Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Tatu Koivisto Suomen Lukiolaisten Liiton johtoon

Suomen Lukiolaisten Liitto

Tatu Koivisto Suomen Lukiolaisten Liiton johtoon

Tiedote.
Julkaistu: 17.11.2014 klo 11:12
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen Lukiolaisten Liiton XXX liittokokous valitsi eilen Vaasassa 19-vuotiaan Tatu Koiviston liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2015. Viime keväänä ylioppilaaksi Vaskivuoren lukiosta valmistunut Koivisto on toiminut kuluvana vuonna Suomen Lukiolaisten Liiton liittohallituksessa sekä liiton poliittisessa jaoksessa.

Koivisto näkee ensi vuoden tärkeimpänä näytön paikkana kevään eduskuntavaalit.

"Suomen Lukiolaisten Liito näyttää eduskuntavaalikeväänä, mihin opiskelijaliike pystyy. Sukupolvien välinen tasa-arvo ja opiskelijoiden oikeudet ovat niin tärkeitä asioita, ettei yksikään päättäjä voi jättää niitä huomioimatta”, Koivisto toteaa.

Varapuheenjohtajiksi liittokokous valitsi Juuso Kurttilan Kontiolahdelta ja Henni Roinin Tampereelta. Molemmat ovat toimineet kuluvana vuonna SLL:n liittohallituksessa, ja Roini on toiminut lisäksi liiton kansainvälisen jaoksen puheenjohtajana.

Liiton järjestöpuolen toiminnasta ensi vuonna vastaava Kurttila näkee niin ikään eduskuntavaalit tärkeänä vaikuttamisen paikkana.

“Järjestösektorilla suurimpia teemoja tulevat olemaan eduskuntavaalit paikallistasolla, piiritoimikunnan tuominen lähemmäksi järjestöllistä päätöksentekoa ja piiritoimijoille uusien helppojen vaikutuskanavien luominen. Näihin haasteisiin tahdon tarttua ja rakentaa järestösektoria entistä avoimempaan suuntaan vuonna 2015”, Kurttila kertoo.

Markkinoinnista ja kumppanuuksista vastaavana varapuheenjohtajana aloittava Roini näkee puolestaan liiton 30-vuotisjuhlavuoden loistavana tilaisuutena uudistaa liiton brändiä.

“Juhlavuoden aikana ulkoinen viestintämme tulee uudistumaan paitsi visuaaliselta ilmeeltään myös viestintäkanaviemme kautta. Toisaalta eduskuntavaalit tarjoavat oivallisen mahdollisuuden nostaa koulutusta – ja ennen kaikkea lukiokoulutusta – tärkeäksi teemaksi ja kehityksen kohteeksi”, Roini sanoo.

Puheenjohtajiston lisäksi liittohallitukseen valittiin Juuso Heikkinen (Nurmijärvi), Iiris Hynönen (Kuopio), Jonathan Karvonen (Raasepori), Elli Luukkainen (Savonlinna), Markus Nieminen (Tampere), Viivi Nuuttila (Helsinki), Matti Pajari (Rovaniemi) ja Mikki Wasara (Helsinki).

"Suomen Lukiolaisten Liitto - SLL on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö. Vuonna 1985 perustettu SLL on 50 000 jäsenen voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla."

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs