Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Työmarkkinoilla tarvitaan koordinaatiota

KT Kuntatyönantajat

Työmarkkinoilla tarvitaan koordinaatiota

Tiedote.
Julkaistu: 14.09.2011 klo 08:27
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset päättyvät vuoden vaihteessa ja neuvottelut uusista sopimuksista ovat käynnistymässä. Teollisuuden suurimman sopimusalan eli teknologiateollisuuden sopimuskausi päättyy jo kuluvan kuun lopussa. Kunta-alan helmikuussa solmittu sopimus avasi pään alkuvuoden liittokohtaisissa neuvotteluissa. Nyt teknologiateollisuuden neuvotteluilla on ratkaiseva merkitys tuleviin palkkaratkaisuihin.

KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan monet seikat puoltavat vahvasti viime sopimuskierroksia vahvempaa koordinaatiota työmarkkinoilla. Hän pitää eri alojen palkkakilpailun ja hintojen nousun kierrettä todellisena uhkana.

Jalosen mukaan tupojen ja liittokierrosten välimaastoon on rakennettavissa uusi työmarkkinamalli. Julkisen talouden vakauden ja ennustettavuuden kannalta pitäisi pyrkiä 3–4-vuotisiin sopimuksiin, joissa palkat sovitaan pääsääntöisesti vuosittain. Palkankorotusten tulee olla erittäin maltillisia ja ostovoimaa tuetaan verotuksen keinoin. Jalonen vaatii, että kuntien tulopohjaan vaikuttavat veromuutokset kompensoidaan kunnille täysimääräisesti.

Uudessa mallissa palkankorotusten kustannusraami neuvoteltaisiin keskusjärjestöpöydässä samanaikaisesti ja rinnakkain päänavaajasektorin eli tässä tapauksessa teknologiateollisuuden neuvottelujen kanssa. Kaikkien osapuolten ja toimialojen olisi sitouduttava noudattamaan syntynyttä linjaa. Jalosen mielestä on syytä harkita kunta-alan neuvottelujen aikaistamista ja kunta-alan liittymistä päänavausryppääseen. Raamimalliin liitetään vain vähän muita neuvoteltavia asioita, koska hallitusohjelmassa on sovittu muutoin hyvin laajasta työelämäasioita koskevasta kolmikantaisesta valmistelusta.

Lisätietoja:  
kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puhelin 040 547 7710

www.kuntatyonantajat.fi

KT Kuntatyönantajat on kuntatyönantajien etujärjestö, joka edustaa Suomen kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 434 000 työntekijää ja viranhaltijaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs