Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen neuvoston asialistalla

Maa- ja metsätalousministeriö

Yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen neuvoston asialistalla

Tiedote.
Julkaistu: 13.11.2015 klo 13:24
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Euroopan unionin maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysselissä 16. marraskuuta 2015. Kokouksessa Suomea edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

EU:n maatalouskomissaari Phil Hogan antaa neuvostolle tilannekatsauksen yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta. Komissaarin asettama prioriteetti yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta on Suomen mielestä hyvä asia, vaikka tänä vuonna saavutetut tulokset yksinkertaistamisessa ovatkin jääneet vähäisiksi.

– Tarvetta yksinkertaistamiselle löytyy sekä perusasetusten, toimeenpanoasetusten että delegoitujen asetusten osalta. Komission tulisi antaa ensi keväänä syvemmälle meneviä yksinkertaistamisehdotuksia, joissa olisi huomioitu sekä neuvoston toukokuiset päätelmät yksinkertaistamisesta että jäsenmaiden keväällä 2015 antamat ehdotukset, ministeri Tiilikainen toteaa.

Suomen mielestä on oikein keskittyä yksinkertaistamiseen viljelijän näkökulmasta. Osa toimenpiteistä voi kuitenkin hyödyttää niin viljelijöitä, muita maaseudun yrittäjiä ja elintarvikealan toimijoita kuin kansallista hallintoakin. Esimerkiksi riskiperusteisen lähestymistavan käyttäminen valvonnassa läpi ruokaketjun olisi loogista ja vähentäisi hallinnollista taakkaa sekä viljelijöiden että hallinnon osalta.

Suomessa yksinkertaistamista toivotaan myös peltolohkojen mittaamiseen, johon tulisi saada suurempi toleranssi pienien muutosten varalta sekä kotieläintilojen eläinrekisterimerkintöjen vähäisten viiveiden aiheuttamiin suuriin seuraamuksiin. Yksinkertaistettuja maksatusmenettelyjä tulisi voida käyttää hyväksi myös maaseuturahastossa.

Neuvostossa käsitellään myös maatalousmarkkinoiden tilannetta ja komission toimenpidepakettia markkinoiden vakauttamiseksi. Komission esittämä toimenpidepaketti on ollut Suomen mielestä perusteltu. Suomi odottaa komissiolta tietoa sianlihan yksityisen varastoinnin tukiohjelman avaamisen aikataulusta.

Komissio esittelee maatalousministereille myös kansainvälisen maataloustuotteiden kaupan tilannetta. Meneillään olevat kahdenväliset, alueelliset ja monenväliset kauppaneuvotteluprosessit ovat tärkeitä kysymyksiä Euroopan maataloudelle.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 162 269
erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja, p. 050 341 9934
etunimi.sukunimi@mmm.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs