaleimainen kaupunginosa, jossa kulttuurin nivominen osaksi kokonaisuutta on tärkeä tekijä”, kertoo Jyväskylän kaupungin hankejohtaja Anne Sandelin.

”Taiteen ja kulttuurin näkökulmien kytkeminen alueen kehittämiseen ja suunnitteluun on kiinnostavaa, sillä siinä tarjoutuu mahdollisuus kehittää ainutlaatuista ja omaleimaista kaupunkiympäristöä”, sanoo Skanskan Sokero.

”Prosenttikulttuurin avulla vahvistetaan Kankaan identiteettiä, omaleimaisuutta ja alueen vetovoimaa sekä lisätään asukkaiden ja toimijoiden yhteisöllisyyttä ja ylpeyttä omasta asuinalueestaan. Taiteen avulla luodaan maamerkkejä alueelle ja lisätään sen tunnistettavuutta. Taiteen avulla Kankaasta tulee kaupungin keulakuva, joka nostaa koko kaupungin imagoa ja kiinteistöjen arvoa. Lisäksi taiteen on todettu vilkastuttavan asuntokauppaa. Tämä on nähty mm. Joensuun Penttilänrannassa, jossa asuntokauppa kaksinkertaistui kohteissa, joihin toteutettiin taidetta”, toteaa Kirsi Pitkänen.

Kun taide on osana rakennushanketta, taiteilija toimii tiiviisti yhteistyössä arkkitehdin ja muun suunnittelutiimin kanssa. Kankaan taidetyöryhmässä taiteilijaehdokkaista käydään keskustelua ja pohditaan sitä, kuka soveltuisi mihinkin kohteeseen parhaiten. Taiteilijavalintoja ohjaavat Kankaan teemojen lisäksi esimerkiksi arkkitehdin ja rakennuttajan toiveet.

”Tähän kohteeseen haluttiin löytää paikallinen nuori tekijä. Digiprint-tekniikka mahdollistaa lähes kaikenlaisten kuvien toteuttamisen, mutta olennaista on, että taiteilija kykenee hahmottamaan suuria kokonaisuuksia. On eri asia ripustaa taulu valmiiseen porraskäytävään kuin toteuttaa teos osana julkisivua. Integroitujen teosten kohdalla on tärkeää, että taiteilija on mukana heti hankkeen alussa”, Pitkänen jatkaa.

Jyväskylän keskustan koillispuolella sijaitseva Kangas on Jyväskylän merkittävin aluekehityshanke, jossa kunnianhimoinen suunnittelu, älykäs kaupunkirakenne ja uusin yhdyskuntatekniikka luovat ainutlaatuista ja laadukasta ympäristöä. Tulevaisuudessa Kangas on 2 100 työpaikan ja 5 000 asukkaan koti.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, hankekehityspäällikkö Noora Sokero, puh. 0400 976 904, noora.sokero[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Kirsi Pitkänen, puh. 050 374 7715, kirsi.pitkanen[at]minedu.fi

Lue lisää Anna Ruthista: www.annaruth.net

 

Liitetiedostot

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2014 oli noin 835 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 179.

http://www.skanska.fi

http://www.twitter.com/skanskafinland

http://www.facebook.com/skanskafinland

http://www.skanska.fi/blogit

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs