Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Puutarha » Opinnäytetyö: Niittyjen kunnostaminen kannattaa

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Opinnäytetyö: Niittyjen kunnostaminen kannattaa

Tiedote.
Julkaistu: 08.05.2013 klo 13:09
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Pitkäänkin hoitamatta olleen niityn kunnostaminen kannattaa. Niityn hoitotoimenpiteillä saadaan jo ensimmäisenä hoitovuonna aikaan huomattava muutos niityn yleisilmeeseen. Kirsi Sahrman-Hauhia laati Kainuun Suomussalmella sijaitsevalle kahden hehtaarin niitylleen hoitosuunnitelman ja toteutti sen kesällä 2012 osana opinnäytetyötään.

Opinnäytetyön tekijä kunnosti yli 50 vuoden ajan hoitamattomana ollutta niittyä raivaamalla ja niittämällä ns. ei-toivottuja niittykasveja. Niittyä hoidettiin myös laiduntamalla. Niittytyöläisiksi valittiin luonnonlaitumille sopiva alkuperäisrotu eli suomenlammas. Opinnäytetyössä tarkkailtiin samalla lampaiden kasvua laidunruokinnalla. Lampaat tulivat toimeen pelkällä laitumen tuotolla, mutta päiväkasvuissa ei päästy ns. tehotuotannollisiin päiväkasvusuosituksiin. Laidunkauden aloittamisella aikaisemmin ja jatkamisella myöhempään sekä yölaidunnuksella ainakin keskikesän yöttöminä öinä tulos olisi saattanut olla parempi. Opinnäytetyössä tarkkailtiin myös niityn kasvillisuutta ja muita eliöitä kuiten lintuja ja perhosia.

Hoitamattomanakin olleelta niityltä saattaa löytyä arvokkaita kasveja

Opinnäytetyön tekijä tunnisti niityltään ensimmäisen hoitokesän aikana yli 50 putkilokasvia. Kasvien joukossa oli myös Kainuun alueella huomionarvoisiksi perinnebiotooppikasveiksi luokiteltuja kasveja sekä uhanalaisuusluokaltaan silmälläpidettäväksi luokiteltu kasvi. Pitkäänkin hoitamattomana olleelta niityltä saattaa siis löytyä arvokkaita perinnebiotooppikasveja.

Kirsi Sahrman-Hauhia, p. 050 912 7969 tai sp. kirsi.sh(a)gmail.com

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs