Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » SYL ja SAMOK: Linjaukset opintotuesta tehtiin jo!

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

SYL ja SAMOK: Linjaukset opintotuesta tehtiin jo!

Julkaistu: 09.08.2013 klo 14:35
Julkaisija: Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Kannanotto 9.8.2013

Vapaa julkaistavaksi

Valtiovarainministeri avasi ministeriönsä sisäisen budjettiriihen yhteydessä jälleen keskustelun rakenteellisista uudistuksista. Tämän jälkeen usea taho, viimeisimpänä itse pääministeri, on ehdottanut listalle opintotuen rakenteellista kehittämistä. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK muistuttavat hallitusta siitä, että opintotuen osalta päätökset tehtiin jo kevään kehysriihessä.

"On täysin kestämätöntä, että ensimmäisenä toimeentuloaan joutuvat aina puolustamaan opiskelevat nuoret. Usea taho hallituksesta on korostanut sitä, että nyt on pystyttävä tekemään myös vaikeita päätöksiä. Konkreettiset ehdotukset keskittyvät kuitenkin jälleen suojattomimpaan joukkoon, eli opiskelijoihin. Miten voi olla niin, että poliittisesti helpoin ratkaisu on aina potkia nuoria, jotka kantavat harteillaan koko tämän maan tulevaisuutta?" puuskahtavat puheenjohtajat Marina Lampinen SYL:sta ja Mikko Valtonen SAMOKista.

Opintotukeen on tehty muutoksia 2000-luvulla useaan otteeseen, lisäksi opintoaikoja on rajattu. Viimeisimmät muutokset astuivat voimaan vasta vuonna 2011, eikä edes niiden vaikutuksia ole kyetty vielä kunnolla arvioimaan. Myös kevään budjettiriihen yhteydessä sovittiin useista kannustavista toimenpiteitä, jotka eivät ole ehtineet edes lopullisesti päätettäviksi. Kehysriihessä päätetyt toimenpiteet kannustavat opintotukea nostavia opiskelijoita päätoimiseen opiskeluun ja valmistumaan tavoiteajassa, opintotuen kehittämiselle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. On kuitenkin muistettava, että hieman vajaa puolet korkeakouluopiskelijoista ei edes nosta opintotukea, eikä heidän käyttäytymiseensä voida vaikuttaa opintotuen keinoin.

SYL ja SAMOK ihmettelevät myös sitä,  että opintotuen kehittämisellä kuvitellaan ratkaistavan työurien alkupään pidentämiseen liittyviä ongelmia, vaikka ratkaisun avaimet löytyvät aivan muualta. Opintotuen tarkoituksena on opintojen aikaisen toimeentulon turvaaminen taloudellisen tuen tarpeessa oleville päätoimisille opiskelijoille. Opintojen sujuvoittamiseen ja nopeampaan valmistumiseen puolestaan tulee vastata kehittämällä koulutusta ja opintojen suorittamisen keinoja entistä sutjakammiksi.

"Miten kukaan voi keskittyä opiskelemaan ja pärjäämään elämässään, kun oma toimeentulo ja sen saamiseen vaikuttavat ehdot ovat uhanalaisina puolen vuoden välein?" kysyvät puheenjohtajat.

Työuria tulee pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Tämän hetken opiskeleva nuoriso tulee osaltaan osallistumaan jokaikiseen näistä vaiheista.

"On mahdotonta kantaa korteaan kekoon, kun keko ei pysy paikoillaan edes pientä hetkeä",
Valtonen ja Lampinen summaavat.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Marina Lampinen (SYL), p. 044 906 5007, marina.lampinen@syl.fi

puheenjohtaja Mikko Valtonen (SAMOK), p. 050 389 1000, mikko.valtonen@samok.fi

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 135 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa.

SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. SYL:n ydinosaamisalueita ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka ja kansainväliset asiat. Lisäksi SYL:ssä paneudutaan työelämään, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyviin kysymyksiin.

www.syl.fi
www.facebook.com/SYL.FIN

www.twitter.com/SYL_FIN

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs