Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Tiedoksi toimituksille: Lindtman: Soini sortuu jo muunneltuun totuuteen

SDP Tiedotus

Tiedoksi toimituksille: Lindtman: Soini sortuu jo muunneltuun totuuteen

Tiedote.
Julkaistu: 13.07.2015 klo 18:07
Julkaisija: SDP Tiedotus

Lindtman: Soini sortuu jo muunneltuun totuuteen

Ulkoministeri Timo Soini on tällä hetkellä niin paniikissa, että sortuu muunneltuun totuuteen kirjoittamalla blogissaan, että oppositio oli suuressa valiokunnassa kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta valmis hyväksymään Kreikan esityksen neuvotteluiden pohjaksi. Molemmat vastalauseemme ovat nyt julkisia. Jokainen voi käydä itse katsomassa, miten asia on (linkit tekstin lopussa). Niistä käy hyvin ilmi se, että SDP:n mielestä hallitus ei ollut kyennyt hankkimaan riittävää tietoa ja luotettavia vaikutusarvioita, joiden pohjalta kyettäisiin päätöksentekoon.
 
Toisin sanoen Kreikan esityksen pohjalta ei ollut edellytyksiä käynnistää ohjelmaneuvotteluita. Pallo on nyt Kreikalla, kuten puheenjohtaja Antti Rinnekin on todennut. Sen pitää tehdä toimia luottamuksensa palauttamiseksi ennen kuin voidaan ottaa kantaa, mikä on järkevä etenemispolku.
 
Eri asia sitten on, onko siinä järkeä, että valtionpäämiehet askartelevat Kreikan kauppojen aukioloaikojen kanssa ja ryhtyvät sekaantumaan maiden työehtosopimustoimintaan, kuten huippukokouksen päätelmistä olemme saaneet lukea. Vähentääkö se maan alijäämää, että kreikkalainen S-market on auki läpi yön? Tuskin. 

Oleellisimmat kysymykset ovat kuitenkin vastausta vailla. Mitä tarkoittavat velkahelpotukset, joita päätelmissä luvataan? SDP:n mielestä sellaisia sopimuksia ei voi hyväksyä, joissa Suomi menettää saatavansa ja joissa rikotaan EU:n no bailout -kieltoa. Vakuuksista on pidettävä kiinni kaikissa olosuhteissa. Soisi ulkoministeri Soininkin ymmärtävän tämän asian sen sijaan, että hän keskittyy totuuden muunteluun, vaikka kuinka tukipaketti-paniikki pukkaa.

Antti Lindtman
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja
 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs